Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
26.9.2024
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.
Miss Willow saapui Cosoban tarhalle noin vuosi sitten. Ennen tarhalle saapumista hänellä on todennäköisesti ollut muutamat pennut elämänsä aikana. Tällä hetkellä Willow asuu pihalla muiden koirien joukossa. Willow viihtyy mieluummin sivussa kuin koiraporukassa. Ihmisten seurasta hän nauttii, vaikka olisivatkin uusia tuttavuuksia. Willow tulee toimeen kohteliaiden koirien kanssa, mutta jos ympärillä on liikaa tungosta, hän poistuu tilanteesta tai varoittaa. Willowin ei ole kuultu haukkuvan tarhalla juurikaan, mutta ruuasta hän on tarkka, erityisesti herkuista – mutta kukapa ei olisi?
Miss Willow voisi sopia monenlaiseen kotiin, jossa hän saa paljon huomiota ja rakkautta. Hänellä ei ole kuitenkaan kokemusta kotikoiran elämästä. Asiat, jotka ovat meille arkipäivää, voivat olla hänelle vieraita ja epäilyttäviä, ja niiden omaksuminen vie aikaa ja kärsivällisyyttä. Varusteiden pukeminen, hihnassa kävely ja sisäsiisteys ovat hänelle täysin uusia asioita. Kodin tulee olla sitoutunut käyttämään ainoastaan positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä. Willowin vankka ruumiinrakenne edellyttää, että tuleva koti kiinnittää erityistä huomiota hänen ravintoonsa ja kotiutumisen jälkeen luvassa on pienimuotoinen laihdutuskuuri. Asuinmuodon ja -ympäristön suhteen Willow voisi sopia monentyyppiseen ympäristöön. Willow voisi sopia joko ainoaksi koiraksi tai hänellä voisi olla kotona odottamassa turvallinen koirakaveri.
Päivitykset
25.11.2024
Miss Willow odottelee jo kovasti kotimatkaansa. Profiiliin lisätty muutamia videoita marraskuulta kun aktiivimme tapasivat hänet.
21.11.2024
Miss Willow sai tänään mitä parhaimpia uutisia. Hänet on varattu omaan loppuelämän kotiin.
26.9.2024
Uusi video lisätty. Willow on päässyt herkuttelemaan lahjoitusruuilla, ja sen jälkeen massurapsut ovat olleet parasta, mitä Miss Willow tietää. Missä mahtaa olla tämän suloisen tytön oma perhe?
25.7.2024
Miss Willow tassutteli adoptio-ohjelmaan ja hän odottaa jo innolla löytävänsä oman loppuelämän kotinsa!