Kodin saanut koira: ZAKI (Rauniopennut) (nyk. Kajo)

Syntymäaika: 12/2021
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romania (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

19.2.2022
Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä.

Rauniopennut on pienenä hylätty läheiselle rauniolle, jossa asuu koditon mies, jolle monet vievät ei haluttuja koiria. Pennuilla kävi kuitenkin tuuri, koska Luiza päätti ottaa pennut hoiviinsa. Zaki ja hänen kaksi sisarustaan Xelda ja Rion asuvat samassa aitauksessa. Yksi pennuista, Calinda, asuu erillään muista, koska narttupentujen välillä oli tullut kärhämää ja Calinda oli tullut purruksi. Aitauksessa asuvat pennut tulevat kolmistaan hyvin toimeen, vaikka ruokaresursseista käydään niiden kesken jonkin verran valtataistelua.

Rauniopennut ovat asuneet koko elämänsä vain Luizan ja Stefanin sekä kissojen ja muiden koirien kanssa. Luizan ja Stefanin kanssa Rauniopennut ovat kuin mitkä tahansa muutkin koirat – kaikki ovat hyvin kiintyneitä sekä Luizaan että Stefaniin, hakevat heiltä turvaa jännittävissä tilanteissa ja haastavat heitä leikkimään innoissaan. Luiza ja Stefan pystyvät myös hyvin käsittelemään kaikkia pentueeseen kuuluvia koiria. Lisäksi elämä Luizan ja Stefanin luona on mahdollistanut sen, että kaikki ovat tottuneet niin erilaisiin koiriin kuin kissoihinkin sekä ulko- että sisätiloissa.

Rauniopentujen elämä koostuu vain niistä kokemuksista, joita ne ovat tarhaympäristössä saaneet. Ulkoiluvarusteiden pukeminen, hihnassa kulkeminen, autolla matkustaminen ja etenkin vieraiden ihmisten kohtaaminen on niille lähes täysin vierasta. Kulkurien aktiivit ovat Rauniopentujen elämän aikana vierailleet tarhalla muutaman kerran, mutta muita ihmisiä Rauniopennut eivät ole koskaan nähneet. Zaki on todella paljon namien perään, mikä on auttanut sitä ihmisiin tutustumisessa ja se onkin joka kerralla tullut syömään namuja aktiivien käsistä. Zaki ei varsinaisesti ole arka koira, se on vain epävarma ja tottumaton.

Rauniopennut vaikuttavat uteliailta, aktiivisilta ja iloisilta nuorilta koirilta. Ne ovat selvästi tottumattomia ja tarvitsevat tukea uusiin asioihin tutustuessa. Zaki toivoisi kodiltaan koiralähtöistä ajatusmaailmaa ja tottumattoman koiran ymmärtämistä.  Rauhallinen asuinalue ja asuinmuoto sekä koirakaveri ovat myös toivomuslistalla. Zaki on noin 53 cm ja 18-22 kg (arvio helmikuussa 2023). Zakia ei ole vielä kastroitu, mutta se tullaan kastroimaan ennen Suomeen tuloa.

Päivitykset

17.12.2023

Zaki, uudelta nimeltään Kajo, matkusti perheensä luokse Suomeen. Ihania kotiutumisen hetkiä Kajolle ja hänen perheelleen.

25.10.2023

Päälle vuoden Kulkureiden adoptio-ohjelmassa kotia etsinyt Zaki on vihdoin varattu omaan kotiin. <3

15.10.2023

Pikku herra Zaki tavattiin syyskuun tarhareissulla Luizan luona. Zaki asustelee sisätiloissa, mutta vierailun ajaksi Zaki tuotiin siskonsa Xeldan kera ulos tapaamaan vierailevia ihmisiä. Zakia jännittää uudet vieraat ja on muiden Raunionpentujen tapaan tottumaton, mutta kuitenkin kovin kiinnostunut. Zaki kulkee hieman siskoaan Xeldaa varovaisemmin ja tutustuu ihmisiin hieman taaempaa, Zaki vaikuttaakin hakevan paljon tukea siskostaan jännittävässä tilanteessa. Zaki uskaltautuu syömään nameja vieraiden ihmisten kädestä ja muutenkin viihtyy yllättävän lähellä ihmisiä, mutta ei uskaltaudu kuitenkaan ihan kosketeltavaksi. Zaki säpsyy jonkin verran äkillisiä liikkeitä ja käy myös välillä hengähtämässä hieman kauempana ihmisistä. Löytäisipä suloinen Zaki herra pian sen ihka oikein perheen itselleen! Zakista on lisätty uusia kuvia ja videoita.  

19.2.2023
Kulkurien aktiivit tapasivat Zakin helmikuussa Mandrujen luona. Zaki säikähtää vähän nähdessään vieraat ihmiset pihalla ja säikkyy aktiivien puhuessa sekä liikuttaessa käsiä. Zaki on kenties epävarma ja tottumaton nuori koiria, mutta edelleen hyvin ruualla motivoitavissa. Se kiinnostuukin aktiiveilla tarjolla olevista herkuista kovasti!  Alussa Zaki haukahtelee epävarmuuttaan, mutta pikku hiljaa se alkaa komentaa haukkumalla lisää nameja itselleen! Zaki asuu nyt pakkaskauden ajan sisällä Luizan ja Stefanin kanssa ja ulkoilee pihalla päivittäin. 

29.8.2022
Zaki tavattiin tarhalla elokuun alussa. Zaki tuli hakemaan namuja vierailta, mutta pysytteli muuten kauempana. Zaki selvästi jännittyi kosketuksesta. Zaki väisti kättä ja käsien liike ylipäätään selvästi jännitti sitä. Zaki oli elokuun tapaamisen aikana porukan säikyin ja pysytteli kauempana ihmisistä heidän liikkuessaan. Zaki kuitenkin haisteli ihmisiä uteliaasti ja otti nameja kädestä tarjottaessa.

28.7.2022
Zaki aloitti oman kodin etsimisen meidän adoptio-ohjelmassamme. Aktiivit tapasivat pennut kesäkuussa 2022 ja he olivatkin ensimmäiset vieraat ihmiset, jotka pennut tapasivat. Aluksi pennut haukkuivat hätääntyneen oloisesti ja juoksentelivat ympäriinsä, kun aktiivit astuivat aitaukseen. Kaikki pennut olivat todella kiintyneitä tarhan omistajiin Luizaan ja Stefaniin ja pennut nauttivatkin heidän huomiostaan ja kinusivat reippaasti heidän syliinsä. Tutut ihmiset olivat pennuille selvästi iso tuki. Ne lopettivat hätääntyneen haukun Luizan luoksetulokutsusta. Aktiivit viettivät pentujen kanssa noin 30 minuuttia ja siinä ajassa niistä kaikki ehtivät avautua.  Tutustuminen aloitettiin heittelemällä nameja koiriin katsomatta ja niitä huomioimatta, mutta loppuajasta aktiivit olivat jo siirtyneet hengailemaan Luizan ja Stefanin kanssa keskelle aitausta. Kaikki pennut oleilivat ja puuhailivat normaalisti aktiivien vieressä, eikä kukaan enää haukkunut. Zaki oli todella paljon ruoan perään ja viettääkin osan aktiivien vierailusta varjossa ruokakupin vieressä maaten, jatkuvasti siitä napostellen. Zaki vartioi kuppia muilta pennuilta, jotka kunnioittivat Zakin murinaa ja huulten nostelua. Zaki uskalsi melko nopeasti tulla tutustumaan aktiiveihin ja namit olivatkin sille iso buusti. Pienen ajan kuluttua Zakia sai rapsutella ja se tuleekin itse hakemaan rapsutuksia. Alkujärkytyksestä selvittyään Zaki vaikutti rennolta tyypiltä. 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Zaki saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zaki on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii: Ilona Lahti-Nuuttila

 


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: