Päivitetty 06.05.2018

Kotia etsivä koira: NEVILLE (Road Puppies)


Syntymäaika: 4/2017
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Ei kastroitu

 

 

 

Perustiedot ja taustat

27.09.2017
Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne usein turvaan erityisesti pentuja. Ioana Bodea on yksi näistä eläinsuojelijoista, jotka ovat omistaneet elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Ioana Bodea oli törmännyt matkallaan Cosoban tarhalle Neville ja sen sisaruksiin, ja tuonut ne mukanaan tarhalle suojaan. Alunperin pentuja oli ollut kaikkiaan 11, mutta 4 niistä kuoli valitettavasti parvovirukseen. Nyt selvinneet 7 pentua; Neville, Neela, Nanda, Neassa, NiaNerida ja Nacho pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään ihkaomia kotejaan.

Pennut on jaettu kahteen häkkiin ja Neville asuttaa omaansa Neelan, Nandan ja Neassan kanssa. Nämä neljä ovat pentueen ujoimmat jäsenet. Pennut tulevat äärimmäisen hyvin toimeen keskenään, vaikka tilaa ei aivan kauheasti olekaan. Myös naapurihäkkien koirien kanssa meno on erittäin sopuisaa ja Road Puppies- pennut vaikuttavatkin hyvin “koiraystävällisiltä” nuorukaisilta. Uudessa kodissa voisi olla joku reipas koirakaveri odottamassa, sillä jännittävissä tilanteissa pennut turvautuvat toisiinsa.  Vieraat ihmiset olivat alkuunsa Nevillen mielestä hieman jännä juttu ja pojan pitikin hetki tuumia, että minkälaista porukkaa hänen häkkiinsä tällä kertaa tunki. Saatuaan hetken verran aikaa Neville reipastui silmissä ja alkoi jopa leikkimään aktiivimme kanssa. Neville olikin siskonsa Nandan kanssa tämän häkin rohkeimmat pennut. Neville tulee varmasti kotiin päästyään kasvamaan mitä hienoimmaksi koiraksi – niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Nevillen ei kuultu haukkuvan.

Nevillen odotetaan kasvavan keskikokoiseksi.

Allaolevalla videolla Neville esiintyy numerolla 53.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

06.05.2018
Neville jatkaa kodin etsintäänsä aikuisten koirien kategoriassa.

30.03.2018
Aktiivimme tapasivat tämän älyttömän komean nuorukaisen Cosoban tarhalla maaliskuussa. Vastassa heitä oli innokas parivaljakko, Neville ja siskonsa Neassa. Aktiiviemme päästyä sisälle häkkiin, kaksikko ryntäsi salamana nuuskimaan tulijoita ja hakemaan heille tarjotun hanskan. Nevillellä ei kauaa mene, että se jo huomaa vieraiden itseasiassa olevankin ihan jees juttu kaikkine herkkuinensa ja tämän jälkeen ottikin kontaktia todella aktiivisesti ja oli koko ajan skarppina. Nevillen voisi odottaa reipastuvan todella nopeasti kotiin päästyään, kunhan tuleva koti ymmärtää Nevillen hieman ujostelevaa luonnetta.

Neville ei lähtenyt muiden koirien haukkumiseen ja rähinään.

16.12.2017
Aktiivimme tapasivat Nevillen marraskuun reissullaan. Pojasta on kasvanut kunnon komistus ja sen ulkoinen olemus onkin sydämen pysäyttävä. Neville oli äärimmäisen innoissaan saamistaan vieraista, mutta tilanne ja vieraat ihmiset ujostuttivat poikaa kauheasti. Aluksi Neville piiloutui koppiinsa, mutta pikkuhiljaa lämpesi tilanteelle ja hipsi kopin suojista pois. Ioana, joka on Nevillelle tuttu ja turvallinen ihminen, sai pojan melkein halkeamaan onnesta. Ioanan myötä poika sai myös lisää rohkeutta ja uskaltautui jopa haistelemaan aktiivejamme. Välillä täytyi silti pyörähtää kopissa hakemassa lisää rohkeutta. Nevillen ollessa kopissa poikaa sai rapsutella ja innostuipa nuorukainen jopa leikkimaan vieraan käden kanssa! Kotiin päästyä Neville tulee tarvitsemaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Aikaa antamalla pojan suunnaton uteliaisuus tulee varmasti voittamaan nopeastikkin ja Nevillestä saa varmasti mitä hienoimman ja uskollisimman kumppanin. Neville etsii kotia, jossa ymmärretään tälläisen ujohkon ja herkän nuoren koiran sielunelämää

—————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Neville saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Neville on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Neville tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa