Apuasi tarvitaan kipeästi: #MYRSKYNJÄLKEEN -hätäapukeräys Romanian tarhoille

 

 

Saimme tänään aamulla herätä musertaviin uutisiin Romaniasta. Hurja myrsky on eilen illalla ja viime yönä riehunut Bukarestin ympäristössä ja tehnyt valtavia tuhoja yhteistyötarhoillemme.

Varsinkin Cosoban tarhalla, jossa One Rescue Association -yhdistyksen hoidossa elää useita satoja koiria, tuhot ovat sydäntä särkeviä. 16 häkkiä on mennyt täysin käyttökelvottomiksi, nämä häkit tarjosivat suojan 50-70 koiralle. Näiden lisäksi myös muiden häkkirivistöjen katot, seinät ja ovet ovat ottaneet pahasti ostumaa.

Yön aikana koirat olivat karanneet häkeistään, mutta kuin ihmeen kaupalla ne kaikki ovat ainakin tämän hetken tiedon mukaan turvassa. Cosoban tarhan urhea työntekijä Fane oli viettänyt koko yön ulkona, riskeeraten oman henkensä yrittäessään turvata koirien olot. Onneksi Fane itse myös selvisi myrskystä ehjin nahoin.

Myös muilla yhteistyötarhoillamme myrsky on tehnyt rakenteisiin suuria tuhoja ja tulemme tulevien päivien aikana jakamaan lisää materiaalia paikan päältä.

Nyt tarvitsisimme kuitenkin kipeästi teidän apuanne, jotta tarhojen häkkien korjaus- ja rakennustyöt voidaan aloittaa niin pian, kuin mahdollista. Tällä hetkellä tilanne Cosoban tarhalla on kestämätön, sillä useat kymmenet koirat ovat vailla turvallista paikkaa. Lahjoitusvarat jaetaan yhteystyötarhojemme kesken tarpeen mukaan.

Voit osallistua #myrskynjälkeen-hätäapukeräykseen Romanian tarhoille näin:

1. Facebook-keräyksen kautta
2. Mobile Paylla numeroon 23855
3. Tekemällä tililahjoituksen tilille FI73 1029 3000 3566 41, viitteellä 1177

Seuraa keräyksen etenemistä täältä.

Suurkiitos tuestasi!


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

 

 

Lue myös:

Rescue Us -hyväntekeväisyyskonsertti 9.12. Tampereella

Järjestämme Rescue Us -hyväntekeväisyyskonsertin 9.12. Tampereella!!🤩 Rescue Us on hyväntekeväisyyskonsertti, joka järjestetään Tampereen G Livelabissa 9.12.2023. Tapahtuman tuotot kohdistetaan tuttuun tapaan Romanian kodittomien koirien auttamiseksi....

lue lisää

Kirppis Helsingin Dallapénpuistossa 20.8.

Kulkurit järjestää kirppiksen Helsingin Dallapénpuistossa sunnuntaina 20.8. klo 9-14. Myynnissä on mm. erilaisia koirien varusteita, sadetakkeja ym. Maksutapoina käteinen, kortti sekä MobilePay. Tapahtumalla on säävaraus. Kirppiksen tuotolla tuetaan Kulkurien kestävää...

lue lisää

#JotenkinToisin sterilointikeräys tuotti 16 532, 12 €

16 500 x kiitos ❤ #JotenkinToisin sterilointikeräyksen aikana te näytitte, että yhteisössä on voimaa. Te näytitte, miten moni suomalainen välittää Romanian koirista ja niiden tulevaisuuden muuttamisesta. Te näytitte, että uskotte meidän kanssamme siihen, että...

lue lisää

Kulkurien syksyn ja loppuvuoden tapahtumat

Ilolla ja ylpeydellä julkistamme loppuvuoden tapahtumakalenterimme, joka tarjoaa vaikka mitä mukavaa kaksi- ja nelijalkaisille. Tervetuloa mukaan tapahtumiimme tukemaan kestävää eläinsuojelutyötä! ELOKUU La 12.8. Kulkurit puistoilee yhdessä May's Galgo Rescuen kanssa...

lue lisää