Kodin saanut koira: SORU

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

25.3.2016
Aktiivimme Romanian matka maaliskuussa ajottui Rosiorin 7. sterilointiprojektiin ja myös käyntiin Rosiorin kunnalliselle tarhalle, jossa on satoja koiria. Osa koirista asustaa kopissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa koirista tarhan häkeissä. Syy tällaiseen järjestelyyn on, että näin Cornelia Stan, joka ainoana eläinsuojelijana Rosiorin kunnallisella tarhalla, koittaa vaikuttaa koirien henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, niin hyvin kun se noissa oloissa on mahdollista, ja saamaan arimmat isoista laumoista erilleen sekä vähentämään häkissä olevien koirien määrää, jotta myös stressiltä ja  koiratappeluilta vältyttäisi.

Töpöhäntäinen Soru on yksi näista ulkona asustavista koirista. Se odottaa maassa maaten rauhallisesti ja toivoen, että hänetkin huomattaisiin. Se tapittaa tiukasti silmiin, koittaen siten kutsua ihmistä luokseen ja kun sen hän saa, on koira suuresti ilahtunut saamastaan huomiosta ja tarjoaa välittömästi mahaa rapsutettavaksi. Soru on erittäin rauhallinen koira, jolla on tällä hetkellä kovin hillitty käytös, mutta pientä leikkisyyttä tuli jo tarhalla esille, joten hän varmasti aktivoituu ja reipastuu enemmän omassa kodissaan.

Soru on noin  50 cm korkea ja painoa noin 15 – 18 kg

21.7.2016
Soru vaikuttaa hyvin tasapainoiselta koiralta ja tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Ihmistä tulee heti kopistaan tervehtimään rauhallisin elkein, mutta pienen maanittelun jälkeen innostuu jopa leikkimäänkin, mutta parasta on kuitenkin ne maharapsutukset edelleenkin. Soru vaikuttaa myös helpolta koiralta, joka sopii niin nuorelle, kuin vanhemmallekin ihmiselle. Onnelliseksi Soru varmasti tekee kenet vaan. Kuvia ja video lisätty.

23.10.2016
Kulkurien päätavoite on koirien sterilointi Romaniassa ja uutena aluevaltauksena on myös valistusohjelma kouluissa. Ensimmäinen kouluvalistuspäivä 18.10.2016 Rosiori de Vedessä oli upea menestys ja tulevaisuudessa valistus tulee olemaan samalla tavalla osa Romaniassa tapahtuvaa työtämme, niin kuin adoptiot ja steriloinnit tällä hetkellä ovat. Koululta matka jatkui Rosiorin tarhalle, jossa aktiivimme tapasivat Sorun. Pieni töpöhäntä vinhasti vipattaen, tulee Soru tervehtimään vieraita. Toki tulijoista innostuu, mutta hieman ujona koirana, hillitsee suurimmat tunneryöpyt ja haluaa näyttää ihmiselle alistumisen merkkejä, jotta tulisi oikein ymmärretyksi. Huomattuaan ihmiset ystävälliseksi, heittäytyy jo luottavaisin mielin tutuksi tulleeseen asentoon, eli selälleen, odottaen niitä maharapsutuksia. Herttainen ja lempeä on ne sanat, jotka ensimmäisenä tulee tästä koirasta mieleen. Video ja kuvia lisätty.

3.2.2017
Voi Sorua, tuota ihanaa ja leppoisaa koiraa! Voisi sanoa, että jos helppoa ja rauhallista ja ihanaa ja kaunista ja tasapainoista ja ei haukkuvaa ja ehkäpä suloisinta ikinä -koiraa etsit, on se Soru. Lisättävää tuohon ei juurikaan ole. Soru on pitänyt tarhalla oman tasapainoisen tyylinsä ja maharapsutoiveet ovat aina päällimmäisenä Sorun mielessä. Uusia kuvia ja video lisätty.

13.2.2017
Uusi video maailman ihanimmasta Sorusta lisätty.

1.3.2017
Ihana päivä koitti vihdoinkin Sorulle, hänet on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

3.4.2017
Tänään oli se päivä, jolloin Soru saapui Suomeen ja kotiin. Onnea kodille ja ihanaa uutta elämää Sorulle.

——————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Soru saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Soru on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/kulkurit/videos/1431501553526840/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Klikkaamalla kuvaa, aukeaa se isommaksi.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: