Enkelikissa: MARU.

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat

26.4.2017
Lukuisten hylättyjen koirien ohella elää Romaniassa vähintäänkin yhtä monta koditonta kissaa. Ongelmat kissojen osalta ovat varsin tutut. Ne elävät vapaina leikkaamattomina ja synnyttävät uusia ja taas uusia pentuja joita kukaan ei halua. Vaikka Kulkurien adoptiotoiminta on nykyisin keskittynyt lähinnä koiriin, on yhdistyksellä toisinaan ilo auttaa myös muutamien kissojen kodinetsinnässä. Yksi onnekas adoptio-ohjelmaan päätynyt kissa on rauhallinen herrasmies Maru, joka saapuu Suomeen kotihoitoon 4.5.2017.

Tällä hetkellä Maru elää kotihoidossa Romaniassa Kulkurien aktiivin, Veeran luona. Sinne Maru päätyi hieman vahingossa syyskuussa 2016, jolloin Veeran silloinen kämppis näki kauppamatkallaan auton ajavan sen yli. Maru vietiin heti eläinlääkäriin ja röntgeniin ja sen lantio oli pahoin lokkaantunut. Veera päätti ottaa pojan luokseen ja niin alkoi lääkityksen tukemana Marun toipuminen levossa. Maru toipuikin hyvin ja loppuvuodesta se liikkui jo huomattavasti enemmän. Poika alkoi myös kiipeillä, leikkiä ja hyppiä ja nykysin sen liikkuminen on täysin normaalia. Kipua sille ei vaikuta tällä hetkellä olevan yhtään. Toki tulevan kodin täytyy huomioida Marun tausta, sillä on mahdollista, että lantion vanhat vammat alkavat vaivaamaan poikaa vanhemmalla iällä.

Luonteeltaan Maru on rauhaa, ruokaa ja rakkautta arvostava herraskissa. Se juoksee maukuen perässä, jos ei ole saanut päivän hellyyskiintiötä täyteen tai ruoka on myöhässä. Maru tykkää kovasti olla sylissä ja rapsutettavana. Se tulee hyvin toimeen nuoren Simion-kissan kanssa. Ikäerosta huolimatta pojat leikkivät ja nukkuvat yhdessä. Luonnollisesti Maru on Veeran luona tottunut myös  koiriin, muttaniiden suuri fani se ei ole. Kun koirat hulisevat liikaa, Maru asettuu mahdollisimman ylös ja mulkoilee niitä sieltä käsin Rauhallisten koirien kanssa se tulee oikein hyvin toimeen, eikä häiriinny niistä. Maru osaa hyvin käydä hiekkalaatikolla.

Tullessaan Veeran luo Marulla oli  hännässä vanha vamma ja häntä oli kuoliossa pitkältä matkaa. Keskikohdassa häntää näkyi pelkkä ranka ja lopussa roikkui mukana ainoastaan karvatupsu.  Marun häntä amputoitiin ja jäljelle jäi parin sentin töpö. Marun hampaat eivät ole erityisen hyvässä kunnossa ja poika tarvitseekin hammastarkastuksen päästyään omaan kotiin.

Maru on normaalin kissan kokoinen, ehkä hieman pullea. Painoa sillä on noin 4kg.

 

Nykytilanne

9.8.2017
Maru siirtyi tänään pieneksi enkelikissaksi sateenkaarisillalle.

Marun auto-onnettomuudessa saadut vammat osoittautuivat oletettua pahemmiksi. Sen lantioon ja molempiin lonkkiin olisi täytynyt tehdä isot ortopediset operaatiot ja näistä huolimatta Marulla olisi todennäköisesti tullut olemaan läpi elämän ulostusvaikeuksia ja kipuja.

Viime päivinä Maru ei pystynyt ulostamaan lainkaan, joten eläinlääkärin suosituksesta päädyimme siihen, että eutanasia on Marun kohdalla oikea ratkaisu.

Maru oli viimeisiin hetkiin asti kovin rakastava ja rakastettava. Lepää rauhassa rakas Maru, nyt sinulla on kaikki hyvin.

Lämmin kiitos Marun kotihoitajalle Marun viimeisten kuukausien hellästä hoivasta.

 

Edelliset päivitykset

 

4.6.2017
Maru saapui Suomeen kotihoitoon kuukausi sitten. Suomessa sitä odottikin vanha tuttu Simion-kaveri. Muutoin kaikki on sujunut Marulla hyvin, mutta Maru ei tule toimeen kotihoitopaikan kissojen kanssa. Marulla on varmasti vielä paljon stressiä ja kotihoitapaikan tilat ovat pienet. Maru kaipaisikin pikaisesti omaa kotia, jonne asettua taloksi. Maru nauttisi varmasti elämästä myös ainoana kissana, mutta se voidaan luovuttaa myös toisen kissan kaveriksi, kunhan tilaa on riittävästi ja kodilla aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa kissojen tutustuttaminen huolella.

16.6.2017
Maru on tänään muuttanut uuteen kotihoitopaikkaan. Ensi askeleet uudessa hoitopaikassa ovat sujuneet hyvin. Maru on hellyydenkipeä ja suhtautunut ystävällisen uteliaasti hoitopaikan koiraan.

9.7.2017
Ihana Maru on osoittautunut varsin ystävälliseksi kissaksi. Se viihtyy hyvin ihmisen seurassa, puskee ja hakeutuu lähelle. Kotihoitopaikan koiran kanssa Maru tulee moitteettomasti toimeen.

Maru kävi toissaviikolla hammastarkastuksessa. Sen toinen kulmahammas on poikki ja suussa on hammaskiveä ja ientulehdusta. Maru syö ruokaa vain toisella puolella suuta ja suu on selkeästi kipeä. Marulle on varattu hammasoperaatioaika 28.7. Marun vaurioitunut kulmuri poistetaan ja suu laitetaan muutenkin kuntoon.

Lisätty kuvia.

5.8.2017
Ihana, lempeä Maru kävi viime viikolla hammasoperaatiossa. Sen tulehtunut kulmahammas poistettiin ja koko suusta poistettiin hammaskiveä. Marun suu on varmasti ollut todella kipeä, sillä kulmahampaan tulehdus oli ehtinyt leviämään jo luuhun asti. Maru on toipunut nopeasti operaatiosta ja potilas voi tällä hetkellä hyvin.

Hammasoperaation yhteydessä huomattiin, että Marun lantiossa on oletettua enemmän vikaa. Sen lantio ei ole kaikilta osin luutunut kunnolla auto-onnettomuuden jälkeen, mikä vaikeuttaa mm. Marun ulostamista. Maru on menossa lähiakoina ortopedin konsultaatioon ja selvitämme, mitä hoitovaihtoehtoja Marun tapauksessa lantion osalta on.

——————————————————————————————————————————————–

Maru etsii itselleen kotia joko yksinään tai yhdessä tutun Simion-kissan kanssa. Myös Simion on saapumassa kotihoitoon 29.4.2017.

Maru on kastroitu, mikrosirutettu, asianmukaisesti rokotettu ja loishäädetty. Siltä on otettu fiv- ja felv testit. Lisäksi Marulla on EU-lemmikkieläinpassi.

Tutustuthan huolella adoption kustannuksiin ja luovutussopimukseen jo ennen yhteydenottoa.

Marun yhteyshenkilö on Taija Mäkinen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: