kodin saanut koira: DAIKI (nyk. DALI) (Suomessa)

Syntymäaika: 11/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Lohja)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
18.8.2021

Dali, tarhanimeltään Daiki kuuluu pentueeseen, jonka Luiza Mandru löysi vilkkaalta asemalta ja otti hoiviinsa. Pentujen emo oli myrkytetty. Luiza ja hänen miehensä Stefan ovat ostaneet maaseudulta talon voidakseen auttaa niin montaa koditonta koiraa kuin mahdollista. He ovat olleet yhdistyksemme yhteistyökumppanina vuodesta 2012 alkaen ja moni heidän koiristaan on löytänyt kodin Suomesta. Luiza on löytänyt Daikille, Kikolle, Aikolle ja Harukille sisaruksineen oman turvallisen tilan naapurinsa piharakennuksessa, missä Luiza käy kahdesti päivässä ruokkimassa niitä ja seurustelemassa pentujen kanssa.

Dali matkasi Suomeen reilu kaksi vuotta sitten ja on siitä asti elänyt rakastettuna perheenjäsenenä. Valitettavasti Dalilla on ollut alusta lähtien haasteita kaupunkiympäristöön sopeutumisessa ja kaupungin hälinä ahdistaa tätä herkkää poikaa kovasti. Perhe on sinnikkäästi yrittänyt työstää ongelmaa, mutta tällä hetkellä tilanne on se, ettei Dali kykene rentoutumaan ulkoillessa ja se näkyy koiran ylikuormittumisen myös sisätiloissa. Dali on koirasosiaalinen, hauska ja lempeä koira, joka alkuun hieman jännittää vieraita ihmisiä ja on ehdottomasti parhaimmillaan, kun pääsee ulos kaupungista. Haikein mielin perhe luopuu nyt Dalista ja Dalille aletaan etsimään kotia ympäristöstä, jossa sen ei tarvitse olla jatkuvasti peloissaan.

Dalilla on korkeutta vajaa 40cm ja painoa 14kg.

Päivitykset

10.11.2021

Dali on elellyt muutaman viikon uuden perheensä kanssa ja kaikki on sujunut erinomaisen hienosti.

21.10.21

Vihdoin pitkä kodin etsiminen palkittiin ja suloinen Dali- poika varattu omaan kotiinsa.

18.8.2021

Dalin kodinetsintä jatkuu. Vaikka kyselyjä on tullut runsaasti, ei vielä se oikea koti ole osunut kohdalle. Dali on edelleen hyvin herkkä ulkomaailman äänille ja valjasulkoilu on tällä hetkellä haastavaa. Omalla pihalla Dali kulkee reippaasti vapaana muiden koirien kanssa ja tuntuukin ottavan melko paljon tukea kotihoitopaikan reippaasta koirasta. Dali saattaisi tulevassa kodissa hyötyä rennonletkeästä koirakaverista. Tällä hetkellä Dali leikkii itseään huomattavasti suuremman uroksen kanssa innoissaan ja tämä koirakaveri on tuntunut helpottavan Dalin pelkoja jonkun verran. Dalia ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi, eikä muualle, kuin omakotitaloon rauhalliselle asuinalueelle. Kodin tulee hallita positiivisen vahvistamisen periaatteet ja mielellään olisi hyvä olla kokemusta myöskin pelkokäytösten työstämisestä. Koirakaveri ei ole välttämättömyys, mutta tällä hetkellä tuntuu, että Dali hyötyy kyllä koirakaverin seurasta.

24.7.2021

Dali on siirtynyt Lohjalle kotihoitoon etsimään omaan kotiaan. Dalilla olikin jo runsaasti kotikyselyjä, mutta hoitopaikassa käsitys siitä, että Dali tarvitsee kodin ehdottoman rauhallisesta ympäristöstä, on vahvistunut. Dalia ei luovuteta kerrostaloon, rivitaloon, eikä vilkkaalle omakotitaloalueellekaan, vaan hän tarvitsee kodin maaseudun rauhasta. Dali on hyvin herkkä äänille ja ulkoilun kanssa tulevan kodin tulee varautua tekemään töitä. Kun ympäristö on hiljainen, tutkii Dali innokkaasti ympäristöä ja intoutuu jopa leikkimään. Sisätiloissa Dalin kanssaei ole ilmennyt ongelmia. Kotihoitopaikassa on koirakaveri, jonka kanssa Dali tulee hyvin toimeen.

6.7.2021

Dali palaa kotia etsiväksi koiraksi. Nykyinen koti kuvailee Dalia seuraavasti:

“Dali on todella valloittava tapaus ja haikein mielin joudumme hänestä johtumattomista syistä luopumaan. Perusluonteeltaan Dali on valpas, kuuliainen, utelias, fiksu, leikkisä mutta samalla rauhallinen kaveri. Voisi arvioida, että hänen luonteessaan on jotain paimenkoiran ja pystykorvan väliltä. Hän rakastaa huomiota, rapsutuksia ja köllöttelyä. Ulkona, sopivassa ympäristössä hänellä riittää virtaa ja innokkuutta niin, että häntä pyörii propellin tavoin! Dali osaa lukea hienosti muita koiria (koirakieltä) ja nauttii sopivasta koiraseurasta. Osaa myös hienosti kotikoiran taitoja (luokse kutsu, istu, maahan, oma paikka, tassu, katso, odota etc.), kun pystyy olemaan rento. Rakastaa luonnossa ja vapaana olemista, jolloin Dalin aito ja ihastuttava luonne pääsee oikeuksiinsa.
Dalin haasteena kuitenkin on epävarmuus, arkuus ja etenkin kaupunkiympäristö, jossa virikkeet ovat hänelle liian stressaavia ja kuormittavia. Dali pelkää mm. tuntemattomia ihmisiä, apuvälineitä, pieniä lapsia, rattaita, heijastuksia ja kovia ääniä. Arkuus ulkona näkyy ylivalppautena ympäristöön, mikä ilmenee väistämisliikkeinä, säpsähtelynä ja pakoon pyrkimisenä. Kaupungissa ulkoillessa käyttää kaiken energiansa selvitymiseen ja ottaa hyvin vähäistä kontaktia omistajaan. Ei esim. ota vastaan namia tai kuule käskyjä. Remmirähjäystä ei kuitenkaan ole koskaan ilmennyt ja ohittamiset muiden koirien kanssa menee hyvin. Sisätiloissa stressi ilmenee tai purkaantuu passiivisuutena, ajoittaisena alistumisena käsittelyyn ja hakeutumisena piilopaikkoihin tai lähelle omistajaa. Levoton ja ilme on huolestunut. Uloslähteminen ei Dalista ole mukavaa, vaan hänet on pitänyt kantaa eteiseen, josta ollaan lähdetty ulos. Yksinolo on sujunut Dalilta siinä mielessä hyvin, että ei ole koskaan tuhonnut irtaimistoa tai liiemmin haukkunut ahdistustaan. Nukkuu tai on syönyt esim. kongia omistajan poissaollessa.
Nykyisen perheen lähipiirin kanssa, johon ollaan Dalin tahtiin totutettu, tulee erinomaisesti toimeen. Näkee jo kaukaa tutut ihanat ihmiset ja koirat! Dali tulee myös toimeen perheen lähipiirin kahden kouluikäisen lapsen kanssa, joihin ollaan myös hitaasti tutustuttu. Kuitenkaan lapsiperheeseen emme Dalia hänen arkuudesta johtuen suosittele häntä sijoitettavaksi. Siispä vierailijat ovat Dalille ok, ja suhtautuu heihin etäisen kiinnostuneesti, mutta kannattaa heidät ottaa jo ulkona vastaan. Dali antaa käsitellä kynsiä, turkkia ja hampaita yms., mutta osoittaa tilanteissa epävarmuutta ja jännittyneisyyttä. Käsittelyn treenaamista olisikin hyvä jatkaa. Dali ei ole osoittanut resurssiagressiivisuutta ruokaan, kiinnostuu kyllä sisällä ja rennossa ympäristössä nameista ja ruuasta muttei ole rohmuavaa tyyppiä. Kiintyy herkästi omistajaansa.
Oikeassa ympäristössä ja antamalla Dalille aikaa ja rakkautta, hänestä saa mitä mainioimman koiraystävän ja perheenjäsenen!”

11.5.2019

Daiki saapui Suomeen ja muutti omaan kotiin. Paljon onnea Daiki ja perhe!

22.3.2019

Daiki tulee sivuille jo omaan kotiin varattuna.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavarat saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Daiki tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöösi) ennen kastrointia.

Daiki saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Daiki on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: