Turvaa Ruoka – hätäapukeräys Kulkurien yhteistyötarhoille

 

Koronapandemia vaikuttaa myös Romaniassa, missä on Suomen tapaan julistettu poikkeustila 16.3.2020. Koronan suhteen maassa on pitkälti samankaltainen tilanne kuin Suomessakin, julkisia kokoontumisia on rajoitettu, apteekeista ja kaupoista hamstrataan tuotteita ja ruokaa ja tiloja suljetaan.

Meitä tietysti erityisesti huolettaa yhteistyökumppanimme ja heidän huostassaan tarhoilla olevat koirat. Koirat ovat riippuvaisia tarhoja pyörittävistä ihmisistä ja heidän jaksamisestaan. Kulkurien säännöllisillä yhteistyötarhoilla on kaiken kaikkiaan noin 900 koiraa jakautuen kahdeksalle eri tarhalle. Se on valtava määrä koiria, ja valtava määrä vastuuta. Tuon vastuun kantaminen on raskasta ja vaativaa normaaliolosuhteissakin, mutta poikkeustilan ja kaiken epävarmuuden aikana siitä tulee entistäkin haastavampaa.

Hätäapukeräys käynnistetään, jotta voimme pitää huolen yhteistyötahoistamme vaikeana aikana ja jotta pystymme vähintäänkin turvaamaan koirien ruuan seuraavien viikkojen ja pahimmillaan kuukausien ajaksi. Kampanjan tuotot tilitetään viipymättä yhteistyötahoillemme, ja he ostavat saamallaan summalla suoraan paikan päältä ruokaa tarhojen koirille, myös varastoon puskuriksi tulevaan.

Hätäapukeräys on voimassa 31.3.2020 saakka ja tuotot kohdistetaan Kulkurien luotettaville ja pitkäaikaisille yhteistyökumppaneille: Carpe/Carmen MandescuOne Rescue Assocation/Adina VladutRoxana MuntenauMihaela SoareLuiza Mandru, Happy Dogs Moreni/Anda PopescuIoana Bodea ja MG Rescue/Mihai Grigorie.

Seuraavien kahden viikon aikana kaikki Facebook-keräykseen saapuneet lahjoitukset kohdistetaan hätäapukeräykseen. Lisäksi lahjoittaa voi MobilePaylla tai tilisiirtona, josta ohjeet seuraavassa:

Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 1177

Mobile Pay, numero 23855, vapaavalintainen summa, viestiksi SOS

Kiitos tärkeästä tuestasi!

 

Turvaa ruoka -hätäapukeräyksen lopputulos

Keräsimme Turvaa ruoka-hätäapukeräyksellä puskurirahastoa poikkeustilan hankaloittamaan arkeen Romanian eläinsuojelijoille, vakituisille yhteistyökumppaneillemme. Keräys toteutettiin ajalla 17.-31.3.2020. Varoja kerättiin facebook-varainkeruutapahtumassa ja keräykseen ...

Turvaa Ruoka: Anda Popescu

"Our first thought in the morning and last one before we go to sleep is what will happen to our ...

Turvaa Ruoka: Luiza Mandru

"Can you imagine if we would be hospitalized? Who will take care of our dogs and cats?" Luiza Mandrun, pitkäaikaisen ...

Turvaa Ruoka: MG Rescue

“I just heard the shop from the village near by shelter was robbed. So people have start to broke in ...

Turvaa Ruoka – hätäapukeräys Kulkurien yhteistyötarhoille

Koronapandemia vaikuttaa myös Romaniassa, missä on Suomen tapaan julistettu poikkeustila 16.3.2020. Koronan suhteen maassa on pitkälti samankaltainen tilanne kuin Suomessakin, ...

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.