* Noin 5-6 vuotias

* Narttu

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

2.2.2015
Lokakuussa 2014 yhteistyöklinikkamme Onevetin henkilökunta sai jälleen yhteydenoton Bukarestissa toimivasta pentutehtaasta. Sieltä oltiin laittamassa pihalle pentukoneina toimineita narttuja, bichon-mixejä, koska ne eivät enä tuottaneet tarpeeksi tehokaasti pentuja. Onevetin työntekijät tiesivät, etteivät pienet koirat pärjäisi kaduilla kauaa, vaan päätyisivät alta aikayksikön kunnalliselle tarhalle, joten he päättivät ottaa koirat talteen. Siitä lähtien nämä kuusi tyttöä ovat asuneet Onevetin tiloissa ja nyt niillä on uusi mahdollisuus elämään, oikeaan kotikoiran elämään.

Näiden koirien kohdalla, kuten rescuekoirien ylipäätään, on otettava huomioon, etteivät ne ole juurikaan tottuneita käsittelyyn, eivätkä ne tiedä mitään tavallisen kotikoiran elämästä. Jokainen niistä on kuitenkin kiltti ja ihmisystävällinen, ja niillä on kaikki mahdollisuudet ajan, johdonmukaisen käsittelyn ja turvallisen ympäristön myötä kehittyä mitä parhaimmiksi suomalaisiksi kotikoiriksi ja perheenjäseniksi.

Daizi on yksi talteen otetuista koirista. Se on porukan rauhallisin ja seurailee sivummalta muiden touhuja. Ihmisiä kohtaan Daizi on vielä pidättyväinen. Sylissä se ei oikein uskolla rentoutua, mutta antaa kuitenkin käsitellä itseään ilma isompaa paniikkia. Daizi tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Korkeutta neidillä on noin 30cm ja painoa kuutisen kiloa. Daizin suu ei ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten hammaskivenpoisto-operaatio on varmasti edessä pian kotiutumisen jälkeen.

3.2.2015
Daizi on varattu omaan loppuelämän kotiinsa.

14.2.2015
Daizin elämän paras ystävänpäivä koitti ja neiti saapui omaan rakastavaan kotiinsa.

25.8.2015
Saimme kivoja kotikuulumisia Luminan perheeltä, kiitos näistä ja iloisia päiviä teille.

“Neljä kuukautta on kulunut ja meillä on kotona kaksi palleroa, jotka ovat muuttuneet sekä olemukseltaan että persoonaltaan hurjasti tänä aikana.

Ransusta on tullut laumaansa puolustava pikkurähjääjä. Hihnassa uroksille rähistään oikein kunnolla ja minun ennen niin kiltti ja rauhallinen (lue: arka) napero lähtee täysin pelotta isonkin koiran kurkkua kohti. Vapaana koirapuistossa hellä ja kohtelias koira palaa. Myös ihmisiä kohtaan käyttäytyminen on välillä erittäin arvaamatonta – kahden tuntemattoman aikuisen ja yhden naapurilapsen nilkkaa on jo tullut maistettua. Koirille rähjääminen on vähentynyt merkittävästi ihan yksinkertaisella rauhoittamisella, väistämisellä  ja kehumisella, mutta tuo lapsien päälle hyökkäily on pysynyt ja yllättävissä tilanteissa me saamme olla valoakin nopeampia ennen kuin Ransu päättää reagoida.  Pääosin menee oikein hyvin – viikottain ohitamme satoja ihmisiä, joista yksi saattaa aiheuttaa reaktion. Flexi on poistettu käytöstä; molemmat koirat kulkevat kahden metrin hihnoissaan välillä niin kauniisti, että vastaantulijat seisahtuvat ihailemaan kaunista näkyä ja kehumaan.

Lumina on rohkaistunut ja reipastunut merkittävästi toivuttuaan. Kunto parantui hurjasti ja voimaa on hypätä jo sohvalle ja juosta portaat ylös. Epäilen silti, että kroonisen taudin takia kurkussa tai hengitysteissä on jokin ahtauma. Kunto ei ole tunnu nousevan Ransun tasolle, ja hengitys muuttuu hengästyneen kuuloiseksi ilman rankkaa suoritustakin. Kuorsaus loppui taudin myötä, joten en usko että henki on vaarassa.
Luminallakin on huono tapa tavata muita koiria. Kaikkia pitää näykkäistä naamasta. Koirapuistossa tämä ei lopu; välillä ärsyttäviä pentuja mennään puremaan pyllystäkin. Vain kaksi narttua on komentanut Luminan ruotuun, muut kiljuvat ja perääntyvät. Emme tervehdi koiria enää naamatusten.

Luminan hoito oli tietenkin monimutkaisempi ja pidempi kuin arveltiin, mutta sisäisen kortisonikuurin (paikallishoito ei tehnyt hevon humppaa) jälkeen tuhmat bakteerit ja hiiva olivat kadonneet. Nyt putsaamme mätiviä korvia omahoidolla eikä tulehdus ole palannut. Koira kuulee myös komeasti (ulkona saa vähän huudella).

Yhdessä naperot ovat mainio pari! Epävarmuuden hetkillä Lumina hakeutuu Ransun taakse ja joskus kotona on vaan pakko päästä kylkeen kiinni. Aamuisin näyttää, että vaihtavat suudelman herättyään.

Kuulumisiin!

Elli ja karvainen perhe.”

18.12.2018
Meillä on mennyt mukavasti ja Luminia rohkaistunut koko ajan  ja löytänyt uusia onnenaiheita elämäänsä. Arkuus on jäänyt luonteeseen pysyvästi: vain kourallinen hyvin onnekkaita ihmsiä saavat koskettaa häneen, mutta niitä hetkiä kaikki osapuolet osaavatkin arvostaa syvästi. Lelut ja äidin kosketus ovat parasta tämän pienen koiran elämässä. Suhteemme nousi aivan uudelle tasolle tänä syksynä kun Lumppa ensimmäisen kerran rentoutui sylissä ja nukahti. Eli edes kolme vuotta ei riitä tämän sipulin kuoriutumiseen. Uskon, että kerroksia on vielä avattavana ja luottamuksen myötä persoonan uusia puolia odottaisi paljastumistaan. Viimeiseen vuoteen on kuitenkin mahtunut suuria huolia. Kesäkuussa käytiin sydänultrassa jossa todettiin sivuäänet ja aloitettiin sydänlääkitys. Sydämen tila on kuitenkin huonontunut odotettua nopeammin ja viimeisen kuukauden aikana olemme joutuneet kahdesti viemään Luminian päivystykseen. Nyt olemme taas kotona, mutta hän ei syö.

28.1.2019
Luminian tila paheni nopeasti ja Luminia saateltiin viimeiselle matkalle 22.12.2018.

“Luminia oli meistä kaikkein viisain ja yritti opettaa meitä jatkuvasti. Nyt me ihmiset opettelemme elämään ilman Luminian ohjeistusta ja pohjatonta suloisuutta. Luminian pyyteettömät hellyydenosoitukset olivat kaunein asia tässä maailmassa. Luminia vietti viimeiset tuntinsa koko perheen kesken, eikä ehtinyt pelkäämään hetkeäkään. Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

 

Daizin yhteyshenkilö oli Taija Mäkinen.