EU-parlamentin valtuuskunnan tiedote 12.2.2014 Romanian kodittomien koirien tilanteesta

Kuva: ECR Group/Grupa EKR

Euroopan parlamentin jäsenä ja komission sisäisen eläinsuojeluryhmittymän jäsenenä toimiva Andrea Zanoni sekä Euroopan parlamentin jäsenä ja komission maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Janusz Wojciechowski  kertoivat lehdistötilaisuudessa 12.2.2014 vierailuistaan Romaniaan.

EU-parlamentin valtuuskunta (Zanoni ja Wojciechowski mukaan lukien) vieraili joulukuussa 2013 Romaniassa. Eri virkamiestahot, mm. Bukarestin pormestari ja eläinlääkintä- ja terveysviranomaisten edustajat, vakuuttivat heille, että koirapopulaatioiden hallintalaki keskittyy ensisijaisesti adoptioihin eikä eutanasiaan. Lisäksi romanialaiset väittivät, että kansalaisilla on avoin pääsy kunnallisille tarhoille. Tarhat olivat romanialaisten mukaan asiallisia ja hyvin hoidettuja.

EU-parlamentin valtuuskunta palasi Romaniaan tammikuun 2014 lopussa. He havaitsivat tilanteen aivan muuksi. Valtuuskuntaa järkytti koirien kohtelu kunnallisilla tarhoilla. Edustajat havaitsivat, että romanialaiset liikemiehet tekevät rahaa tappamalla koiria. Heille selvisi, että  korruptioverkostot haluavat pitää kulkukoirien määrän mahdollisimman korkeana, jotta bisnes kukoistaisi.

Tämän seurauksena Romaniassa vierailleet valtuuskunnan edustajat Wojciechowski ja Zanoni järjestivät lehdistötilaisuuden 12.2.2014. He esittivät suosituksia mahdollisista toimenpiteistä, jotta Romanian koiratilanteeseen saataisiin ratkaisu. Lehdistötilaisuudessa kiinnitettiin myös huomiota  Romaniassa syksyllä 2013 hyväksyttyyn koirien eutanasialakiin.

Janusz Wojciechowski pitää tarpeellisena vähentää Romanian kulkukoirakantaa, mutta tuomitsee Romanian epäinhimillisen ja tehottomat tavan vähentää kodittomia koiria. Wojciechowski toteaa: “Koirien kiinniottaminen, tarhaaminen ja tappaminen maksaa 100-200 euroa per koira. On monta kertaa halvempaa ja tehokkaampaa kohdentaa rahaa kodittomien eläinten sterilointeihin kuin niiden tappamiseen.” Zanoni lisäsi, että romanialaisten viranomaisten tulisi lisätä kunnallisten koiratarhojen valvontaa. Lisäksi Andrea Zanonin mukaan kunnallisten koiratarhojen tulisi toimia yhteistyössä eläinsuojelujärjestöjen kanssa.

Kirje pääministeri Pontalle

Janusz Wojciechowski on kirjoittanut Romanian pääministeri Victor Pontalle kirjeen kehottaen maata tarkastelemaan uudelleen koirien kohtelua, ja vähentämään koirien määrää inhimillisin keinoin esimerkiksi sterilointien ja adoptioiden avulla. Wojciechowskin tähdentää kirjessään tappamisen olevan viimeisin ja äärimmäisin keino, joka tulisi toteuttaa humaanisti. Lisäksi Wojciechowski pyytää Romaniaa varmistamaan, että tarhoilla olevien koirien käsittelyyn ja oloihin kiinnitettäisiin paremmin huomiota.

Wojciechowski muistuttaa pääministeriä tunnetusta Mahatma Gandhin lauselmasta, jonka mukaan kansakunnan suuruutta ja sen moraalista kehitystä voidaan arvioida sen perusteella, miten se kohtelee eläimiään. Wojciechowski painottaa, että Euroopan Unionissa pyritään sivistyneeseen ja eettiseen lähestymistapaan eläinten kohtelussa: ”Pyrimme näyttämään hyvää esimerkkiä muille maille unionin ulkopuolella. Valitettavasti minun on sanottava, että Romania on tällä hetkellä menossa väärään suuntaan ja näyttää päinvastaista esimerkkiä – esimerkkiä eläinten huonosta kohtelusta […]”

Kirjeen lopussa Wojciechowski vetoaa pääministeriin: ”Pyydän, että otat kirjeeni paitsi huolenilmauksena kodittomia eläimiä kohtaan, mutta myös ilmauksena välittämiseeni Romaniaa ja romanialaisia kohtaan, joihin liitettävää mielikuvaa kodittomien koirien epäinhimillinen kohtelu vakavasti vahingoittaa Euroopassa ja maailmalla.”

 

Lisätietoja:

Euroopan komission tulee vaatia Romaniaa ryhtymään kiireellisesti soveltamaan kansainvälisesti hyväksyttyjä toimenpiteitä koirakannan hallinnassa. Rescueyhdistys Kulkurit ry pyytää apuasi: sinä voit osaltasi vaikuttaa tähän allekirjoittamalla alla olevan adressin ja jakamalla sitä eteenpäin:

https://www.change.org/en-GB/petitions/european-commission-freeze-all-funding-to-romania-until-a-humanely-compliant-dog-population-control-strategy-is-adopted

Lehdistötiedotteen ja videon lehdistötilaisuudesta löydät Occupy for Animalsin sivuilta.

Myös Kulkureiden Taija kirjoitti aiheesta ylläpitämässään blogissaan “Fifirock – Home of Happy Dogs

EU-parlamentin valtuuskunnan Romanian matkan jälkeen tilanteesta raportoi myös Peter von Kohl. Videolla Peter von Kohl esimerkiksi haastattelee matkalla mukana ollutta eläinlääkäriä ja Wojciechowskin (MEP) akkreditoitua avustajaa nimeltään Karolina Tomaszewska. Peter von Kohlin videoraportin näet täältä.

Lue myös:

Kulkurien uusi hallitus 2023-2024 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 20.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2023-2024. Nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Olen toiminut Kulkurien aktiivina vuoden 2018 alusta...

lue lisää

Ruokaviraston koirarekisteri on avautunut

Mikä koirarekisteri? Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista. Rekisteri on avautunut koirien haltijoille käytettäväksi...

lue lisää

2023 omistajakyselyn tulokset

Osana vastuullista rescuetoimintaa toteutimme helmikuussa 2023 suuren omistajakyselyn kauttamme adoptoitujen koirien perheille. Kyselyssä kartoitettiin adoptioperheiden kokemuksia mm. adoptioprosessista, koiran kotiutumisesta, käytöshaasteista ja terveydentilasta....

lue lisää

Yhdistyksen kokous päätti yhdistyksen uusista jäsenmuodoista

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n sääntömääräinen yhdistyksen ylimääräinen kokouspidettiin 8.12.2022, ja kokouksessa käsiteltiin ehdotusta uudistetuista jäsenmuodoista. Esityksen perusteella yhdistyksen kokous päätti, että vuoden 1.1.2023 alkaen yhdistys ottaa käyttöön...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys

1.1.2023   Uuden vuoden kynnyksellä saan taas perinteiseen tapaan tervehtiä teitä Kulkurien tukijoita, jäseniä, toimijoita ja seuraajia. Vuoden ensimmäisenä päivänä ennen alkaneen vuoden tohinan aloittamista on tärkeää pysähtyä hetkeksi, kurkata menneeseen ja...

lue lisää

Kulkurien rahankeräyslupa on uusittu

Poliisihallitus on myöntänyt uuden rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on 01.01.2023 alkaen toistaiseksi ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.  

lue lisää