Kodin saanut koira: SAARNI

Syntymäaika: 4/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
8.11.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adinan kanssa tehdään myös jatkuvasti säännöllistä yhteistyötä Kulkurien yditoiminnan, sterilointien parissa, jotta jonain päivänä Cosoban ympäristössä ja Romaniassa muutenkaan ei olisi enää niin paljon kodittomia koiria.

Saarni päätyi Cosoban tarhalle syyskuun 2021 lopulla ja elelee tällä hetkellä vapaana tarhan suurella piha-alueella kymmenien muiden koirien kanssa. Ennen Saarni on asunut yksinään paikallisen tehtaan pihalla, joten muutos suureen koiralaumaan on suuri ja Saarni vaikuttaa vielä stressaantuneelta isosta muutoksesta ja on vasta sopeutumassa tilanteeseen. Saarni oireilee hämmennystä ja stressiä olemalla herkästi reaktiivinen toisia koiria kohtaan ja se ajautuu helposti konflikteihin kierrosten ollessa korkealla. Ruoka on myös tärkeä resurssi Saarnille ja se onkin saattanut joutua olemaan nälässä aiemmin.

Ihmisiä kohtaan, vieraitakin, Saarni on utelias ja ystävällinen ja se antaa käsitellä hyvin itseään eikä tunnu hätkähtävän pienestä. Saarni on reipas koira, joka ei sovi isoon koiraporukkaan ainakaan stressin ollessa korkealla, vaan viihtyisi varmasti paremmin kotona joko ainoana koirana tai esimerkiksi vanhemman nartun kaverina.

Saarni vaikuttaa energiseltä ja helposti herkuilla motivoitavissa olevalta koiralta, jota olisi varmastikin kiva kouluttaa positiivisen vahvistamisen keinoin. Saarnista saa varmasti myös mitä parhaimman lenkkikaverin menoon kuin menoon.

Saarni on noin 1,5-vuotias kastroitu uros, joka on kooltaan noin 50 cm/20 kg.

Saarni etsii liikunnallista ja sitoutunutta kotia, jossa ollaan valmiita kärsivällisesti laskemaan Saarnin stressitasoja mielekkään tekemisen ja liikunnan avulla aikaa antaen ja tarjoamaan Saarnille tasapainoinen, laadukas koiran elämä. Saarni ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi eikä reaktiivisuutensa puolesta lapsiperheeseen.

Päivitykset

11.4.2022
Saarni matkusti omaan kotiin 9.4.2022

2.1.2022
Saarni on varattu omaan kotiin Suomeen.

8.11.2021
Saarni aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Saarni saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Saarni on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Saarnin yhteyshenkilönä toimii Salla Honkapää (ensiyhteydenotot sähköpostitse)

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: