Kodin saanut koira: NUBIS

Syntymäaika: Noin 4/2018
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta

(Päivitetty 1.8.2018) 

Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan tähdätty siihen, että koirat saavat parhaan mahdollisen hoidon ja elinolosuhteet, niin projektiin kuuluu myös kiinteästi ennaltaehkäisevä eläinsuojelu työ valistuksen ja sterilointien parissa. Istuttamalla näitä tärkeitä eläinsuojelutyön periaatteita myös Mitreniin ja lähialueille voimme ehkäistä monia surullisia kohtaloita ja muun muassa vähentää kadulle syntyvien kodittomien pentujen määrää. Tie on pitkä ja tarhan rakennus vielä osiltaan kesken. Tarhalla kuitenkin asustaa jo koiria ja yksi näistä koirista on pentu nimeltä Nubis.

Nubis päätyi Carmenille, kun Carmenin naapuri eräänä päivänä soitti olevansa maksi-taksissa tulossa Bukarestiin ja päättärillä totesi että joku oli jättänyt sinne koiranpennun. Naapuri toi pennun Carmenille ja sieltä se tuli Carpeen. Nubis eli aluksi vapaana pihalla, mutta kun Carmenin oikea käsi Veera Nuri muutti Carpen tarhalle, Nubis on asuttanut yhtä huonetta ja ulkoilee Veeran pihalla sosiaalisten koirien kanssa.

Nubis on varmaan joku Peppi Pitkätossun ja Ronja Ryövärinryttären kadonnut riiviöserkku. Se on reipas rämäpää, joka porhaltaa pää viidentenä jalkana tutkimaan uusia juttuja. Jotkut jutut on tosin vähän jänniä ja niille pitää hetki räksyttää, mutta kohta se jo möyryää seassa tutkimassa. Nubis on tottunut leikkimään adoptio-ohjelmassa olevan Ivanin kanssa ja sen takia se ei ehkä ihan ole käsittänyt miten toisia koiria kohdellaan reilusti ja miten leikitään kivasti. Ivan on sen kokoinen, että kestää myös Nubisin rajuakin leikkityyliä. Muilla koirilla saattaa menee siihen hermo äkkiä ja Nubis kyllä ymmärtää jättää tosissaan murisevan koiran rauhaan, mutta “kiusaa” esimerkiksi Carpen tarhalla asuvan Veeran seniori ikäistä koiraa aikalailla. Ivanin kanssa niillä on kivaa ja Ivania ei haittaa jos Nubis roikkuu ikenessä tai tekee voltteja sen päällä.

Nubis on vikkelä, nokkela ja kekseliäs kaveri, joka varmasti laittaa vauhtia perheensä arkeen. Nubisin hellyyttävästä ulkonäöstä ja pienestä koosta huolimatta pyydämme, että myös Nubisin kohdalla kotia tarjoavat harkitsevat kodin tarjoamista huolellisesti  ja punnitsevat omia resurssejaan, ennen yhteydenottoa. Jo ensimmäisessä yhteydenotossa kannattaa kirjoittaa itsestään, perheestä, elämästään, koirakokemuksesta, asuinympäristöstä jne.

Kissoihin Nubis on tottunut mutta se on myös näille melko röyhkeä, joten tapauskohtaisesti mietitään sopiiko kissatalouteen.

Ihmisten kanssa se on normaalisti tosi reipas ja sosiaalinen kunhan uudet tuttavuudet ei ole heti kättelyssä tosi tungettelevia, vaan tietää edes vähän käytöstapoja. Ei hauku mitenkään erityisen paljoa, lähinnä leikkiessään ja halutessaan jotain.

Nubis on tällä hetkellä noin 30cm korkea ja painaa 4kg. Nubis jää todennäköisesti pienehköksi koiraksi. Ikää sillä on noin 4kk.

Päivitykset

12.10.2018
Nubis pääsi lentämään Suomeen oman perheensä luokse 6.10.2018.

5.9.2018
Nubikselle löytyi se oma perhe jo oma koti, jonne se toivon mukaan pian pääsee muuttamaan.

15.8.2018
Nubikselle on edelleen etsinnässä se sopiva koti. Se tykkää kovasti leikkiä ja voisimme ajatella, että koiraseura olisi sille mieluisa. Nubis tulee myös tarvitsemaan rakauuta ja rajoja. Pitää olla valmis antamaan aikaa ja mahdollisuuksia tottua kaikkeen uuteen. Oikeanlaista tukea ja ohjausta on myös tärkeä hallita, jotta Nubiksesta kasvaa tasapainoinen koirakaveri.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Nubis saapuu Suomeen steriloituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nubis on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Nubis kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nubisin yhteyshenkilö on Mia Takolander 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: