Kodin saanut koira: NASSE

Syntymäaika: 10/2017
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa (Pirkanmaa)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

1.6.2020
Nasse on viettänyt One Rescue Association koiratarhalla Cosobassa lähestulkoot koko pentuaikansa. Nasse tuli tarhalle keväällä 2018, jolloin sinne tuli kaiken kaikkiaan noin 60 pentua. Se asui pienehkössä aitauksessa vanhassa latorakannuksessa, yhdessä noin 3-4 muun nuoren koiran kanssa. Kun Nasse, helmikuussa 2018, oli 3-4 kuukauden ikäinen se astui Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja alkoi etsimään omaa kotiaan. Tästä lähtien Kulkurien aktiivit tapasivat Nassea tasaisin välein kunnes se maaliskuussa 2019 varattiin omaan kotiin, jonne se pääsi matkustamaan huhtikuussa 2019.

Aina ei kuitenkaan asiat suju niin sanotusti ihan kuten Strömsössä. Näin kävi myös Nassen kanssa. Nassen mielestä ympäristövaihto lentoineen oli melko jännittävää ja se ikäänkuin jäätyi. Nasselle ulkoilu oli hirmuisen pelottavaa ja se sai paniikin hihnan kiristymisestä ja se johtikin siihen, että se puri useamman hihnan poikki. Tässä kodissa oli pihalla myös erillinen ulkoilutarha rakennettu koirille, jossa saivat viettää aikaa halutessaan. Kun Nasse puri hihnan poikka se pakeni joko tähän tarhaan, tai avoimesta ulko-ovesta keittiöön. Nämä kaksi olivat Nasselle kodissa olevat kaksi turvapaikkaa. Nasse ei pärjännyt tilanteessa, vaan alkoi ahdistua ja lopulta tilanne oli edennyt siihen, että Nasse kehitti itselleen stereotyyppisen käyttäytymistavan, se alkoi kiertää tiettyä ympyrää aina kun ihminen oli läsnä. Kodissa oli myös toinen koira, mutta Nasse ei luonut tähän koiraan sellaista sidettä, että se olisi ollut avuksi kotiutumisen kanssa.

Nassen parhaaksi tehtiin omistajan kanssa yhteinen päätös siitä, että Nasse tulisi uudelleensijoitukseen ja sitä kohtasi onni siinä, että se pääsi kotihoitoon Koiruuksien Klubin Helmi Pesosen luokse. Nasse muutti Helmille sunnuntaina 4.8.2019, ja se saapui sinne rauhallisesti kuljetusboksin turvassa. Boksi kannettiin yhteen huoneeseen, boksin katto nostettiin pois ja Nasse jätettiin rauhaan tutustumaan uuteen ympäristöön. Ei kestänyt kauan ennenkuin Nasse oli lähtenyt tutkimaan huonetta hieman tarkemmin. Tämä oli ehdottomasti hyvä uutinen, uteliaisuus oli tallessa.

1.6.2020 lainataan Koiruuksien Klubin sivuilta kotihoitolaisten elämästä seuraavan tekstin:

“Kotihoitolaisten elämää

Kotihoitajan parhaita hetkiä ovat tietysti hoitolaisten onnistumiset ja suuret saavutukset sekä se oman kodin löytyminen.

Arkojen ja ujojen koirien osalta saavutukset ovat joskus niitä asioita, joista yleensä riemuitaan pentukoiran kanssa ja lisäksi ne hieman poikkeukselliset asiat.

Nasse tuli tänne Helmin tilalle kotihoitoon elokuussa. Suurimpia ilon hetkiä ovat olleet hännän heiluttaminen minulle (koirille sitä tapahtui jo paljon aiemmin), ensimmäinen pissaaminen ulos (tätä oli todella jo odotettu ja yritetty!), sisäsiisteyden oivaltaminen, ensimmäinen haukahdus ja se oman äänen löytäminen, leikkiminen toisen koiran kanssa ensin sisällä ja sitten ulkonakin, kaivaminen ja itsenäinen touhuaminen.

Poikkeuksellisiin riemun aiheisiin kuuluvat huomion hakeminen ihmiseltä haukkumalla. Se tunne, kun ensimmäisen kerran Nasse halusi ihmiseltä huomiota oli varsin uskomaton. Karvojen nostaminen ja haukkuminen, kun kylässä piipahti vieras koira ja ihminen. Tähän asti Nasse oli perääntynyt omaan nurkkapaikkaansa tapahtuipa mitä tahansa uutta ja jähmettynyt siihen. Korvaamattomia edistysaskeleita. Miten tärkeää onkaan pystyä kertomaan tunteistaan ja tarpeistaan ja tulla ymmärretyksi.

Nasse on löytänyt äänensä ja mielipiteensä viimeisten parin kuukauden aikana. Joskus aikaa vaaditaan normaalia enemmän. Ei Nasse mikään valmis paketti ole, eikä edes varsin helppo perhekoira, mutta nyt ollaan ainakin paljon pidemmällä ja Nasse tarvitsee vain yhden ja juuri sille sopivan kodin.”

Hiljalleen myös Nasse alkaa olla siinä vaiheessa, että voi ajatella sen pärjäävän omassa kodissa. Nasselle etsitään kotia, jossa perheellä on kokemusta myös koirista jotka saattavat tarvita sitä hieman ylimääräistä, ainakin alkun. Kodin tulee sijaita rauhallisella alueella ja perheen arjessa olisi hyvä olla olemassa selkeät rutiinit. Nassen vuoksi näemme sen mieluiten muuttavan omakotitaloon, omalla aidatulla, turvallisella pihalla. Ensisijaisesti aikuiskodista. Perheen tulee myös olla valmis sitoutumaan koiraan ja ymmärtämään, että Nassen kohdalla kotiutuminen saattaa kestää jopa kuukausia ellei pidempää.

Nassella on vielä matkaa siihen, että sille avautuu kotikoiran elämän kaikki salat. Nasse hyötyy ehdottomasti kivan, kiltin koirakaverin seurasta ja tällainen tulisikin löytyä tulevasta kodista.

Sen edistystä voi myös seurata Koiruuksien Klubin facebook sivuilta.

Nassenkin kanssa koiralähtöisyys on kaiken a ja o. Se, että Nasse tuntee olonsa turvalliseksi, ja se voi luottaa siihen, ettei tapahdu mitään pahaa on tärkeää. Sen saavuttaa antamalla Nasselle aikaa. Ja sen saavuttaa ymmärtämällä Nassen ajatusmaailmaa. Kun Nasse itse saa todeta tilanteen ja ympäristön turvalliseksi, ja se oppii luottamaan siihen, ettei ihminen vaadi siltä ahdistavia asioita, silloin myös Nasse uskaltaa alkaa rentoutua ja vastaanottaa asioita eri tavalla. Silloin alkaa oppiminen.

Tällä hetkellä Nasse on kooltaan noin 50cm, 15-18kg.

Päivitykset

7.11.2021

Nasse-kulta, sinä olet loppuelämäsi kodissa. Sinun ei tarvitse enää ikinä lähteä mihinkään tai opetella uusia rutiineja, eikä kukaan vaadi sinulta enempää kuin mihin varmasti pystyt. Me kaikki toivomme sinulle paljon mahdollisimman huolettomia päiviä ja pieniä onnenhetkiä oman laumasi keskellä. Kiitos Helmi parhaasta hoitopaikasta ja nyt myös kodista!

1.6.2020
Nasse on kehittynyt viimeisten kuukausien aikana oman mittakaavansa mukaan merkittävästi. Se on löytänyt äänensä, eikä heti peräänny nurkkaan, kun taloon astuu vieras.

21.5.2020
Toukokuu on edennyt noin puoleenväliin ja Teiskossa on tapahtunut muutoksia. Kristal muutti omaan kotiin ja Nasse sai uuden ystävän, joka myös etsii itselleen uutta kotia. Nasse on ottanut tämän muutoksen rauhallisesti vastaan, eikä takapakkia ole tapahtunut. Nasse tulee varmasti aina olemaan koira, joka tarvitsee sen ymmärtäväisen ja sopivasti kannustavan perheen itselleen, se uskaltaa jopa leikkiä tutulla pihalla nykyään, mutta on edelleen herkkä reagoimaan äänille jos jotain yllättävää (sen mielestä) tapahtuu. Nassea voi kuvailla sanalla ujo.

Nasse tulee myös Helmin omien koirien kanssa hyvin toimeen ja on väistävä niitä kohtaan, eli varoo aiheuttamasta mitään mahdollisia konfliktitilanteita. Myös kissoja Nasse on tavannut ja tulee näidenkin kanssa toimeen.

8.3.2020

Olemme päässeet maaliskuuhun 2020 ja nyt on tullut aika päivitellä Nassen kuulumisia hoitokodista.

Nasse sai helmikuun alussa hoitolaiskaverin, kun Kristal saapui Helmille hoitoon. Kaksikko löysi yhteisen sävelen ja tulevat hyvin toimeen. Edellisessä päivityksessä mainittiin, että Nasselle kokeillaan seuraavaksi mielialalääkettä, josko siitä olisi sille apua. Helmi ei kuitenkaan nähnyt mitään selvää hyötyä siitä, joten tällä hetkellä Nassella ei ole lääkitystä. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja kun Kristal myös saapui kaveriksi, Nasse alkoi kiinnostua yhä enemmän ulkomaailmasta.

Nyt olemme siinä pisteessä, että voimme kertoa Nassen käyvän pihalla. Tämä on iso juttu Nassen elämässä! Se ei edelleenkään itsenäisesti kulje ovesta ja sisään, ainoastaan sylikyydillä, mutta pihalla se pystyy olemaan jo hetken. Helmi hyödyntää Kristalin roolimallia tässäkin ja käyttää Nassen samoissa paikoissa missä Kristal on käynyt, jotta siellä olisi tuttua hajua ja toivon mukaan myös Kristalin jättämät viestit kannustaisi Nassea jättämään omat viestinsä sinne pihalle.

20.10.2019
Niin olemme jo lokakuussa ja Nassen kuulumisia voidaan päivittää hieman. Nasse sai kipulääkekuurin, jotta nähtäisiin, josko se muuttaisi jotain sen käytöksessä. Hieman enemmän se alkoi venytellä, mutta mitään radikaalia muutosta ei kuuri tuonut mukanaan. Nasse on nyt hiljalleen alkanut elää muiden kanssa samassa päivärytmissä eli nukkuu yöt ja touhuaa päivisin. Aiemmin Nasse touhuili vaan öisin. Se myös teki tarpeensa aiemmin vain kerran ja aina öisin. Nykyään se pissaa useamman kerran päivässä ja myös päivällä. Tämän myötä Nassen olo on helpottunut ja se ottaa aktiivisemmin kuin aiemmin kontaktia ja hakeutuu enemmän muiden seuraan. Tätä kontaktia ei kuitenkaan voi verrata sellaiseen kontaktiin mitä monen muun koiran kanssa saa.

Ulkoilu on Nasselle se suurin haaste ja Nasse kokee sen kovin epämiellyttäväksi ja ahdistuu helposti siitä. Helmi päättikin pitää jonkin aikaa taukoa ulkoilun suhteen kokonaan, jotta Nasselle saadaan parempi “fiilis” ja sitten aloittaa ulkoilun suhteen puhtaammalta pöydältä. Parin viikon tauon jälkeen he ovat nyt aloittaneet pikkuhiljaa taas ulkoilun, Nasse pitkässä liinassa ja mahdollistaen sen, että se pääsee kulkemaan sisälle ja ulos sen mukaan miltä siltä tuntuu. Helmin sanoin: “Eteinen on vielä ok, mutta sen jälkeen tulee ahdistus. Ahdistuneena ongelma on se, että huonoja kokemuksia pääsee tulemaan niin kovin helposti. Pelästyttävä asia voi olla kukon kiekaisu, puusta putoava omena tai taivaalla oleva joutsen.” Nassella on ollut käytössä Zylkene, mutta siitä ei ole ollut merkittävää apua, ja seuraavana askeleena suunnitelmassa on kokeilla sille mielialalääkettä.

Tällä hetkellä Nassea ei sijoiteta mihinkään kotiin (ainakaan kovinkaan herkästi), vaan se saa rauhassa oppia ja tottua elämiseen Helmin luona.

15.9.2019
Nasse on ollut hoidossa nyt reilun kuukauden ja sillä on nyt seuraa yhdestä pienestä koirasta, joka tuli lomahoitoon Helmille. Tämä toinen hoitokoira on kovin leikkisä ja aktiivinen ja se onkin ollut Nasselle hyvä asia, sillä Nasse ei itse ota kontaktia tai tee aloitetta mihinkään, mutta tämä pieni kaveri on sinnikkäästi tehnyt tuttavuutta Nasseen ja pyytänyt leikkimään. Lopulta Nasse lähti kuin lähtikin leikkiin mukaan ja nyt se kommunikoi ja leikkii paljon tämän toisen kanssa. Se on myös lisännyt kommunikointia Helmin kanssa. Ulkoilun suhteen ei ollut paljon edistystä tapahtunut sitten viime kertoman, Nasse on ulkona kovin tarkkaavainen ja säikkyy helposti. Kuitenkin tämän toisen hoitolaisen kanssa Nasse on ollut hieman uteliaampi ulkoilua kohtaan kuin aiemmin.

4.9.2019
Nassen kuulumisia kotihoitajansa Helmin kertomina, syysykuussa 2019:

“Nasse on oleillut täällä kotihoidossa jo pian kuukauden. Nykyisin päästään jo ulkoilemaankin omalle pihalle. Aidat tuovat turvaa, mutta vielä me jossain vaiheessa mennään portista rennosti ja ilman huolen häivää. Vielä ei ulkoilla pihassakaan täysin rennosti, mutta hihnan laittaminen sujuu ja hiljalleen Nasselle alkaa valjeta, että maailma on ihan kiva oman huoneen ulkopuolellakin.

Aamuisin ja öisin Nasse saa leikkihepuleita. Vielä pitää palata omalle sohvalle, jos katson leikkiä liian pitkään tai alan jutella Nasselle. Matkaa on siis vielä taitettavana ennen rentoa kotielämää.

Uuden kotihoitolaisen kanssa tulee aina pohdittua samoja kysymyksiä: Pitäisikö tehdä enemmän? Voisiko koira edetä nopeammin, jos tekisin niin tai näin? Olisiko koira kehittynyt nopeammin jossain muualla? Koitan pitää mielessä ajatuksen, jonka moni teistäkin on päässyt kuulemaan. Tärkeintä on, että käytös etenee oikeaan suuntaan. Hitaaasti, mutta varmasti tavoite tulee kyllä vastaan.”

7.8.2019
Nasse palautui Kulkurien adoptio-ohjelmaan kotia etsiväksi koiraksi elokuussa 2019. Nasse ei nykyisessä hoitopaikassa vielä ole tavannut muita koiria, mutta aktiivimme käydessä vierailulla kolmen oman koiransa kanssa aiemmin entisessä kodissa, se oli ainoa hetki, jolloin Nasse pysähtyi tarkailemaan tulijoita. Se selkeesti siis havahtui siihen, että läsnä olikin yhtäkkiä useampi koira. Kunhan Nasse on siinä pisteessä, että se kestää sen, että voi olla kiinni liinassa saamatta paniikkia, niin Helmi esittelee Nasselle muita siellä asuvia koiria. Nyt keskiviikkona, 7.8. 2019, Helmi ja Nasse ovat siinä tilanteessa, että saimme seuraavanlaisia kuulumisia Helmiltä: ”Nassesta alkaa kuoriutua aktiivinen pojankoltiainen. Samalla sohvalla voidaan jo istuskella ja nukkumaankin pystyy, vaika olen lähellä. Nasse vinkuu vähän perään, kun lähden sen huoneesta. Yksinollessa Nasse leikkii leluilla, piilottelee luita sohvatyynyjen väliin ja kantaa puukorista halkoja sohvalle. Ehkäpä kohta hakee jo kosketusta, kun nyt on jo useamman kerran lähestynyt otse ja tullut varsin lähelle haistelemaan.”

13.4.2019
Nasse on onnellisesti päässyt Suomeen ja viettää nyt ansaittua kotikoiran elämää oman perheensä kanssa.

17.3.2019
Kulkurien aktiivit tapasivat iloisen Nassen helmikuussa. Nassen tapaaminen Romaniassa, jäi näillä näkymin viimeiseksi Romanian maaperällä, sillä Nasse on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

17.1.2019
Nasse innostuu, kun vierailijat tulevat sen häkkiin. Alkuun se varoo kosketusta ja vetäytyy vähän, ei kuitenkaan lähde pois. Energiaa ja pomppimista oli havaittavissa kaikilla vuoron perään, osa jännityksen osa innostuksen vuoksi. Nassea  kuvattiin tosi sympaattiseksi tyypiksi, aktiivimme tasvatessa se juuri ennen vuoden vaihdetta. Se on luonteeltaan leikkisä ja touhukas toisten koirien kanssa, mutta  uudet ihmiset Nassea vähän jännittävät. Nuoren koiran innolla se touhottaa menemään ja pistää painiksi kavereidensa kanssa. Kun Nasse saa paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, siitä kotiutuu varmasti loistava kaveri. Nassen kotiutumista voisi helpottaa kiltti ja reipas koirakaveri, josta ottaa mallia, opetellessaan kotikoiraksi.

Nasse painaa tällä hetkellä reilut 15 kg.
Aikuisena sen oletetaan jäävän keskikokoiseksi.


21.10.2018
Syyskuun aktiivi matkalla tapasimme jälleen Nassen. Reipastunut Nasse pyöri innoissaan ihmisvieraidensa ympärillä. Leikkimielinen junnu-koira olisi jo ansainnut oman kodin, jossa se saisi tekemistä ja puuhaa riittävästi, kuluttaakseen nuorta energiaansa.
Nassella on pehmeä pumpulilta tuntuva turkki joka sekin odottaa vain sitä, että sen oma ihminen saisi upottaa sormensa siihen ja olla onnellinen tästä komeasta kaverista.

Lisätty video ja kuvia syyskuulta 2018

7.8.2018
Nassesta lisätty video, joka on kuvattu heinäkuussa Kulkurien aktiivimatkalla. Ihanan iso korvaisen hönön tulisi jo päästä kotiin.

13.6.2018
Aktiivimme tapasivat Nassen häkkikavereineen jälleen kesäkuussa. Nasse oli reipastunut valtavasti ja pyöri ihmisvieraidensa ympärillä rapsutuksia hakien.
Talviturkki oli poissa ja Nasse oli muutenkin kauniissa kunnossa. Ihovaivoja ei näyttänyt olevan.
Pikkupennun ulkomuoto on alkanut katoamaan ja tilalle tullut komea juniori-ulkonäkö.
Nasse tulee edelleen loistavasti toimeen muiden koirien kanssa.

video ja valokuvia lisätty kesäkuulta.

3.4.2018
Kulkurien aktiivit tapasivat Nassen maaliskuussa. Se olikin kasvattanut uuden hienon talviturkin. Hieman huolia Nasselle aiheutti ihovaivat jotka saattavat johtua joko laaduttomasta ravinnosta tai aiheuttajana voi yhtä hyvin olla demodex, Suomalaisittain sikaripunkki. Molemmat ovat onneksi hoidettavissa.
Muuten Nasselle kuuluu hyvää. Se pärjää koiraporukassa hyvin ja touhottaa muiden junnujen  mukana. Vieraiden ihmisten ollessa läsnä, Nasse ei välttele vieraita, mutta ujoilee luoksetulon suhteen. Nassesta herää ajatus että ei ole varsinaisesti arka, ainoastaan sosiaalistamaton.
Nasse tuotiin koiratarhan rakennukseen sisätilaan valokuvattavaksi , jolloin outo tilanne jännitti kovasti ja se vaikutti kovin hämmentyneeltä. Reipastuen jälleen heti, kun pääsi tuttujen koirakavereidensa joukkoon.

Uusimmat valokuvat sisätilassa kuvattuna, lisätty.

6.2.2018
Nasse aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa, saatuaan ikää 3-4 kk.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Nasse on kastroitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nasse on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nassen alkuperäisenä yhteyshenkilönä toimi Marika Stillman, sittemmin Mia Takolander ja nykyisin Maiju Lanki

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: