Kodin saanut koira: ANGELA (nyk. Luna)

Syntymäaika: 4/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
08.12.2018
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Kulkurien adoptio-ohjelmassa olleet Meeri ja Yaffa ovat päätyneet tarhalle tontin myyjän veljenpojan asunnosta,  jossa oli 24 koiraa. Angela ja McCoy ovat todennäköisesti Meerin ja Yaffan sisaruksia.

Angela on todella reipas ja muistuttaa hyvin paljon Yaffaa. Angela änkeää itsensä vieraiden syliin, ja myös jää siihen. Angela rakastaa ihmisseuraa ja tyttöä kuvaillaan ihmisliimaksi. Angela on tarhalla ollessaan selvästi myös rohkaistunut ja tyttö uskaltaa nyt myös hakea namit vieraiden kädestä. Vieraiden poistuessa sisarusten häkin luota alkoi Angela vinkumaan kaihoisasti ihmisten perään, joka lopulta yltyi haukkumiseksi. Haukkuminen on selvästi tapa yrittää saada huomiota, jota Angela valtavasti kaipaakin. Sisarukset tulevat keskenään moitteettomasti toimeen ja myös muut koirat ovat ok. Angela on noin 45cm ja 15-18kg.

Päivitykset
18.12.2018
Ihana Angela on tänään varattu ikiomaan kotiin.

08.12.2018
Angela jakaa edelleen häkin McCoyn kanssa ja tästä kaksikosta Angela on selvästi reippaampi. Angela tulee tervehtimään vieraita häntä heiluen ja innostuessaan hyppii myös vieraita vasten. Angela on tottunut käsittelyyn ja tyttö ottaa namit innokkaasti kädestä. Angela haukkuu myös muiden koirien mukana. Lisätty Angelalle uusia kuvia.

28.10.2018
Angela on ihastuttava nuori tyttönen, joka nauttii ihmisen seurasta ja on hyvin reipas. Uudessa tilanteessa Angela ei pystynyt syömään nameja, vaan tiputti ne maahan ja lopulta piti nameja suussaan samalla kierellen ihmiseltä ihmiselle häntä vispaten onnesta. Angela aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Angela saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Angela on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseenluovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Matleena Grönroos

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: