Kodin saanut koira: BIANCO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
1.7.2018

Yksi suurimmista Kulkurien yhteistyötarhoista on eläinlääkäriklinikka OneVet.  Klinikan omistaa Adina ja Dragos Vladut, eläinlääkäreitä molemmat.  Bianco kuuluu nyt Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevaan niin sanottuun  White Familyyn, joka koostuu pentutehtaasta selvinneistä Bichon-tyyppisistä koirista. Kyseinen pentutehdas on nyt suureksi iloksemme suljettu, ja niinpä tämä porukka on viimeinen sieltä pelastunut.

Luonteeltaan Bianco on rauhallinen, kohtelias koira, joka haluaisi vain olla rapsutettavana, ja se tuleekin ensimmäisenä tekemään tuttavuutta vieraiden ihmisten kanssa. Käsittelyyn ja esimerkiksi syliin nostamiseen Bianco suhtautuu alistuvan oloisesti. Lattialla omilla jaloillaan seisten Bianco tuntee olonsa luonnollisesti turvallisemmaksi ja rentoutuu silmin nähden ja tulee takaisin hakemaan lisää kontaktia. Bianco ei hauku tarhalla, on mahdollista että sen äänihuulet on katkaistu. Koska Bianco on ollut pentutehtaassa huonoissa oloissa, voi olla että totuttaminen kotikoiran elämän vaatii tulevalta perheeltään erityistä kärsivällisyyttä.

Bianco on noin kolmevuotias, kooltaan noin 30 cm ja 5-6- kg.  Videolta Biancon tunnistaa valkoisesta kaulapannasta.

————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bianco saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cipriana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

12.07.2018

Bianco murunen on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

30.07.2018

Bianco saapui Suomeen ja matkustaa pian omaan kotiinsa.

Ciprianan yhteyshenkilö: Jenni Huuskonen 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: