Kodin saanut koira: CHIPI

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 24.7.2019)

Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhalla asuu koirien lisäksi suomalainen eläinsuojelija Veera, jonka ansiosta tarhan koirat saavat ihmisistä positiivisia kokemuksia ja joka huolehtii niiden tarpeista mahdollisimman hyvin.

Chipi on löydetty Bukarestin laitamilta yhdessä  toisen koiran, Alkan kanssa. Carmenin tuttu löysi koirat ja otti nämä turvaan. Chipi päätyi Carpeen etsimään omaa kotia. Chipin turkki oli tarhalle tullessa todella takkuinen ja huopaantunut ja on sitä jonkin verran edelleenkin, vaikka suurimmat huopaantumat onkin saatu leikattua pois. Chipin oman perheen onkin hyvä varautua turkin hoitoon jatkossakin, turkkia tulee harjata säännöllisesti ja sitä tarvitsee myös leikata tarpeen mukaan, jotta se ei takkuuntuisi.

Chipi on aika eläväinen ja herkästi reagoiva koira. Jos jossain tapahtuu jotain, niin Chipi on yleensä tikkana tarkkailemassa tilannetta. Chipi tulee periaatteessa toimeen muiden koirien kanssa ja tarhalle se on kävellyt esimerkiksi hihnassa vierekkäin toisen koiran kanssa. Tarhelle tullessaan Chipi nuuski ja tutki innoissaan kaikki uudet hajut ja reitit.

Chipille resurssit tuntuvat olevan jokin verran tärkeitä. Chipi asuu tällä hetkellä häkissään yksin, mutta haukkuu välillä aidan läpi naapureille, varsinkin uroksille. Jos toinen koira ei sano Chipille mitään takaisin, se ei jatka tätä muutamaa haukahdusta pidempään. Chipi todennäköisesti voisi viihtyä ainoana koirana, mutta rauhallinen tasapainoinen narttukoira kaverina voisi sopia sille kaveriksi. Chipiä ei  luovuteta lapsiperheeseen, eikä uroskoiran kaveriksi eikä ensimmäiseksi koiraksi, vaan kotiin, jossa ymmärretään antaa koiralle tilaa kehittyä ja kasvaa omaksi itsekseen ilman paineita.

Tilanteen ollessa rauhallinen ja kun Chipi on rauhallinen, sitä on helppo ja kiva käsitellä. Chipi on kuitenkin jonkin verran reaktiivinen ja jännittävissä tilanteissa hieman täpäkkä. Vaikka Chipi onkin ulkonäöltään söpö pörrökasa, sen tulevan perheen on hyvä varautua siihen, että Chipin kanssa erilaisia koiran käsittelytilanteita joutuu harjoitella ja Chipiä totutella niihin askel kerrallaan kärsivällisesti. Chipiä onkin tärkeää lukea ja auttaa sitä silloin, kun tilanne on sen mielestä kovin jännittävä ja sen kierrokset meinaavat nousta korkealle.

Chipi on arviolta noin 45cm ja 14 kg strategisilta mitoiltaan.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan
8.8.2020
Pitkän odotuksen jälkeen, Chipi on vihdoin tänään matkannut oman perheensä luokse. Onnea yhteiseen tulevaisuuteen Chipi ja perhe!

13.12.2019
Tämä ei ole perinteinen perjantai 13. päivä Chipille. Ei ollenkaan, koska tänään Chipille kerrotaan ihan parhaita uutisia: hänen perheensä on hänet huomannut ja nyt tämä ihana karvapallero on varattu omaan kotiin.

12.8.2019
Chipi turkki leikattiin samalla, kun hänet kastroitiin. Romaniassa on ollut todella kuuma, joten Chipillä on nyt varmasti kevyempi ja kaikin puolin parempi olo. Lisätty kuvia Chipistä.

24.7.2019
Aktiivit tapaavat heinäkuun reissulla Chipin, joka edelleen asustelee yksin. Chipi tulee viereisten häkkikavereiden kanssa hyvin juttuun, eikä tällä kertaa hauku. Katselee kiinnostuneena ja häntä heiluen lähestyviä aktiiveja. Kun sen asuinalueelle mennään, sen häntä heiluu vimmatusti ja Chipi on kovin iloinen saamastaan huomiosta. Se antaa aktiivin koskea itseään heti tullen itse luokse ja tuntuu nauttivan saamastaan huomiosta. Chipi syö myös tarjottuja nameja, mutta rapsutukset ja huomio ovat sille nyt tärkeämpiä. Chipin karva on kovin huopaantunut ja suunnitelmissa onkin leikata turkki mahdollisimman pian. Missä on tämän hauskan palleron oma koti, jossa siitä huolehditaan ja jossa namit, rapsutukset ja oman perheen huomio eivät lopu?

10.5.2019
Aktiivit tapasivat Chipin tarhalla toukokuun aktiivimatkalla. Chipi asustelee häkissään yksin. Chipi on tosi innoissaan vierailusta ja hyppii innostuneena vierailulle tulleita ihmisiä vasten. Chipiä antaa rapsuttaa itseään mistä vaan, aristelematta kosketusta. Tarhaympäristö nostattaa Chipin kierroksia ja se haukkuu muiden mukana. Kun häkin ohi kävelee toinen uroskoira, se nostattaa Chipin kierroksia. Chipi vaikuttaa aika täpäkältä ruuan suhteen, tämä on syytä tulevan perheen ottaa huomioon.. Chipi osaa kävellä tarhalla nätisti hihnassa, eikä se hihnakävelylle välitä muista koirista. Paksun turkin alla Chipi on melko hoikassa kunnossa.

8.3.2019
Aktiivit kävivät Chipiä tapaamassa helmi-maaliskuun reissulla. Chipi on ahne. Lupia pyytelemättä se syö namit ronskilla otteella ja ravaa häkissä levottoman oloisena. Toisaalta se myös alistuu, kiemurtelee, hyvittelee. Todennäköisesti Chipille on jonkinlaista osumaa lienee tullut aiemmassa elämässä, ennen tarhalle tulos.  Chipi on hauskannäköinen kaveri, jolla on luonnetta.  Sen turkki on jonkin verran huopaantunut korvien takaa, eikä Chipi oikein tykkää, kun sitä yrittää koskea, joten käsittelyharjoituksiakin tulevalla kodilla on edessä. Hauskasta ulkonäöstään huolimatta eteen saattaa tulla työläitäkin yllätyksiä, mutta ihan varmasti se työ palkitaan uskollisella ystävällä.

30.1.2019
Chipi tuli mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa loppuelämän kotia.

________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Chipi saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chipi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: