Kodin saanut koira: PETUNIA (Kassandran pennut) (nyk. Lupe), SUOMESSA

Syntymäaika: noin 1.7.2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Suomesssa (Järvenpää)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
18.5.2019
Petunian, Sonian, Kasparin ja Meten Kassandra– emo päätyi satojen tuhansien muiden romanialaisten kodittomien koirien tavoin romanialaiselle kunnalliselle koiratarhalle. Sieltä koira lähtee aniharvoin elävänä pois. Kassandralla oli kuitenkin tuuria, sillä se päätyi Kulkurien Carpe– nimiselle yhteistyötarhalle. Sen kuudesta Mihailestin tarhalle syntyneestä pennusta neljä selvisi ja kolme tyttöä ja yksi poika aloittivat kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa viime vuoden marraskuun alussa. Pentunelikko oli tarhalla touhukas ja aktiivinen paketti, jopa siinä määrin, että emo Kassandra sai muuttaa naapuriin saadakseen edes hiukan omaa rauhaa villikkojälkeläisiltään.

Petunia oli tarhalla pennuista rohkein. Vaikka kaikki niistä olivatkin olleet kovin vähäisillä ihmiskontakteilla, Petunia puski silti vieraankin syliin nauttimaan huomiosta ja näiden tuomista herkuista. Kun jossain tapahtui, se oli ensimmäisessä rivissä katsomassa, onko missän mitään mielenkiintoista ja ruoka-aikaan se ehti kipolle sisaruksiaan nopeammin. Petunia oli tarhalla hyvätuulinen tättähäärä, mutta sen kotiutuessa silläkin oli omat kynnyksensä ylitettävänään.

Saavuttuaan kotiin parisen kuukautta sitten, 13.1., sen elämä koki, kuten kaikkien kotiutuvien koirien, suuren mullistuksen, kun tarhaelämä jäi taakse. Heti alun järkytyksen jälkeen se, nyt nimeltään Lunna, reagoi haukkumalla ja valehyökkimällä ja perheen kahdeksantoistavuotias tytär oli sen ensisjainen kohde. Muiden perheenjäsenten kanssa se oppi kyllä tulemaan toimeen. Perhe koki, ettei heillä ole tällä hetkellä mahdollisuuksia lähteä työstämään koiran ongelmia ja he joutuvat surukseen siksi luopumaan koirasta. Perheessä ei ole pikkulapsia ja sille etsitään myös jatkossa kotia, jossa ei pieniä lapsia ole. Lunnalla oli kotihoitoon saapuessaan 1.4. eroahdistusta, se ulvoi ja se oli oppinut reagoimaan puolustamalla resurssejaan, kuten tilaa ja esineitä. Se on perusluonteeltaan täpäkkä ja aikaansaava, joten odotettavissa oli paljon töitä ja ennenkaikkea sitoutumista ja johdonmukaista harjoittelua  koiralähtöisin menetelmin. Kaikessa haastavuudessaan Lunnan tiedettiin olevan myös suloinen, kiltti ja touhukas. Onhan se vielä pieni koiranpentu ja ensisijaisesti se kaipaa nyt rauhallista ympäristöä, jossa on koiraosaamista. Sen oltua viikon verran kotihoidossa siitä kuoriutui reipas ja vilkas koiranpentu, joka kaipaa paljon tekemistä ja paljon lepoa pysyäkseen tyytyväisenä.  Se on hoidossa kerrostalossa ja vain harvoin se katsoo asiakseen ilmoittaa rappukäytävän äänistä, joten sen koti voisi sijaita kerrostalossakin. Sen kanssa on mukava ulkoilla, se tykkää käyttää nenäänsä ja tutkia. Isot päiväkotiryhmät, mopot ja pyörät hiukan jännittävät sitä vielä, mutta muuten se on rohkea ja utelias koira. Lunna on matkustanut junassa, kulkenut metsissä, kaupungilla ja tervehtinyt kahvilan terassilla vieraita. Kotihoitaja onkin sanonut, ettei keksi enää mitään, mitä voisi sen kanssa kokeilla, joten ei muuta kuin koira omaan kotiin. Kotihoitopaikan kissa toimii Lunnalle oppaana ja se turvaa myös hoitopaikan kaksitoistavuotiaaseen vanhaan herraan, joten luotettava luotsaaja olisi Lunnalle varmasti avuksi. Se tykkää nukkua ihmisen lähellä ja sylissäkin, joten se etsiikin kotia, missä se saa ehdottomasti olla perheen elämässä mukana ja saattaisi se innostua jostain harrastuksestakin. Yksinollessaan se saattaa koettaa jotain nakerrella, mutta Kongi tai jokin muu luvallinen jyrsittävä kelpaa hyvin. Lunna kaipaa selkeitä ohjeita ja että sille ilmaistaan selkeästi, mitä siltä toivotaan. Se on kuin kuka tahansa koiranpentu, joka kaipaa rakkautta, rajoja ja paljon yhdessäoloa.

Lunna on tällä hetkellä kooltaan 38 cm ja 7 kg.

Päivitykset
1.6.2019
Lunna sai tänään ihan uuden nimen ihan uuden kodin kunniaksi. Onnea matkaan, Lupe ja perhe. 

29.5.2019
Lunna on tänään varattu omaan kotiinsa.

18.5.2019
Lunna on kotihoitajan kanssa päässyt matkustamaan julkisilla kulkuvälineillä, istuskellut kahvilan terassilla, kulkenut ison kaupungin ihmisvilinässä, hyppinyt puunrunkojen yli ja vaikka mitä muuta. Kaikesta se on selvinnyt liehuvin lipuin, joten siitä saa itselleen varmasti kaverin moneen menoon. Sen ehdoton suosikki on kuitenkin luonto ja metsät, joten se arvostaisi myös perhettä, joka tykkää liikkua luonnossa.

1.5.2019
Lunna on todellinen citykoira! Se on kotihoitopaikassa matkustanut junalla, kulkenut ihmisvilinässä ja käynyt tutustumassa vieraisiin ihmisiin uteliaana. Pyörät, mopot, bussit ja ohikulkevat ihmiset ovat Lunnalle pala kakkua. Sen edistymisessä on ollut suurena apuna kotihoitopaikan reipas kahdeksanvuotias uroskoira, joten Lunna varmasti arvostaisi samantyyppistä seuraa myös uudessa kodissaan. Sillä ollut pienimuotoinen remmissä vetäminen on sekin nyt saatu taltutettua ja lenkkeily sujuu ympäristössä kuin ympäristössä varsin mallikkaasti. Tullessaan kotihoitoon se suhtautui miehiin varsin varautuneesti, mutta itsevarmuuden lisääntyessä myös tämä on vähentynyt paljon. Kodin on kuitenkin hyvä varautua tätä jonkin verran vielä työstämään. Lunna onkin siis varsin persoonallisen näköinen nuori koiratyttönen, joka on aivan valmis ottamaan jo seuraavan askeleen ja muuttamaan ihan ikiomaan kotiinsa. Koti voi sijaita myös kerrostalossa ja Lunna tulee kissojen kanssa toimeen, joten se sopii varsin monenlaiseen kokoonpanoon.

18.4.2019
Lunna, Lunski, Unski, Unssi, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtäkaikki tämä kertakaikkisen suloinen pentu onkin yhtäkkiä venähtänyt teiniksi ja kotihoitaja kertoo, että neiti on valmis jo matkaamaan uuteen kotiinsa, sillä arki sen kanssa on varsin sujuvaa. Se tulee toimeen kotihoitopaikan kissan kanssa, samoin se on kaveri 12-vuotiaan Däni-uroksen kanssa, joka asuu sen kanssa samassa taloudessa. Lunna leikkisi mielellään vähän kaikkien kanssa, mutta ymmärtää kyllä, jos toinen ei ole samalla tuulella. Joskus, kun tilanne on sille erityisen vaikea, se palaa vanhaan tapaan näykkiä tai näytellä hampaitaan, mutta kun sen jättää silloin täysin huomiotta ja helpottaa sen tilannetta, se lopettaa sen välittömästi ja kun se saa hiukan aikaa ja edetä omaan tahtiinsa, sen häntä alkaa nopeasti väpättämään ja se suo vieraille kunnian rapsuttaa sitä. Se saattaa innostushaukahdella, mutta mikään tyhjän räksyttäjä se ei ole. Toki sen kanssa on paljon töitä tehtävänä, sillä nuori pentu tarvitsee paljon johdonmukaista ohjeistusta ja kärsivällisyyttä. Remmikävelyä sen kanssa harjoitellaan parhaillaan, mutta lähinnä kyse on hienosäädöstä, lenkkeily sen kanssa on mukavaa puhaa, samoin se tykkää puuhastella kaikenlaista lenkillä, joten sen kanssa onkin varmasti helppoa opetella uusia asioita lenkin lomalla. Enää ihana Lunna onkin siis vailla sitä ikiomaa ihmistä, joka haluaa jakaa lenkkinsä ja arkensa sen kanssa.

7.4.2019
Lunna on asettunut kotihoitopaikkaan ja pärjää siellä oikein mukavasti.

Lisätty video ja kuvia.

17.3.2o19
Petunia, nykyään Lunna, palaa etsimään kotiaan Kulkurien adoptio- ohjelmaan.

Lisätty uusia kuvia.

13.1.2019
Petunia saapui eilen ikiomaan kotiinsa. Samalla se sai uuden nimen ja on nyt Lunna. Onnea Lunna ja perhe.

18.11.2018

Ilopillerin matka kohti Suomea ja kotikoiran elämää alkoi tänään, kun se varattiin omaan kotiin.

2.11.2018
Petunia aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Ei kuitenkaan voida olettaa, että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Lunnaa ei ole steriloitu nuoren ikänsä vuoksi ja tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia. asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lunna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lunnan yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: