Kodin saanut koira: CHAI (Tea Puppies) (nyk. Kami)

Syntymäaika: 10/2021
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
29.6.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Chai ja muut Tea Puppies -sisarukset SenchaOolong, Rooibos, Earl Grey, Bancha ja Matcha hylättiin tarhalle niiden ollessa aivan pieniä.
Nyt Chai asustaa sisarustensa Senchan ja Banchan kanssa samassa häkissä. Aiemmin kaikki pennut asustivat isossa koiralaumassa Cosoban tarhan sisäpihalla, mutta koska nämä Teepennut joutuivat jatkuvasti kärhämiin muiden koirien kanssa, siirrettiin ne asumaan keskenään. Tämä kolmikko tulee hyvin toistensa kanssa toimeen, mutta mikäli tulevassa kodissa on muita koiria, kannattaa varautua panostamaan koirien tutustumiseen ja hyvän keskinäisen suhteen luomiseen.

Pennut ovat vielä tottumattomia ihmisiin ja uudet ihmiset jännittävät niitä jonkin verran. Chai on porukan rohkein ja tulee mielellään hakemaan vierailta rapsutuksia ja nameja kädestä. Mitä kauemmin uudet ihmiset viettävät aikaa Teepentujen kanssa, sitä rohkeammin Chai alkaa heiltä hakea huomiota.

Koska Chai ja sen sisarukset ovat vielä ihmisten suhteen tottumattomia, tulevat ne tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Uuteen kotiin muuttaminen ja tarhalta pois pääseminen tulee olemaan Chaille valtava muutos ja kotikoiran arkeen tottuminen voi viedä aikaa. Koska jo kodissa asuminen ja hihnassa lenkkeilykin tulevat olemaan Chaille uutta ja ihmeellistä, haemme sille perhettä jossa osataan tukea pentua matkalla kohti kotikoiran elämää.

Pentujen perimässä epäillään olevan jonkin verran vinttikoiraa. Chain tulevan perheen olisi hyvä etukäteen tutustua vinttikoirien erityispiirteisiin ja varautua esimerkiksi voimakkaaseen saalisviettiin. Tästä johtuen Chaita ei sijoiteta kotiin, jossa on kissoja tai hyvin pieniä koiria.
Chai tulee tarvitsemaan paljon positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa tukea, johdonmukaista ja rauhallista opastusta ja koulutusta kasvaakseen reippaaksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi.

Chai on tällä hetkellä noin 55 cm korkea ja painaa noin 17 kiloa.

Päivitykset
8.10.2022
Chai matkusti uuteen kotiinsa Suomeen ja sai nimekseen Kami. Onnea Kami ja perhe!

4.8.2022
Chaille koitti onnenpäivä ja se on varattu ikiomaan kotiin Suomeen!

29.6.2022
Kulkurien aktiivit tapasivat helteisellä tarhavierailullaan myös Chain. Chai rakastaa nameja ja antoi aktiivien hieman silitellä itseään. Chai on Tea Puppies- pentueen reippain koira, joka lähestyi uusiakin ihmisiä häntä ujosti heiluen. Aktiivit kuvailivat Chaita rauhalliseksi ja tasapainoiseksi pennuksi.

23.5.2022
Komea Chai etsii edelleen omaa kotiaan. Chaille lisätty video.

6.4.2022
Chai aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Chai tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen kastraatiota.

Chai saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chai on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Chain yhteyshenkilönä toimii Elisa Laitonen


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: