Kodin saanut koira: GEORGIANA (nyk. Wanda)

Syntymäaika: 3/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.


Perustiedot ja tausta


17.6.2022
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Eräs autonkorjaaja toi Georgianan ja sen mahdollisen veljen, Mr Darcyn, steriloitavaksi vuodenvaihteessa. Hänen aikeenaan oli hylätä sisarukset operaatioiden jälkeen pellolle ja muuttaa pois maasta. Mies väitti, että Georgiana ja Mr Darcy hyökkäilivät kissojen kimppuun ja olivat muutenkin arvaamattomia. Sisarukset olivat hyvin peloissaan tullessaan  tarhalle ja Adina epäili, että ne ovat saattaneet olla pelkoaggressiivisia miestä kohtaan. Tämä ei ole mitenkään arvaamatonta käytöstä koiralta – moni koira yrittää puolustautua, jos sitä kohdellaan huonosti. Mitään tällaista käytöstä ei kuitenkaan ole huomattu tarhalla.

Kulkurien aktiivit tapasivat sisarukset sekä maaliskuussa että kesäkuussa. Molemmat sisarukset elelivät isossa koiraporukassa pihalla vapaana ja ne luovivat hyvin isossa porukassa. Sisarukset viihtyivät koiraporukassa ja vapaina pihalla. Kumpikin koira vältteli konflikteja – ne vaikuttavatkin helpon ja mutkattoman oloisilta koirilta. Molemmat koirat viestivät elekielellään selkeästi, eikä kumpikaan erityisemmin haukkunut. Maaliskuun vierailulla aktiivit huomasivat, että Georgiana on veljeään reippaampi – se rakasti rapsutuksia ja antoi hienosti ihmisten käsitellä itseään. Georgiana oli innoissaan nameista ja yritti omatoimisesti pihistää niitä Kulkurien aktiivien taskuista lisää. Reippaudesta ja rohkeudesta huolimatta Georgiana ei kuitenkaan ollut mikään jatkuvasti häsläävä ja huomion keskipisteenä pyörivä koira. Kesäkuun vierailulla aktiivit totesivat, että Georgiana piti vähän etäisyyttä ihmisiin. Ilmeisimmin neitoa kiinnosti enemmän pihalla touhuaminen ja vesileikeistä nauttiminen. 

Georgiana on sosiaalisesti taitava ja se sopisi todennäköisesti monenlaiseen kotiin ja ympäristöön. Georgiana ei välttämättä ole oma sosiaalinen ja iloinen itsensä, kun se kotiutuu. Tulee lisäksi huomioida, että Georgianan kokemukset ihmisistä eivät välttämättä ole parhaita. Georgiana tulee siis tarvitsemaan aikaa ja positiivisia kokemuksia, jotta se tottuu uuteen elämäänsä Suomessa. Tulevan kodin olisi hyvä ymmärtää koiran elekieltä ja olla valmis kouluttamaan koiraa positiiviseen vahvistamiseen perustuen. Kooltaan Georgiana on noin 40 cm ja noin 15 kg, se on vähän tanakassa kunnossa. Georgianalla on pitkä selkä ja lyhyet jalat, joten sen painonhallintaan ja liikuntaan tulee jatkossa kiinnittää huomiota. Georgianalla on myös paksu turkki, joka voi tarvita hoitoa.

 

Päivitykset

10.9.2022
Georgiana saapui Suomeen kotiinsa!

25.7.2022
Georgiana varattiin omaan kotiin!

17.6.2022
Georgiana aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Georgiana saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Georgiana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Georgianan yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: