Kodin saanut koira: GEPETTO

Syntymäaika: Noin 2009-2011
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea/OR)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
04.03.2021
Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parissa. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille, jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa.

Gepetto on jo seniori-ikään ehtinyt koira, jonka Ioana otti suojiinsa Mihailestin kunnalliselta koiratarhalta. Gepetto ehti viettää viimeiset kaksi vuotta Mihailestin koiratarhalla, jossa olot ovat tunnetusti kamalat. Tätä nykyä Gepetto asustaa Cosobassa samassa häkissä Carolin kanssa, joka on myös yksi onnekkaista Mihailestin tarhalta pois päässeistä.

Gepetto on hurmaava ja sympaattinen vanhempi uros. Se on luonteeltaan iloinen ja tartuttaa tätä iloa myös muihin. Gepetto tulee toimeen muiden koirien kanssa tarhalla ja myös ihmisiin suhtautuu hyvin. Kaiken kaikkiaan Gepettosta saisi lempeän kaverin kotisohvalle ja ulkoilumaastoja nuuskuttelemaan.

Gepettolla on korkeutta noin 45-50cm ja painoa 20kg. Virkeitä eläkepäiviä viettääkseen Gepetton olisi hyvä pudottaa hieman tästä painosta ja olisikin tärkeää, että Gepetto saisi tukea tähän painonpudotukseen pian.

Päivitykset
8.5.2021
Gepetto on tänään saapunut omaan kotiin. Onnellista yhteistä tulevaisuutta Gepetto ja perhe!

15.3.2021
Hurmaava Gepetto ei joutunut omaa kotiaan kauaa etsimään. Gepetto on varattu ja häntä odotetaan kovasti oman perheensä luokse.

4.3.2021
Gepetto pääsi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään sitä omaa kotia, jossa nauttia oleilustaan tarhavuosien jälkeen.

_______________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Gepetto saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gepetto on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gepetton yhteyshenkilö on Mari Jokinen

Gepetto häkkikaverinsa Carolin kanssa, 2/2021:

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3916753518389293/?__tn__=%2CO-R” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Gepetto One Rescue Associationin klinikan tiloissa, 2/2021:

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/3899117920152853/?__tn__=%2CO-R” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: