Kodin saanut koira: CORYLUS (Garden-pennut) (Suomessa)

Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Kirkkonummi)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta
22.2.2022

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Mihai pelastaa tarhalle koiria lunastamalla niitä pahamaineisilta kunnallisilta tarhoilta ja ottamalla huomiinsa löytämiään, hylättyjä koiria. Lisäksi Mihain tutut ja paikalliset pyytävät usein Mihain apua löytäessään itse kodittomia koiria kuljeksimasta alueella. Näin kävi myös Garden-pentujen tapauksessa. Pennut olivat syntyneet erään paikallisen rouvan puutarhaan. Pentujen ollessa noin neljän viikon ikäisiä rouva oli yhteydessä Mihaihin ja pyysi tätä ottamaan turvattomat pennut suojaan tarhalle. Yrityksistä huolimatta pentujen emoa ei valitettavasti onnistuttu saamaan kiinni, joten pennut ovat joutuneet eroon äidistään jo hyvin nuorena.

Pentujoukkioon kuului Corylus, LupinusAchilleaLiliumGeraniumAruncusCrocusMuscariPhlox ja Monstera. Ne olivat tarhalla tavallisia peruspentuja, energisiä ja leikkisiä ja tulivat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Mihai kertoi, että pentueen mustat yksilöt, joihin myös Corylus kuuluu, olivat hieman ujompia kuin kaksi harmaanruskeaa. Tämän ihmeempiä eroja ei tarhaoloissa voitu näin pienistä pennusta havaita.

Corylus saapui kotihoitoon 27.11. opettelemaan kunnon kotikoiran elämää. Corylus on vielä ihmisten suhteen tottumaton ja arka, joten se tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Tulevalta omistajalta odotetaan sitoutumista tähän sekä koiralähtöisiin koirankäsittelymenetelmiin. Tulevalla kodilla tulee olla kokemusta aroista ja herkistä koirista sekä ymmärrystä aran koiran kotiuttamisesta sekä siihen liittyvistä haasteista. Coryluksen sopeutuminen uuteen kotiin vaatii tulevalta kodilta resursseja ja aikaa – monia arjen asioita tulee harjoitella kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti. Corylus etsii ujoutensa vuoksi kotia, jossa olisi jo ennestään koirakaveri tukemassa kotiutumista ja tottumista uusiin ympyröihin. Coryluksella on myös komea ääni, jota hän käyttää aina silloin tällöin kun kuulee jotain haukuttavaa. Paras asumismuoto olisi omakotitalo rauhallisella seudulla.

Corylus on musta, nappisilmäinen poika. Corylus muistuttaa rakenteeltaan vähän vinttikoiraa ja hänellä on varsin pitkät koivet. Mihai on arvioinut, että Garden-pennut tulevat aikuisena olemaan 50 – 60 cm korkeita ja noin 20 – 25 kilon painoisia, eli isohkoja keskikokoisia. Tällä hetkellä Corylus on n. 57 cm korkea.

Corylusta pääsee tapaamaan kotihoitopaikkaan haastattelujen jälkeen.

Päivitykset

4.6.2022

Corylus muutti omaan kotiin ja pääsee aloittamaan elämän rakastetuna perheenjäsenenä omassa kodissa. Valtavan suuri kiitos kotihoitajalla Coryluksen tukemisesta ja opastamisesta kohti kotikoiran elkeitä! <3

31.5.2022

Ihmeellisen ihana käänne tapahtui Corylukselle – hänet on vihdoin varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!

23.4.2022

Corylus ylitti itsensä ja kävi eläinlääkärissä uusimassa rokotukset! Kokemus oli valtavan jännnittävä, mutta Corylus toipui siitä nopeasti. Nyt hänelle on saatu myös valjaat päälle ja tällä hetkellä harjoitellaan hihnassa kulkemista. Se on vielä vaikeaa ja jännittävää, mutta ajan kanssa sekin tulee varmasti tutummaksi.

10.4.2022

Lisätty kaksi videota, jossa Corylus näyttää miten nopeasti hän oppii!

5.4.2022

Corylys on totutellut alkuvuoden ajan ulkoiluvarusteisiin kouluttajan tekemän harjoitteluohjelman mukaan. Lähtökohtahan oli se, että Corylusta ei saanut koskea millään esineellä. Kuukausien ajan Corylusta on totutettu erilaisiin esineisiin ja hän on harjoitellut pään työntämistä erilaisiin renkaisiin ja väljiin pantoihin. Maaliskuun lopussa saatiin lopulta panta päälle ja sen jälkeen hän totutteli siinä roikkuvaan hihnaan merkkaavaan naruun. Siitä parin päivän päästä valjaat. Corylus ei edelleenkään varusteiden pitämisestä, mutta sietää niitä jo.  Nämä viime päivien edistymiset ovat huikean isoja askelia Corylukselle ja siitä iso kiitos koko kotihoitopaikan perheelle! Harjoittelua jatketaan edelleen ja tärkeää on edetä Coryluksen omaan tahtiin.

Corylus osaa jo herkkujen odottamista hienosti ja edelleen tykkää kovasti perheen nuoremmasta lapsesta, jonka vieressä Corylus mielellään viettää aikaa.

22.2.2022

Corylus ei edelleenkään ulkoile, koska varusteiden pukeminen jännittää poikaa kovasti. Kotihoitajalla on hyvä harjoitusohjelma ja varusteisiin totuttelua harjoitellaan pienin askelin päivittäin. Prosessi tulee kuitenkin viemään aikaa, koska pikatietä tällaisten pelkojen ohittamiseen ei ole. On melko varmaa, että herkkyys tulee olemaan aina osa pojan luonnetta jossain määrin ja tulevalta kodilta vaaditaan kokemista ja ymmärrystä herkän koiran kanssa toimimisesta.

11.1.2022

Coryluksella sujuu kotihoidossa edelleen mukavasti ja poika edistyy koko ajan kotikoiran elkeissään. Varusteiden pukemista vielä harjoitellaan, joten ulkoilua ei olla vielä päästy harjoittelemaan. Sisällä elo sujuu kuitenkin jo rennosti. Hän on kovin tykästynyt perheen 7-vuotiaaseen lapseen ja seuraa tätä kaikkialle: vessaan, hammaspesulle ja odottaa jopa suihkun vieressä suihkun ajan. Kotihoitaja kertoo Coryluksen olevan tosi leikkisä ja nokkela. Corylus osaa jo odottaa namia ja ruokaa käskystä sekä istua ja tulee pois kevyellä komennolla ”ohhoh!”. Corylus tarvitsee selvästi leikkiä, hupia ja seuraa. Päivisin Corylus osaa hienosti myös lepäillä ja tulee usein kotihoitajan viereen palavereissa ja kuorsaa komeasti ne läpi. Corylus tulee myös jo luokse pyytämään hellyyttä, häntä saa suukotella ja helliä. Tälle ihanalle pojalle etsitään nyt siis virkeää ja rakastavaa kotia.

16.12.2021

Coryluksen kotiutuminen etenee mukavasti. Kotihoitaja kertoo pojan olevan taitava viestijä. Corylus kertoo selkein elein ja erityisesti äänin epämukavuudesta ja ihanuudesta, tosi ilmeikäs tyyppi!  Hän viihtyy yhä paremmin ihmisten lähellä ja hän on osallistunut myös iltasatuhetkiin rennosti matolla loikoille. Ja mikä hienointa, Corylus on jo antanut jo silittää itseään. Vaikka ulkoilemaan ei olla vielä päästy ja monien asioiden opettelu on vielä edessä, on Corylus edistynyt ja rohkaistunut hienosti. Coryluksen säkäkorkeus saatiin myös mitattua ja korkeutta löytyy tällä hetkellä n. 57 cm.

2.12.2021

Corylus saapui 27.11. kotihoitopaikkaansa, jossa se on päässyt ottamaan ensimmäisiä askelia kohti kunnon kotikoiran elämää. Kotihoitopaikassa Coryluksella on seuranaan perhe, johon kuuluu Bentley-koira, kaksi aikuista sekä 7- ja 16-vuotiaat lapset. Corylus on jo muutamassa päivässä reipastunut paljon, mutta ei vielä annan ihmisen koskea, joten esimerkiksi ulkoilua ei olla päästy vielä harjoittelemaan.

Corylukselle ruoka maistuu ja hän syö ateriansa samassa avoimessa tilassa samaan aikaan kuin Bentley. Molemmat keskittyvät omaan ruokaansa sulassa sovussa. Tarpeet Corylus tekee jo hienosti aina samaan kohtaan ja siististi sanomalehdelle. Corylus malttaa hyvin myös levätä – päivisin hän välillä vallan kuorsaa ja näkee uniakian. Yölläkin kuuluu uneksinnan ääniä. Yöllä Corylus jää nukkumaan yksin olohuoneeseen / ruokailuhuoneeseen, jossa liesituuletin pöhisee vielä kaverina. Ensimmäisen yön haukkuminen on jäänyt pois, mutta yöaikaan vaihtaa välillä paikkaa.

Vaikka ihmisen kosketus on vielä liian jännittävää, ihmiset kiinnostavat poikaa kovasti ja kaikkia puuhia Corylus seuraa uteliaan kiinnostuneena.  Bentleyn kanssa Corylus tulee toimeen hyvin, kunnioittaa selvästi Bentleyn pieniä ohjeita – Bentley ei hauku, mutta saattaa ohjata örähdyksellä tms.  Corylus tykkää olla siellä missä muutkin ovat ja tarkkailla muiden puuhia. Tulee myös kutsuttaessa katsomaan mitä tapahtuu, esim. ottaa herkun maasta n. metrin päästä ihmisestä. Sohvalla makoilijan jalkoja tulee itse haistelemaan ja kulkee ihan vierestä katsomaan mitä muut tekevät.

Kodin ääniä Corylus ei vaikuta pelkäävän – tiskikone, kokkailu tai imuri eivät aiheuta reaktioita. Coryluksen olla kuultu vielä haukkuvan eli toistaiseksi aika hiljainen poika.

Aran luonteensa vuoksi Corylus tarvitsee paljon aikaa ja uusia asioita opetellaan pienin askelin, Coryluksen omaan tahtiin. Kärsivällisellä otteella ja koiralähtöisella ohjauksella Coryluksesta tulee varmasti aikanaan vielä mainio koiraystävä.

12.11.2021

Coryluksen saapuminen siirtyi marraskuulle ja saapuu kotihoitoon 27.11.

27.9.2021

Corylukselle on varattu paikka Suomeen 30.10. saapuvassa kuormassa. Corylus pääsee kotihoitoon opettelemaan kunnon kotikoiron elämää – ellei ehdi saada sitä ennen sitä ikiomaa loppuelämän kotia.

6.9.2021

Corylus on pitkäkoipinen ja kaunis, mutta edelleen arka pentu. Koskettaminen saa Coryluksen jähmettymään paikalleen aivan suolapatsaaksi. Corylus ottaa etäisyyttä vieraista heti kun pystyy. Corylus on vielä kovin tottumaton vieraisiin. Mihai kertoo, että on hänen kanssaan Corylus on aavistuksen reippaampi. Myös uusia kuvia lisätty.

9.7.2021

Uusi video lisätty Garden-pennuista. Corylus on kasvanut, mutta edelleen ujostelee ihmisiä ja videolla tuijotteleekin mieluummin seinää – ihminen ja kuvaaminen selvästi jännittää poikaa kovasti. Tämä on ymmärrettävää, kun ihmiskontaktit ovat kovin vähissä tarhaolosuhteissa.  Omaa kotia ei vielä ole pojalle löytynyt – mistä löytyisi tälle ujoliinille se oma perhe ja loppuelämän koti?


11.4.2021
Corylus on nyt aloittanut etsimään omaa loppuelämän kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Corylus saapui Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Corylus on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Coryluksen yhteyshenkilö on Laura Arala.

4/2021

4/2021

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: