Puuha-Peten matka jatkuu – kiitos kaikille lahjoittaneille!

Toukokuun alussa pienen ikuisuuden omaa kotiaan Cosoban tarhalla odottanut Puuha-Pete sai vihdoin sydänmatohoitojen päätteeksi mahdollisuuden matkata Suomeen kotihoitoon. Koska tuttavallisemmin Puuhikselle oli ehtinyt jo kertyä ikää ja sen jalassa oli vanha trauma, tiesimme, että siihen kotihoidossa varmasti tulee menemään rahaa. Kaikesta siitä huolimatta emme kuitenkaan voineet jättää Puuha-Peteä tarhalle loppuelämäkseen.

Pian Suomeen saavuttuaan Puuha-Peteltä löydettiin oronasaalifisteli, eli aukko joka on syntynyt kroonisen tulehduksen seurauksena ikeniin. Se vaati kalliin hammashoidon. Sen lisäksi Puuhiksen ortopedinen tila täytyi kartoittaa laajoin röntgenkuvin ortopedillä, joista paljastuikin niin laajaannivelrikkoa kuin spondyloosiakin. Kaiken aikaa Puuha-Pete kuitenkin eleli leppoista elämäänsä hoidossa, nautti uudesta arjestaan ja rauhallisista nuuskuttelulenkeistään ja oli kaikin tavoin hyväntuulinen. Paperilla musertavat diagnoosit eivät papan hyväntuulisuutta haitanneet

Pyysimme siksi teiltä apua A Little Help from my Friend -keräyksen kautta. Halusimme antaa Puuhikselle mahdollisuuden oman kodin löytymiseen ja elämään kotikoirana. Ehkä lyhyeen sellaiseen, mutta elämään kuitenkin. Tuntui enemmän, kuin reilulta, että saisi vielä kokea, mitä todellinen rakkaus on.

Ja kuten arvata saattaa, apuahan satoi. Te lahjoititte Puuha-Peten hoitoihin varoja yhteensä 3 120 euron verran. Aivan mieletön summa, joka tuli niin tarpeeseen. Tällä pystyimme kattamaan niin Puuhiksen hammashoidon kuin ortopediset tutkimuksetkin, nivelrikon hoidon uudella Librela-pistoshoidolla ja myös ihosta löytyneiden pattien ohutneulanäytteet. Lahjoituksista jäi uupumaan vain 148,50 euroa, joka katettiin yleisiin lahjoituksiin tulleista varoista.

Puuha-Pete vastasi hyvin Librela-hoitoihin ja se tuntui heti vetreämmältä ja reipastui lenkeillä. Samaan aikaan perhe oli kiinnittänyt silmänsä Puuha-Peteen, eikä rajuista diagnooseista huolimatta saanut sitä mielestään. Vaikka yhteinen aika voi jäädä lyhyeksi, halusi perhe avata ovensa ja sydämensä juuri Puuhikselle.

Viime viikonloppuna Puuha-Pete pääsi vihdoin aloittamaan sen elämän, jonka se olisi ansainnut jo vuosia sitten. Nyt Puuhis on kotona, ihan ikiomalla sohvalla, nuuskutellen rauhallisilla lenkeillä ikiomien ihmistensä kanssa. Niin se elämä muuttuu.

Lue myös:

Kulkurit ry mukana HESY:n Löytöeläinpäivillä 7.-8.10.

HESY:n perinteiset löytöeläinpäivät tulevat taas 7.-8.10. ja Kulkurit ry on mukana tapahtumassa Löydät meidät siis löytöeläinpäiviltä, jossa sinulla on mahdollisuus tulla moikkaamaan meitä ja kyselemään lisää Kulkureiden toiminnasta. Meiltä löydät myös Kulkureiden...

lue lisää

Rescue Us -hyväntekeväisyyskonsertti 9.12. Tampereella

Järjestämme Rescue Us -hyväntekeväisyyskonsertin 9.12. Tampereella!!🤩 Rescue Us on hyväntekeväisyyskonsertti, joka järjestetään Tampereen G Livelabissa 9.12.2023. Tapahtuman tuotot kohdistetaan tuttuun tapaan Romanian kodittomien koirien auttamiseksi....

lue lisää

Kirppis Helsingin Dallapénpuistossa 20.8.

Kulkurit järjestää kirppiksen Helsingin Dallapénpuistossa sunnuntaina 20.8. klo 9-14. Myynnissä on mm. erilaisia koirien varusteita, sadetakkeja ym. Maksutapoina käteinen, kortti sekä MobilePay. Tapahtumalla on säävaraus. Kirppiksen tuotolla tuetaan Kulkurien kestävää...

lue lisää

#JotenkinToisin sterilointikeräys tuotti 16 532, 12 €

16 500 x kiitos ❤ #JotenkinToisin sterilointikeräyksen aikana te näytitte, että yhteisössä on voimaa. Te näytitte, miten moni suomalainen välittää Romanian koirista ja niiden tulevaisuuden muuttamisesta. Te näytitte, että uskotte meidän kanssamme siihen, että...

lue lisää