Päivitetty 25.03.2021

Varattu koira: NELLI


Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
ei steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
25.3.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Nyt arviolta noin viiden kuukauden ikäinen Nelli päätyi veljensä Nutun ja emonsa kanssa Cosoban tarhalle, kun eräs kyläläinen kertoi Adinalle löytäneensä emon ja pennut porttinsa edestä loppusyksystä. Silloin pennut olivat vielä todella pieniä.

Sekä Nelli että Nuttu asustavat tarhalla isossa pentuporukassa tarhan sisäpihalla. Sisarukset ovat laumassa pidättyväisiä ja jäävät helposti muiden jalkoihin. Ne pysyttelevät tiukasti toisensa seurassa ja varsinkin Nelli hakee aktiivisesti tukea veljestään. Sisarukset löytääkin usein jostakin tarhan pihan nurkasta toisiinsa liimautuneina, ympäröivältä maailmalta paossa.

Nelli on ujon oloinen pieni tyttö, jonka elämä ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Se on tarhalla melko rauhallisen oloinen, eikä tee itsestään suurta numeroa. Nellin kohdalla on vaikea sanoa, kuinka suureksi osaksi ujous johtuu haastavista tarhaolosuhteista vai Nellin perusluonteesta, mutta tulevan kodin on hyvä varautua siihen, että Nelli voi tarvita runsaasti aikaa tottuakseen uuteen elämään, ihmisiin ja eri ympäristöihin.

Nelli on tarhalla selvästi alistunut kohtaloonsa, antaa ihmisten käsitellä ongelmitta ja hyväksyy myös tarhan muut koirat seuraansa. Tarhan ruoka-aikaan Nelli veljineen odottavat, että tarhan muut pennut syövät ensin, ennen kuin edes yrittävät ruokakupille.

Nelli kaipaisi elämässään kovasti tukea, turvaa ja ihmistä, joka positiivisella ja rohkaisevalla tavalla auttaisi Nelliä kasvattamaan itseluottamusta. Nelli saisi varmasti myös apua reippaalta ja lempeältä koirakaverilta, joka voisi toimia sille tukena kotikoiran tapoja harjoitellessa.

Nelli on kooltaan nyt noin 35 cm korkea ja painaa noin 5 kiloa. Se varmasti kasvaa vielä vähän, mutta jäänee pieneksi koiraksi.

Päivitykset

25.3.2021
Nellin oma koti löytyi nopeasti. Tämä suloinen neiti on tänään varattu omaan kotiin.

15.3.2021
Pieni Nelli aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Nelli tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Nelli saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nelli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nellin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.