Kodin saanut koira: ANDY (ent. Tenho)

Syntymäaika: 1.8.2012
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

1.7.2022

Tausta ja  Operaatio Gradistea

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä. 

Vuoden 2015 alussa lopussa Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on hylätty tusinan verran koiria. Luiza kiirehti paikan päälle katsomaan ja näky oli sydäntä särkevä.

Tontilla asui kuusi aikuista koiraa ja kuusi alle kahden kuukauden ikäistä pentua. Koirilla ei ollut tontilla minkäänlaista suojaa tuulta, sadetta tai lunta vastaan, paitsi täysin ränsistynyt vanha, kylmä talo, jonne pennut olivat hakeutuneet. Oli ihme, miten koirat olivat selvinneet elossa tähän saakka. Koirat olivat niin nälkäisiä, että ne söivät mitä tahansa löysivät. Vapaana olevat koirat olivat saaneet jostain haalittua jotain ravinnoksi kelpaavaa silloin tällöin, häkeissä olevat koirat söivät maata pahimpaan nälkäänsä. Pienten pentujen emon Luiza näki kantavan vanhaa luuta saadakseen ravintoa pystyäkseen imettämään pentujaan. Luiza vei ruokaa koirille ja totesi niiden kaikkien olevan ihmisrakkaita, nuorehkoja koiria, jotka söivät kaiken, mitä Luiza niille kantoi. Käynnistyi Operaatio Gradistea, jonka huikea tavoite oli saada kaikki kaksitoista koiraa turvaan.

Yksi Gradistean koirista on Tenho, joka vietiin Kulkurien avustamana toisen yhteistyötahon Onevetin tarhalle turvaan. Siellä Tenho asui kaksi vuotta. Tarhaoloissa se oli hyvin arka ja lopulta se päätettiinkin tuoda Suomeen kotihoitoon reipastumaan. Tenho matkasi Suomeen kotihoitoon 14.2.2017.

Kotihoidossa Tenho reipastui ja siitä puhkesi todellinen kullanmuru. Se nauttii koiraseurasta ja kävikin aamuisin pussailemassa hoitopaikan omat koirat sitä mukaa, kun ne heräsivät. Kotihoitoperheen Tenho pyöritti pikkurillinsä ympäri ja sai aina vaatimansa rapsutukset ja viimeisetkin herkut. Arkuus vieraiden ihmisten seurassa näkyi Tenhon käytöksessä, mutta se ei estänyt Tenhon omaa ihmistä näkemättä ujon ulkokuoren läpi ja Tenho adoptoitiin 10.5.2017 omaan kotiinsa. Tenho sai uuden nimen Andy.

Andy sai asua omassa kodissaan rakastettuna perheenjäsenenä viisi onnellista vuotta. Aina ei kaikki kuitenkaan mene, kuten on ajateltu ja Andy palaa kotia etsiväksi koiraksi. Andyn oma perhe vietti vielä viimeisen juhannuksen mökillä rakkaan koiransa kanssa, kunnes väistämätön eron hetki koitti. Andy siirtyi kotihoitoon 1.7.2022.

Andy on monien vuosien kokemuksen jälkeen varsin täydellinen kotikoira. Andy on hyvin vähäeleinen koira ja tuntuu olevan myös aika pehmeä ja sopeutuvainen. Se lenkkeilee luontevasti vilkkaalla alueella keskustassa, yksinolot sujuvat ongelmitta ja tutustumisen jälkeen se pitää niin ihmisistä kuin koiristakin. Andyn edellisessä kodissa on ollut lapsia, joiden kanssa se on tullut toimeen. Lasten leikkien mennessä koiraherran mielestä liian äänekkäiksi, Andy siirtyy toisaalle lepäilemään. Andy sopisikin varsin monenlaiseen perheeseen ja ympäristöön. Se voisi sopia niin ensimmäiseksi koiraksi kuin lapsiperheeseenkin, kaupunkiin tai maalle, koiraperheeseen tai ainoaksi koiraksi. Tärkeintä on, että perhe sitoutuu vanhan koiran asianmukaiseen hoitoon huolehtien sen fyysisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista.

Andy on noin 50 cm korkea ja painaa noin 20 kiloa. Sillä on terveyssyistä leikattu suloinen töpöhäntä. Lisäksi sillä on poistettu hampaita ja perheen tulee sitoutua säännölliseen hampaiden hoitoon.

Päivitykset

16.8.2022

Andy muutti omaan kotiinsa.

3.8.2022

Andy on varattu omaan kotiin.

10.7.2022

Andy on asustellut kotihoidossa viikon. Ensimmäisen päivän se veti henkeä, minkä jälkeen se onkin asettunut taloksi kotihoitopaikkaan. Andy seurailee mielellään ihmisten puuhia ja on jo tehnyt tuttavuutta kotihoitopaikan toisen koiran kanssa. Andy pitää erityisesti kotihoitopaikan miehestä ja se nauttiikin mielellään rapsuttelu ja halailuhetkistä. Ja kyllä Andylle kelpaa myös kotihoitoperheen naisen rapsutukset. Andy onkin ilahduttanut kotihoitoperhettä suloisella töpöhännän heilutuksellaan.

Andy on monien vuosien kokemuksen jälkeen varsin täydellinen kotikoira. Andy on hyvin vähäeleinen koira ja tuntuu olevan myös aika pehmeä ja sopeutuvainen. Andy antaa hienosti pestä ja kynsien leikkuutakin on harjoiteltu. Andyn kotihoitaja myös hieroi Andyn ja se antoi kiltisti käsitellä, vaikka selästä löytyikin jumeja. Alistuva ja konflikteja välttelevän Andyn käsittelyn haasteena on pikemminkin se, että Andy antaa tehdä kiltisti kaiken ja sen kanssa on helppo mennä vahingossa pitkällekin epämukavuusalueelle. Kodin olisikin hyvä tutustua koiran hienovaraiseen kommunikointiin ja omaehtoisuuteen, jotta Andy ei joudu huomaamatta liian vaikeisiin tilanteisiin.

Andy lenkkeilee luontevasti vilkkaalla alueella keskustassa, yksinolot sujuvat ongelmitta ja tutustumisen jälkeen se pitää niin ihmisistä kuin koiristakin. Andyn edellisessä kodissa on ollut lapsia, joiden kanssa se on tullut toimeen. Lasten leikkien mennessä koiraherran mielestä liian äänekkäiksi, Andy siirtyy toisaalle lepäilemään. Andy sopisikin varsin monenlaiseen perheeseen ja ympäristöön. Se voisi sopia niin ensimmäiseksi koiraksi kuin lapsiperheeseenkin, kaupunkiin tai maalle, koiraperheeseen tai ainoaksi koiraksi. Tärkeintä on, että perhe sitoutuu vanhan koiran asianmukaiseen hoitoon huolehtien sen fyysisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista.

Andy on jo seniori-iän saavuttanut koiraherra, jolla väistämättä alkaa vanhuus jo vähän kolottaa. Andy on ikäisekseen virkeä ja menevä tapaus. Andy on alkuvuodesta käynyt eläinlääkärissä hoitamassa terveyttään, mikä onkin saatu hyvälle mallille. Andyn hännässä oli kasvain, minkä takia häntä päädyttiin leikkaamaan ja nyt sillä on suloinen töpöhäntä. Eläinlääkärin arvion mukaan etäpesäkkeiden syntyminen on epätodennäköistä tämäntyyppisen kasvaimen kanssa. Lisäksi Andyltä on poistettu hampaita ja sillä on parodontiitti. Suu on tällä hetkellä hoidettu kuntoon, mutta parodontiitin etenemistä seurataan vuosittaisilla tarkastuksilla sekä hampaiden kunnosta on huolehdittava päivittäisellä harjauksella.

1.7.2022

Andy on siirtynyt kotihoitoon ja sen profiilia päivitetään hiukan lisää, kunhan se ehtii kotiutua paremmin.

Andy on noin 50 cm korkea ja painaa noin 20 kiloa.

______________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi kodinvaihtajakoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista on saatu jo jonkin verran tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Andy  on saapunut Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Andy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Andyn yhteyshenkilö on Outi Kekkonen 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: