Kodin saanut koira: CHOKO POPS (Murotiimi)

Syntymäaika: 12/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
8.8.2020

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Choko Pops kuuluu viiden pennun pentueeseen, jonka paikallinen vanha rouva oli löytänyt pellolta ja vienyt niille ruokaa. Murotiimiksi nimetty pentue pelastettiin Adinan luo kesäkuussa 2019, ja niistä neljä voitiin heinäkuussa ottaa adoptio-ohjelmaan etsimään omia kotejaan. Choko Popsin sisarukset ovat nimeltään Cheerios, Rice Krispies ja Weetabix. Yksi pennuista oli vielä heinäkuussa niin ujo, että se sai jäädä odottamaan reipastumista ennen ohjelmaan tuloa. Myös Honey Popsiksi nimetty viides pentu oli kuitenkin syyskuussa reipastunut sen verran, että se pääsi sisarustensa mukaan etsimään omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Choko Pops on iloinen ja sosiaalinen nuorukainen, jonka häntä heiluu taukoamatta ja silmistä loistaa tekemisen into, kun ihminen tulee sen häkkiin taskut täynnä herkkuja. Choko Pops on hyvin utelias ihmisiä kohtaan ja hakee reippaasti katsekontaktia vierailemaan tulleen ihmisen kanssa. Luonteeltaan Choko Pops vaikuttaa reippaalta ja innokkaalta pojalta, joka avoimesti tulee ihmisen luo ja on helposti käsiteltävissä. Choko Pops tulee takuulla tarvitsemaan runsaasti aktiviteetteja ja liikuntaa ollakseen onnellinen, sen verran paljon energiaa pojassa piisaa. Se varmasti myös arvostaisi kotoa löytyvää leikkisää koirakaveria.

Väritykseltään Choko Pops on tummempi kuin sisaruksensa, ruskeine pointterimaisine pilkkuineen. Se on myös pennuista suurin, kooltaan hiukan alle 65 senttiä korkea ja painoa sillä on noin 20-25 kiloa.

Päivitykset

8.8.2020
Pitkän odotuksen päätteeksi Choko Pops saapui vihdoin Suomeen 8.8.2020. Onnea Choko Pops ja perhe!

9.3.2020
Vihdoin se päivä on koittanut, kun syötävän suloinen suklaamuronen varattiin omaan kotiin! Onnea Choko Pops ja tuleva perhe!

27.12.2019
Choko Pops on ennättänyt upeaan vuoden ikään ja se siirrettiin pentukategoriasta isojen aikuisten kategoriaan!

Kulkurien aktiivit tapasivat matkallaan Romanian tarhoille joulukuussa taas Choko Popsin ja muut Murotiimiläiset. Tuntuu ihan uskomattomalta, että pentueesta toistaiseksi vain Weetabix on löytänyt oman kodin Suomesta, niin upeita sisarukset ovat. Choko Pops on aikuiseksi kasvettuaan entistäkin upeampi ilmestys! Sen väritys ja turkin kuviointi, sekä syvä katse hurmaavat ensisilmäyksellä ja viimeistään muutaman rennon hännänheilautuksen jälkeen vierailija on kiedottu pikkusormen ympärille.

Choko Pops ja veli Cheerios ovat kuin paita ja peppu. Missä Cheerios, siellä Choko ja toisinpäin. Kun pojat hoksaavat vierailijan taskuissa tuoksuvat herkut ne säntäävät tämän luokse empimättä ja tapittavat tätä tarkasti nappisilmillään, jotta yksikään herkku ei menisi niiltä ohi. Choko Pops on edelleen reipas poika, joka ei arastele ihmisen läsnäoloa ja joka varmasti kovasti nauttisi treenihetkistä oman ihmisen kanssa.

4.12.2019
Choko Popsille lisättiin uusia kuvia ja suloinen video, missä se sisarustensa kanssa nauttii ihmisten huomiosta ja tuomista herkuista. Choko Pops vaikuttaa kaikin tavoin todella rennolta ja avoimelta koiralta, joka varmasti voisi sopia moneen erilaiseen kotiin!

30.10.2019
Syötävän suloinen Choko Pops asuu veljensä Cheerioksen ja siskonsa Honey Popsin kanssa samassa häkissä. Kulkurien aktiivien saapuessa sisaruksia tapaamaan, tanssahtelee Choko Pops iloisesti ihmisiä tervehtiäkseen. Se antaa rauhallisesti ihmisen rapsuttaa ja on utelias uusista ihmisistä. Choko Pops on kerrassaan upea koira, joka nuoren koiran vilkkaudesta huolimatta ei kuitenkaan vaikuta hyperaktiiviselta.

28.7.2019
Choko Pops kirmasi kotia etsivien koirien laumaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

_______________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Choko Pops saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Choko Pops on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: