Kodin saanut koira: ARIN (Team Blue)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

17.6.2015

17.6.2015

ARIN

* uros

* arvioitu syntymäaika 3/2015

* Suomessa

 

 

 

 

 

7.7.2015
Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten sterilointikampanjoiden avulla pyritään aktiivisesti vähentämään ei- toivottujen pentujen määrää ja siten ajan kanssa vaikuttamaan kodittomien koirien kokonaismäärään. Kulkurit on aktiivisesti mukana vaikuttamassa kadulle syntyvien koirien määrän vähentämiseen eettisesti ja kestävän kehityksen keinoin. Kulkurien käynnissä olevat sterilointikampanjat löydät täältä.

Arinin emo pääsi varattoman perheen hoivaan eikä heillä ollut varaa steriloida koiraa. Niin maailmaan syntyi yhdeksän koiranpentua, joilla ei kenelläkään ollut kotia odottamassa. Emo pentuineen pääsi Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Luiza Mandrun hoiviin. Sen myötä pennut saivat turvallisen kasvualustan ja nyt, kun niiden rokotusohjelma alkaa olemaan loppusuoralla, ne pääsevät Kulkurien adoptio- ohjelmaan. Sivuiltamme löydät myös Atiksen sisarukset Junior BluenRoryn, DostinDashanSaton, Atiksen, Tessien ja Tibyn.

Arin on iloinen, sosiaalinen ja ihmisrakas pieni ukkeli joka tulee hienosti toimeen muiden koirien ja kissojenkin kanssa. Arin myös rakastaa osallistua kaikkeen toimintaan ja heittäytyy mielellään mukaan leikkeihin täysin sydämin.

On arvioitu, että Arin aikuisena olisi kooltaan noin 40-45cm ja 15kg.

15.7.2015
Arin saapuu kotihoitoon 25.7.15 Parasta tietenkin olisi, jos kentällä sitä olisi vastassa ikioma perhe.

26.7.2015
Muutaman mutkan kautta Arin löysi tiensä Suomeen ja kotihoitajansa luokse. Mikäli kiinnostuit Arinin adoptiosta, ole yhteydessä Arinin varaajaan.

31.7.2015
Arin on nyt muutaman päivän ollut kotihoidossa ja näin kotihoitaja kertoo:

“Arin on tosi upea yksilö. En ole moista tavannut,Rauhallinen ja seuraa hakeva. Tosi paljon on pojalla energiaa,jotta siihen saa varautua. Kävelee hienosti lenkillä, ei pelota muut ohikulkijat,koirat tai autot. Aamulla tuli eka pissi lattialle,kun en ollut tarpeeksi nopea muuten ei ole vahinkoja tullut. Portaat on ainoa arkailun kohde,mutta eiköhän pian opi senkin. Arin ei hauku,mutta vinkuu “itkee”,ku tulee tylsää”.

Lisätty kuva suomalaistuneesta Arinista.

4.8.2015
Arin on tänään varattu omaan kotiin.

6.8.2015
Arin on matkannut omaan kotiinsa, jossa sitä odotti omien ihmisten lisäksi koirakaveri. Onnea Arin ja perhe!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7- 9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Rory tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

Arin saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Arin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Arinin adoptiossa apuna on Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: