Kodin saanut koira: NICOLETTE (nyk. Nicole)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kaunis Nicolette 6/2015

Kaunis Nicolette 6/2015

NICOLETTE

* narttu

* n. 4 v.

* steriloitu

* Suomessa

 

 

 

 

13.2.2015

Nicolettea voi kenties pitää hieman onnekkaampana kuin monia muita kodittomia koiria Romaniassa. Nicolette on tuotu suoraan Onevetin hoitolaan omistajan toimesta. Nicolette hylättiin, mutta onneksi ei kadulle, vaan hoitolaan. Syy tähän oli se, että perheeseen oli tulossa vauva.

Nicolette on kertoman mukaan teckel-mix, eli omaa hieman makkaramaiset muodot. Korkeutta Nicolettella on noin 30-35cm ja painoa 8kg. Nicolette tulee toimeen muiden koirien kanssa hoitolassa.

Lokakuussa kun yhdistyksen väki tapasi Nicoletten, Nicolette oli suhteellisen arka. Eikä Nicolettea voi syyttää siitä. Nicolette on asunut kodissa ja yhtäkkiä Nicolette joutuukin ihan vieraaseen paikkaan, missä on paljon muitakin koiria ja vieraita ihmisiä. Olisihan se stressaavaa kenelle tahansa. Nyt Nicolette on kuulemma rohkaistunut paljon, oikeanlaisella tuella hoitolan henkilökunnalta. Nicolette, kuten kaikki muutkin, ansaitsee oman kodin. Olisi toivottavaa, että Nicoletten tuleva perhe osaa tukea ja ymmärtää Nicoletten herkkää sielunelämää.

22.3.2014
Yhdistyksen aktiivit suuntasivat Romaniaan maaliskuussa ja tapasivat matkan aikana joitakin yhteistyökumppaneita sekä monia, monia koiria. Yksi näistä koirista on OneVetissa omaa kotiaan odottava Nicolette.

Nicolette jännitti alussa vieraita mutta reipastui nopeasti ja tuli hakemaan rapsutuksia. Aktiivimme kuvailivat Nicolettea hauskaksi ja sympaattiseksi koiraksi joka rakastaa tuttujen ihmisten läheisyyttä. Tulevan kodin tulee ottaa huomioon, että Nicolette haukkuu aika paljon, varsinkin uusille ja pelottaville asioille.

2.6.2015
Kulkurien Salla ja Taija J kävivät Romaniassa toukokuun lopussa ja tapasivat Onevetin hoitolassa myös suloisen Nicoletten. Nicolette oli reipastunut hurjasti, juoksi muiden koirien mukana pihalla ja tuli hakemaan maharapsutuksia myös Sallalta ja Taijalta.

Lisätty uusia kuvia tästä kivasta, pitkulaisesta hännänheiluttajasta joka on jo jonkin aikaa odottanut sitä omaa kotiaan.

13.6.2015
Suloinen Nicolette saapui Suomeen ja jatkoi matkaansa kotihoitoon. Nicolette onkin sujahtanut hienosti hoitopaikan elämään ja on kuulema iloinen tyttö joka jakelee pusuja ja tulee mielellään rapsutettavaksi. Nicolette tulee myös erittäin hyvin toimeen hoitopaikan muiden koirien kanssa.

Voit sovitusti päästä tapaamaan Nicolettea kotihoitopaikkaan joka sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

20.6.2015
Saimme uusia kuvia Nicoletesta sekä seuraavanlaisia kuulumisia, kotihoitajan kertomana:

“Nicolette on alusta asti ollut aivan mielettömän kiltti. Se tutki kotihoitoon päästyään koko kodin suurella mielenkiinnolla ja asettui heti kodiksi aivan kuin olisi aina ollut täällä. Hoitopaikan isojen koirien tapaaminen (narttu ja uros) sujui todella nätisti ja Nicolette yritti jo heti ensimmäisenä iltana saada kavereita leikkimään. Nykyään tykkäävät kovasti juosta ja leikkiä yhdessä kokoerosta huolimatta.”

“Ulkomaailma vielä hieman jännittää, minkä johdosta lenkeillä täytyy toisinaan pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan uusia juttuja. Nicolette kuitenkin lähtee mielellään ulos ja kävelee lenkillä aivan uskomattoman kauniisti ihmisen vierellä. Myös uusien ihmisten tapaaminen on vielä melko jännittävää, mutta tässäkin asiassa on jo muutamassa päivässä tehty suuria harppauksia parempaan. Alkujännityksen takana piilevästä tasapainoisesta tyttösestä kertoo myös, että kotona mikään ei ole hetkauttanut Nicolettea (imurointi, pesukoneet, rapun äänet yms.).”

“Nicolette on huomattavasti pienempi ja sirompi kuin kuvissa näyttää. Se on vielä aika hoikassa kunnossa, muttei silti hotki tai puolusta ruokaansa vaan syö todella nätisti. Nicolette on todella nopea oppimaan ja osaa jo nyt istua käskystä sekä mm. istuen odottaa ruokaa ja hihnan laittamista. Yksin kotona oleminen sujuu täysin ongelmitta ja lukuun ottamatta toisinaan sattuvia ilopissoja tyttö on täysin sisäsiisti.”

“Nicolette on äärimmäisen kultainen ja herkkä pieni tyttö, joka kiintyy kovasti tuttuihin ihmisiin. Sen lempipuuhaa on köllötellä sohvalla aivan ihmisen vieressä ja aina välillä antaa pieniä pusuja ihan kuin muistutuksena että on vielä paikalla.”

Nicolette oli ensin mennyt hämilleen jäätyään yksin hoitokotiin mutta nyt tämä sujuu jo hyvin, eteenkin kun tukena on kotihoitajan kaksi muuta koiraa. Nicolette tykkää kovasti näistä muista koirista joten voisi olla kivaa, että tulevassa kodissa jo entuudestaan olisi kiva koirakaveri Nicolettelle. Toki tyttö varmasti menisi myös ainoana koirana.

26.6.2015

Tämä sympaattinen, kuvankaunis pieni neitokainen on edelleen sitä omaa kotia vailla. Nicolette on perusluonteeltaan kovin ystävällinen ja lempeä. Vaikka välillä hieman jännittääkin uudet tilanteet ei kestä kauan ennenkuin Nicolette toteaa, että kaikki ok, jatketaan! Eteenkin jos oma ihminen osaa hieman lukea Nicolettea ja antaa aikaa tytön pienelle pohdinnalle, sekä sopivasti rohkaista tarvittaessa.

1.7.2015
Nicoletten on tavannut tulevan perheensä ja muuttaa pian loppuelämän kotiinsa 🙂 !

3.7.2015
Nicolettesta tuli Nicole ja Nicole pääsi muuttamaan omaan kotiin, nauttimaan kesästä yhdessä omistajansa kanssa. Onnea molemmille <3

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nicolette saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nicolette on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin .

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: