Kodin saanut koira: MAGDA A

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

 

OneVet on yksi pitkäaikaisempia yhteistyökumppaneitamme ja Onevetin tarhalla Cosobassa asuu useampi sata koiraa. Tarhaa ylläpitää eläinlääkäripariskunta Adina ja Dragos Vladut.

Magda on pienenä pentuna otettu suojaan ja toimitettu OneVetin klinikalle. Se, mistä koira on tuotu, emme tiedä, mutta tarkoitus tällä pelastajalla oli ollut, että koira saisi ulkomailta kodin. OneVetin klinikalla oli pian huomattu, että pennulla on penikkatauti ja tämä pelastaja oli todennut hoidon olevan liian kallista ja hävinnyt, jättäen Magdan. Magda A jäi siis klinikalle ja OneVet hoiti koiraa pitkään ja sai sairauden selätettyä. Valitettavasti, silloinen rankka hoito haurautti Magdan luuston ja hänen oikea takajalka oli murtunut. Jalkaa ei korjattu aikanaan ja enään tuota ei kannata korjautaakkaan, koska ei vaivaa Magdaa millään tavalla ja käyttääkin jalkaa liikkuessaan hyvin, liikkuminen on vain persoonallisen näköistä (video).

Magda on luonteeltaan täysi kymppi tai oikeammin, kymmenen plus, hän kun läväyttää kauniin hymyn siihen päälle ja mukaan tulee myös hauska pyllynvatkaustanssi. Magda on aina huolettoman oloinen ja tutustuu reipaasti kaikkiin uusiin ihmisiin ja on näitä kohtaan lempeän alistuvainen. Muiden koirien kanssa Magda tulee myös erittäin hyvin toimeen, mielummin kohteliaasti väistää toisen koiran, mikäli toinen ei halua Magdaa seuraansa. Kiltti ja taspainoinen Magda on myös leikkisä, joka näkyi hänen päästessään pihalle. Siellä alkoi iloinen rallattelu ja kovasti haki koirakavereita leikkimään. Kutsuessa Magdaa, tuli hän kiltisti luokse ja jäin mielellään myös siihen rapsuteltavaksi. Magda on siis helpon oloinen koira, jonka ei ole kuultu haukkuvan ja näin ollen, voisi koti myös olla kerrostalossa.

Magda A on noin 45-50 cm ja painoa noin 17 kg

8.10.2018
Magda kotiutui Suomeen 29.9.2018

22.8.2018
Magda, lisänimellä ihana, varattiin tänään kotiinsa Suomeen.

5.4.2018
Voi ihana Magda. Se hymyilee ja tanssii ja tykkää kaikista. Jalan kanssa ei tällä kertaa ollut mitään suurempaa ongelmaa, mutta toki kodin on hyvä tiedostaa ja seurata, tuleeko muutoksia. Toistaiseksi ei ole vaivannut ja ainoastaan näkyy hassuna kävelynä, mikä on enempi persoonallista. Magdoja on vain tämä yksi kappale ja tämä on täyttä kultaa. Uusia kuvia ja video lisätty.

27.11.2017
Magda hymyilee ja on edelleen hyvänmielen tuoja. Koko elämänsä (n. 4v.) tarhalla asunut Magda on tiukasti pitänyt iloisen mielen ja sosiaalisen luonteen. Jalan kanssa näytti siltä, että jonkinlaista aristusta olisi ollut ja tilannetta seurataan, onko pysyvä vai hetkellinen tila. Mikäli arkuus jatkuu, selvitetään mistä johtuu.

26.9.2017
Kuuma iltapäivä verottaa hieman vauhtia, mutta Magdan hännänheilusta ei mikään vähennä. Aina iloinen ja kultainen koira ottaa jälleen aktiivit sydämellisesti vastaan ja saa kaikki nauramaan. Se lähestyi ihmistä iloisen vienosti ja kuljeskellessaan ympäriinsä näytti kuin olisi kiherrellyt jotain omiaan. Iästään huolimatta, siitä tuli sellainen vanhuudenhöperö fiilis. Jos Magda olisi ihminen, niin se olisi hippi ja sillä olisi aina avaimet hukassa ja sähkölasku maksamatta – ja se ei haittaisi sitä yhtään. Uusi video hännänheiluttajasta ja muutama kuva.

8.6.2017
Valmis kotikoira Magda. Ilosen luonteensa Magda tuo heti näkyviin ja jakaa sen niin ihmisille, kuin toisille koirillekin. Sopuisa ja viisaan oloinen koira, joka ei lähde haastamaan riitaa tai tuo pahaa mieltä kenellekään. Magda voisi olla muutenkin erityiadoption kategoriassa, ihan vain siksi että hän on erityinen, koska hän on itse suoloisuus iloisine ja ystävällisine luonteineen. Koti saa Magdasta varmasti rakkaan uskollisen ystävän. Uusia kuvia Magdasta, jossa leikkii muiden koirien kanssa.

31.3.2017
OneVetin tarhalla omaa adoptiotaan odottaa Magda A

_________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota.

Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Magda A saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Magda A on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1384883071576363/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: