Kodin saanut kissa: TRIINU

Syntymäaika: 12/2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta

Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Virossa on hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. Myös Virossa hylätään paljon kissoja ja liian monta koditonta kissaa joudutaan myös lopettamaan vuosittain. Virossa on kuitenkin edetty harppauksin eläinsuojelutyön saralla sekä paikallisten eläinsuojelijoiden kovan työn tuloksena, että suomalaisten järjestöjen avustusten turvin.
Kulkurit työskentelevät aktiivisesti myös kissojen eläinsuojelullisen tilanteen edistämiseksi.
Kissatoiminnassamme toimimme samalla arvopohjalla kuin muussakin toiminnassamme: eettisyyttä, tehokkuutta ja kestävää kehitystä painottaen. Haluamme olla osana ratkaisemassa kissoihin liittyviä eläinsuojelullisia ongelmia yhdessä muiden eläinsuojelujärjestöjen kanssa ja tukea kestävää kehitystä eläinsuojelutyössä.

Triinu on alunperin ollut koditon kissa Virossa. Se pääsi vuonna 2012 omaan kotiinsa tänne Suomeen, ollessaan yhden vuoden ikäinen. Aluksi Triinu oli kovin ujo mutta saatuaan aikaa kotiutumiseen, reipastui piankin.

11.11.2019

Triinu on nyt ollut kotihoidossa vähän yli kuukauden. Triinu etenee hoidossa hitaasti, mutta varmasti omaan tahtiinsa. Seuraa kotihoitajan toimia ja kulkee perässä tarkkaavaisena sekä on ottanut jo ensimmäisen “juoksuharjoituksenkin”. Uskaltautuu silitettäväksi ja juttelee. Triinu tykkää kovin koirista ja nämä koirat myös Triinusta. Koirat ei siis ole uudessa kodissa ongelma kunhan saa rauhassa tutustua.

16.10.2019

Triinu muutti Helsinkiin kotihoitoon 8.10.2019. Kotihoitaja kertoo Triinusta: Triinu on vielä kovin hämillään ja varuillaan muutosta. Tarkkailee rauhassa perheen koiria. Lähempää tuttavuutta ei vielä tee, vaikka yksi koirista kovin haluaisi leikkiä Triinun kanssa.  Triinu syö hyvin ja käy tarpeillaan hiekka-astialla. Käy tutustumassa paikkoihin, mutta menee takaisin turvaan sohvan luokse, jos menee liian jännittäväksi. Triinu vaatii oman aikansa ja rauhansa kotiutumiseen.

Tulevassa kodissa voi hyvin olla myös koiria, mutta etenkin kissa kaveri olisi Triinusta varmasti mieluisaa. Tulevan kodin pitää myös ymmärtää, että Triinu vaatii aikaa sopeutumiseen uuteen kotiin.

18.9.2019

Suloinen Triinu etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan. Triinu on reipastunut entisestään ja on oikein hellyydenkipeä kissa. Triinu on aina rapsutuksia vailla ja silittäjäksi kelpaa vieraatkin, vaikkakin vasta hetken tarkkailun jälkeen. Jos joku istahtaa paikoilleen, on Triinu äkkiä kyljessä kiinni kerjäämässä rapsutuksia puskemalla ja hellästi näykkimällä.
Triinu on yhä leikkisä kissa, vaikka leikkihetket eivät enää yhtä kauan kestä kuin nuorempana. Luultavasti toisen kissan kanssa leikki olisi mieleisempää.
Parhaita leluja on kaikki pienet ja mielellään kielletyt esineet. Korut ja Legot siis kannattaa piilottaa Triinulta. Pussinsulkijat, napit ja hiuslenkit ovat Triinun mielestä parhaita leluja, mutta myös pienet pallot on kivoja.
Triinu on myös kova juttelemaan, erityisesti jos ihminen lähtee jutusteluun mukaan.

19.3.2018

Triinun silloin adoptoinut perhe kirjoittaa Triinun nykyisestä luonteesta näin:
“Nykyään Triinu tulee syliin, tykkää olla siliteltävänä ja nukkuukin mieluiten kiinni ihmisen jaloissa tai kainalossa. Äkkiliikkeitä Triinu säikkyy yhä helposti, eikä mielellään anna nostaa syliin. Parempi siis houkutella niin, että neiti saa itse tulla syliin. Siliteltävänä ollessaan Triinun kehräyskoneisto starttaa heti ja neiti nauttii silminnähden!

Triinu on aktiivinen ja leikkisä, pentumainenkin välillä. Triinu rakastaa pieniä esineitä leikeissään. Se jahtaa nappeja, klemmareita, legoja tai pieniä palloja. Se saattaa varastaa jopa viinirypäleitä leikkeihinsä, kantaen niitä suussaan kuin suurintakin saalista. Pikkuesineitä ei siis sovi jättää Triinun saataville, jos ei halua niiden katoavan. Iltaisin paras leikki on spurttailla ympäri asuntoa niin että matot rullaantuvat.

Triinu on tottunut myös  lasten seuraan ja tulee mainiosti juttuun heidän kanssaan kunhan lapset vain ymmärtävät miten eläimiä kohdellaan.
Vaikka ihmisrakas Triinu on, aivan pienet lapset voivat olla liian vikkeliä liikkeissään Triinun makuun. Se kuitenkin poistuu mieluummin paikalta, kuin raapisi.

Triinu saattaisi kaivata mahdollisesti myös kissakaveria. Triinu elelikin alkuun kodissaan toisen kissan kanssa. Triinun energiaa pursuavan leikkimistavan vuoksi, parhain  kissakaveri Triinulle olisi varmasti toinen saman tyyppinen leikkisä ja nuori kissa tai ihan vaan mieleltään nuori kissa.”

Triinu tulee nyt itsestään riippumattomista syistä etsimään uutta kotia Kulkurien sivuille.
_________________________________________________________________

Kissaa harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.
Jos harkitset rescuekissalle kodin antamista, muistathan että kyseessä on sitoutuminen eläimeen useaksi vuodeksi eteenpäin, kissan loppuelämän ajaksi.
Kissaa ei tule koskaan hankkia hetken mielijohteesta.

Ensimmäiset askeleet kodittoman kissan adoptiossa ovat eläimen adoptioprosessiin ja luovutussopimukseen tutustuminen. Näihin voit tutustua täältä:

Eläimen adoptointi
Luovutussopimus

Triinun yhteyshenkilö:  Leila Mattila

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: