Kodin saanut koira: MORINO (nyk. Freija)

Syntymäaika: 3/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

11.7.2022
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Ennen One Rescue Associationin tarhalle päätymistään Morino on ollut toisella yksityisellä tarhalla. Kyseisen tarhan pitäjä saa valtiolta rahaa koirien tarhalla pitämisestä, mutta tarhalla on ilmeisesti ollut suurehkoja puutteita koirien hyvinvoinnissa. Eräs yksityishenkilö, joka toimitti Morinon tarhalle, kertoi, että toisen tarhan pitäjä aikoi tappaa osan koirista. Niinpä hän oli ottanut Morinon, Dulzuran sekä Kanelipuustin ja tuonut ne Adinalle turvaan.

Morino on tarhalla ollessaan elänyt jo kahdessa eri häkkikokoonpanossa ja tullut molemmissa hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Ensimmäisellä tapaamiskerralla Morino vaikutti jopa hieman alistuvalta ja se herkästi väisti toisia koiria. Lisäksi vierailulle tulleet Kulkurien aktiivit jännittivät sitä vähän eikä se ollut vielä valmis rapsutuksiin. Toisella tapaamiskerralla Morino oli selkeästi reippaampi ja suorastaan rynnisti vaatimaan nameja häkkikavereista välittämättä. Aktiivit saivat myös rapsutella Morinoa! Tarkemmat kuvaukset kahdesta tapaamiskerrasta löytyvät päivityksistä.

Voi olla, että Morino on elänyt koiratarhoilla koko lyhyen elämänsä ajan. Mitä luultavimmin sen kokemus elämästä koostuu tällä hetkellä häkistä ja muutamasta ihmisestä sekä toisista, tutuista koirista. Morinon kokemukset ihmisistä eivät välttämättä ole parhaita. Morino tulee siis tarvitsemaan runsaasti aikaa ja positiivisia kokemuksia, jotta se tottuu uuteen elämäänsä Suomessa. Tulevan kodin olisi hyvä ymmärtää koiran elekieltä ja olla valmis kouluttamaan koiraa positiiviseen vahvistamiseen perustuen. Aiempi koirakokemus on Morinon kanssa ehdottomasti plussaa. Morinoa ei luovuteta ihan vilkkaimpaan ympäristöön ja se varmasti ilahtuisi, jos kotona sitä odottaisi koiraystävä.

Morino on kokoruskea siro koira. Kokoa sillä on n. 55 cm ja n. 25 kg.

Päivitykset

10.9.2022
Morino saapui omaan kotiin!

20.7.2022
Morino varattiin omaan kotiin!

11.7.2022
Lisätty uusi kuva ja video!


16.6.2022

Kulkurien aktiivit vierailivat tarhalla kesäkuun alussa. Tällä hetkellä Morino asuu häkissä Omun, Kanelipuustin ja vaalean uroksen kanssa. Aktiivit kertovat, että häkkikokoonpano on yksi onnistuneimpia ja toiminut tukena Morinon rohkaistumiseen. Morino onkin ottanut suuria harppauksia edelliseen tapaamiseen verrattuna ja reipastunut todella paljon! Vierailijoiden sanoin: “Hän on reipas ihan heti alusta alkaen ja tuli rauhallisesti tervehtimään aktiiveja. Morino pysyttelee aktiivin luona ja namit maistuvat todella hyvällä halulla. Morino on ERITTÄIN perso namien suhteen, mutta syö ne kuitenkin hyvin nätisti kädestä. Morino antaa rapsuttaa ja silitellä vierellä. Ei väistä kosketusta lainkaan. Namit kuitenkin kiinnostavat Morinoa enemmän, kosketuksesta ei tässä tilanteessa niin paljoa välitä, mutta rauhoittuessa sekin on mukavaa. Häkkikaveri Kanelipuusti istuu ja odottaa namien saamista, Morino puolestaan etsii tiensä namien luo ja suunnilleen kaivautuu kuononsa kanssa ennen namitaskulle. 😀 Morino on siis näistä kahdesta huomattavasti vaativampi nameja halutessaan, päällekäyväkin. Häkkiporukalla ei ilmene riitaa nameista tai huomiosta.” 

2.4.2022
Morino aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Kulkurit tapasivat Morinon ensimmäisen kerran maaliskuussa 2022. Tällöin kaikki häkissä olevat koirat hyppivät kovasti häkin verkkoa vasten, kun Kulkurien aktiivit ovat häkin ulkopuolella. Kun aktiivit lopulta pääsevät sisälle häkkiin, alkoi koiria kuitenkin vähän jännittää. Kaksi Kulkurien aktiivia poistui häkistä ja vain yksi jäi häkkiin Adinan kanssa. Tällöin koirat alkoivat rentoutua ja tulivat avoimemmin haistelemaan sekä katsomaan ihmisiä. Adinaa kaikki kolme koiraa lähestyivät suoraan edestä ja ottivat namit tilanteen rauhoituttua. Dulzura on porukan täpäkkä nuorukainen, jota sekä Morino että Kanelipuusti väistävät. Morino stressaa tarhan hälyä, esimerkiksi sitä, kun vapaana olevat koirat seuraavat Kulkurien aktiiveita häkin luokse. Morino on ei ole varsinaisesti arka, mutta se ei ole myöskään mikään sosiaalinen kukkanen: se ei pakene tai tauota kopissa, mutta jännittää Kulkurien aktiiveita ja väistää heidän suoraa kosketustaan. Selkeästi Morino on utelias, mutta se kuitenkin lähestyy häntä koipien välissä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Dulzura saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dulzura on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Morinon yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: