Kodin saanut koira: PITICOT

Syntymäaika: Noin 2013-2014
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

4.9.2016
Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi klinikan lääkärit tarkastavat koirat kliinisesti ja tarpeen mukaan tekevät lisätutkimuksia. Onevetilla on Bukarestissa sijaitsevan klinikan lisäksi hoitola noin puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista, Cosobassa.

Eräs Cosobassa säännöllisesti vapaaehtoistyössä käyvä paikallinen eläinsuojelija on nimeltään Ioana Bodea. Ioanan avulla moni koira on saanut mahdollisuuden parempaan elämään ja on oppinut jälleen luottamaan ihmiseen ja siihen, että kaikki tässä maailmassa ei ole pahaa. Piticot on eräs Ioanan suojateista. Ioana löysi Piticotin eräältä pellolta Bragadirussa, noin kuukausi sitten. Piticot on ystävällinen ja helpon oloinen, sympaattinen pieni koira. Kun aktiivimme tapasi Piticotin elokuussa, poika oli hieman hämillään kaikesta huomiosta mutta antoi silti hyvin käsitellä itseään. Piticot on pienikokoinen ja iloinen touhottaja joka nyt ollessaan tarhalla jonkun aikaa jo on otttunut tilanteeseen. Piticotin vuoksi kuitenkin olisi ihanteellista mikäli pojalle pian löytyisi koti, sillä tarhaolosuhteet eivät ole kenellekään koiralle ihanteelliset.

Piticot on noin 30cm korkea ja painoa kyseisellä herrasmiehellä on noin 7kg.

Muiden koirien kanssa Piticot tulee hyvin toimeen ja myös kissoja Piticot on tavannut. Piticot voisikin hyvin asustaa toisen koiran kaverina. Tarhaolosuhteissa Piticot ei välitä kissoista ja kun kissa alkaa isottelemaan, Piticot valitsee siirtymään hieman syrjään. Piticot on valmis uuteen elämään, rakastettuna perheenjäsenenä, omassa loppuelämän kodissaan. Yhä edelleen yllätyn siitä miten tällaisia helmiä voidaan hylätä?

12.9.2016
Suloinen Piticot varattiin tänään omaan kotiin. Onnea kovasti niin Piticotille kuin perheelle ja iloista odotusta!

21.10.2016
Piticot pääsi matkaamaan omaan kotiinsa ja hurmasi perheensä kertaheitolla. Ihania yhteisiä hetkiä teille <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Piticot saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Piticot on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Piticotin yhteyshenkilö: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: