Kodin saanut koira: EXTRA (nyk. Stea)

Syntymäaika: 9/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

27.11..2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Arviolta noin 11 kuukauden ikäinen Extra päätyi One Rescue Associationin Cosoban tarhalle kuluneena syksynä, kun tarhojen porteille hylättiin päivittäin ei-toivottuja pentuja. Sen enempää Extran taustasta emme ikävä kyllä tiedä. Talven ja kevään Extra vietti muiden pienten pentujen kanssa päivät tarhan sisäpihalla telmien ja yöt yhdessä isoissa sisähäkeissä nukkuen. Pentujen lähennellessä vuoden ikää kärhämiä isossa porukassa kuitenkin aina alkaa syntyä enemmän ja koirat onkin yleisesti hyvä erottaa pienempiin kokoonpanoihin. Näin myös Extran ja sen kolmen samanikäisen häkkikaverin, Etiennen, Elaisan ja Emorin kohdalla.

Extra on todella iloinen ja sosiaalinen nuori neiti, joka innoissaan viipottaa häkissään vieraiden ihmisten tullessa sitä tapaamaan. Se vaikuttaa rakastavan ihmisiä, eikä ollenkaan arastele uusia tyyppejä. Extra ei meinaa ihan osata päättää, kenen luokse menisi huomiota hakemaan, mutta sen päästessä rapsutusten makuun, painautuu se nautiskelemaan niistä ihmisen kylkeä vasten.

Extra on aktiivisen ja energisen oloinen, paimenkoiraa muistuttava koira, joka varmasti tulevassa kodissaan tulee kaipaamaan runsaasti tekemistä ja liikuntaa. Se vaikuttaa leikkisältä ja touhukkaalta ja nauttisikin varmasti esimerkiksi jostakin harrastuksesta oman ihmisensä kanssa.

Extra ja kolme sen häkissä asuvaa muuta narttukoiraa tulevat toistaiseksi oikein hyvin toimeen keskenään. Extra voisi nauttia koiraseurasta tulevassa kodissa, mutta pärjäisi varmasti myös ainoana koirana.

Vaikka Extra on tarhalla avoimen ja reippaan oloinen, tulevan kodin on hyvä muistaa, että Extran kokemukset ympäröivästä maailmasta ovat hyvin rajalliset ja kaikki kotikoiran elämään liittyvä tulee olemaan sille täysin uutta. Extralle etsitään aktiivista, kärsivällistä ja varmaotteista kotia, joka osaa ja jaksaa tukea nuorta, energistä koiraa kasvamaan tasapainoiseksi koirakansalaiseksi.

Kooltaan Extra on keskikokoinen, noin 45 cm korkea ja 15-kiloinen.

Päivitykset

27.11.2021
Tänään koitti se päivä, kun Extra kotiutui Suomeen oman perheensä luokse. Extra sai uudeksi nimekseen Stea, joka tarkoittaa tähteä romaniaksi. Ihana muisto entisestä elämästä!

13.10.2021
Vihdoin Extrankin oma koti löytyi. Extra on varattu Suomeen!

20.8.2021
Extra aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Extra saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Extra on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Extran yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: