Kodin saanut koira: NINAZ

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

ninaz13NINAZ

* narttu

* n. 4 v.

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

26.7.2015
Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien yhteistyökumppani. Mihaelan pelastamat eläimet asuvat sisällä Mihaelan talossa ja hän käyttää koiria mahdollisimman usein hihnalenkeillä. Mihaela tekee kovasti töitä, jotta koirat oppisivat kotikoiran alkeita ennen omaan kotiinsa matkaamista.

Mihaela oli nähnyt Ninazin jo kuukausia sitten ensimmäisen kerran supermarketin edessä. Hän ajatteli silloin, että sillä on omistaja, kun se oli niin hyvässä kunnossa. Nähtyään Ninazin useammin Mihaela tajusi, että se elää kadulla. Mihaela oli syöttänyt Ninaa jonkin aikaa, kunnes oli saanut sen otettua kiinni ja luokseen turvaan. Pieni Neiti-koira oli kaiken aikaa ollut hyvin kiinnostunut Mihaelasta ja halusi tulla luokse, mutta ei sitten kuitenkaan tullut kosketusetäisyydelle. Jonkun aikaa Mihaelan syötettyä Ninazia, sen rohkeus ja luottamus voittivat ja se tuli Mihaelan syliin ja pääsi turvaan.

Ninaz on makkaramallinen neiti, jolla on korkeutta noin 35cm ja painoa 12kg sekä töpöjalat. Innostuessaan Ninaz heiluttaa vimmatusti suloista töpöhäntäänsä. Luonteeltaan se on hyvin lempeä ja ystävällinen koira. Se leikkii muiden kanssa, mutta ei ole mikään riehuja. Kotioloissa Mihaelan luona se on rauhallinen ja tulee hyvin toimeen muiden koirien sekä kissojen kanssa. Ninaz on saanut jo rokotukset Onevetissa eli se on valmis omaan kotiin.

9.8.2015 Ninaz varattiin tänään omaan kotiin.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan.

Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ninaz saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ninaz on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Johanna Kotiaholle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: