Kodin saanut koira: DODI

Syntymäaika: 2-8/2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

11.8.2021
One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama yhdistys. Adina ja hänen miehensä pyörittävät yhdistyksen nimissä sekä koiratarhaa että OneVet-eläinklinikkaa Cosobassa. One Rescue Assocation on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa: tarhalta valikoituu koiria Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja lisäksi kaikki Suomeen saapuvat koirat kulkevat OneVet-klinikan kautta ennen matkustamista.

Suloinen Dodi on noin 2-2,5-vuotias uros. Paikallinen ihminen löysi Dodin aiemmin tänä vuonna ja toi sen tarhalle turvaan. Tarina ei kerro mistä, miten ja milloin Dodi on löytynyt. Löytöhetkellä Dodi oli kuitenkin aivan punkkien peitossa. Dodi vaikuttaa suhteellisen mutkattomalta ja avoimelta koiralta. Se on tarhalla haukkunut keskivertomäärän kaikkiin koiriin suhteutettuna. Kooltaan Dodi on n. 45 cm ja 12 kg. 

Dodi tulee hyvin toimeen toisten koirien ja ihmisten kanssa. Se asuttaa häkkiään vähintään yhden toisen koiran kanssa eikä yhteiselossa ole tullut haasteita esille. Videoista huomaa, että Dodia jännittää vähän joko vieraan ihmisen läsnäolo tai vaihtoehtoisesti kuvaaminen. Dodi heiluttaa häntää ihmiselle ja ottaa herkkuja ihmisen kädestä, mutta kuitenkin väistää ensimmäisessä videossa vähän, kun ihminen ojentaa kättä sitä kohti. Mitä luultavimmin Dodi ei ole tottunut ihmisiltä saatavaan huomioon. 

Dodi oli valittu jo Suomeen kotihoitoon ja sen piti saapua Suomeen 14.8., mutta valitettavasti sen matka peruuntui positiivisen anaplasmoosituloksen vuoksi. Anaplasmoosista voi lukea lisää täältä. Dodi tullaan testaamaan vielä uudestaan ja sille aloitetaan tarvittaessa antibioottikuuri. Mitään anaplasmoosin oireita Dodilla ei ole havaittu. Dodin rakenne vaikuttaa olevan vähän “pötkylämäinen” eli sen selkä on pitkä jalkoihin nähden. Tärkeää onkin, ettei Dodi tulevaisuudessa kerrytä ylipainoa ja että tarvittaessa sitä käytetään esimerkiksi fysioterapiassa, jos sillä alkaa ilmaantua selkävaivoja. 

Dodi voisi sopia monenlaiseen ympäristöön ja kotiin, mutta perheen tulee ymmärtää, että Dodi tulee tarvitsemaan runsaasti rohkaisua ja aikaa uuden elämänsä alussa Suomessa. Edellytämme perheitä käyttämään positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä ja Dodin kohdalla on tärkeää harjoitella esimerkiksi omaehtoista käsittelyä turkin hoitoon liittyen. 

Päivitykset

25.9.2021
Tänään koitti se päivä, kun Dodi tapasi oman perheensä ja pääsi omaan kotiinsa!

23.8.2021
Dodi varattiin omaan kotiin!

11.8.2021
Dodi aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Dodi saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dodi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dodin yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: