Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
3.3.2021
Ioana Bodea on pitkän linjan eläinsuojelija Romaniassa ja Kulkurien pitkäaikainen, luotettava yhteistyökumppani. Hänen hoivissaan on jatkuvasti yli 100 koditonta koiraa ja suuri joukko hänen suojattejaan on saanut vuosien aikana kodit Suomesta. Ioana välittää suuresti jokaisesta pelastamastaan koirasta ja osaa kertoa niiden luonteesta tarkasti.
Hurmaavan Carolin tiedossamme oleva tarina ulottuu reilun kahden vuoden taakse, jolloin Carol oli päätynyt Mihailestin kunnalliselle tarhalle tuntemattomasta syystä. Ihmisystävällisyydestään ja sosiaalisuudestaan päätellen se on ollut joskus ainakin jollain tasolla omistettu koira. Miksi se on päätynyt tuonne “koirien keskitysleirille”, emme tiedä. Hylkäämisen syyksi riittää vaikkapa koiran vanheneminen.
Marraskuussa 2020 Carolin onni vihdoin kääntyi, kun Ioana päätti ottaa Carolin ulos tarhalta. Hän sijoitti sen One Rescue Associationin yksityiselle tarhalle Cosobaan. Siellä Carol on nyt asustellut muutaman kuukauden.
Carol on seniori-ikäinen, arviolta 10-12-vuotias rauhallinen narttu, joka asustaa tällä hetkellä tarhalla toisen Mihailestista pelastuneen koiran, uroksen nimeltä Gepetto, kanssa. Carol on niin sanotusti harmiton ja ongelmaton koira tarhalla. Se tulee sopuisasti muiden kanssa toimeen ja on kaikille koirille ja ihmisille avoin, ystävällinen ja leppoisa. Miehiä Carol aavistuksen jännittää, todennäköisesti huonojen kokemusten takia, mutta pelko varmasti väistyisi melko helposti, jos Carol vain saisi miehistä positiivisia kokemuksia tilalle.
Carolin silmissä näkyy se maaginen vanhan koiran viisaus ja lempeys. Me toivomme sen saavan vielä oikaista itsensä pehmeälle pedille ikiomassa kodissaan, kodissa, missä sille on tarjolla hyvää ruokaa, rakkautta ja sopivasti rentoja metsäreissuja.
Carolin strategiset mitat ovat noin 50 cm ja 20 kg. Carol on steriloitu.
Päivitykset
8.5.2021
Carol tassutteli tänään ensimmäistä kertaa uuden kotimaansa kamaralla. Tervetuloa loppuelämäsi kotiin ja onnea yhteiseloonne, mummeli ja perhe!
18.3.2021
Carolin ikioma ihminen huomasi mummon ilmestymisen adoptio-ohjelmaan, ja tähdet liikahtivat niin onnelliseen asentoon, että mummokoira varattiin tänään!
3.3.2021
Carol aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?
Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.
Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Carol saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Carol on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Carolin yhteyshenkilönä toimii Maiju Lanki
Videot ovat aikajärjestyksessä alkaen Carolin saapumisesta Cosobaan.
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3663167267081254/?__tn__=-UK*F” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3696575893740391/?__tn__=-UK*F” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3816995378365108/?__tn__=-UK*F” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3869948189736493/?__tn__=-UK*F” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]