Kodin saanut koira: MUSCARI (Garden-pennut, nyk. Sirius)

Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

12.4.2021
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on valmis, sieltä löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, kuten kissoja, vuohia ja hevosia.

Mihai pelastaa tarhalle koiria lunastamalla niitä pahamaineisilta kunnallisilta tarhoilta ja ottamalla huomiinsa löytämiään, hylättyjä koiria. Lisäksi Mihain tutut ja paikalliset pyytävät usein Mihain apua löytäessään itse kodittomia koiria kuljeksimasta alueella. Näin kävi myös Garden-pentujen tapauksessa. Pennut olivat syntyneet erään paikallisen rouvan puutarhaan. Pentujen ollessa noin neljän viikon ikäisiä rouva oli yhteydessä Mihaihin ja pyysi tätä ottamaan turvattomat pennut suojaan tarhalle. Yrityksistä huolimatta pentujen emoa ei valitettavasti onnistuttu saamaan kiinni, joten pennut ovat joutuneet eroon äidistään jo hyvin nuorena.

Pentujoukkio on ehtinyt kasvaa tarhalla nyt noin 3,5 kuukauden ikään. Muscari, Lilium, Lupinus, Corylus, Achillea, Geranium, AruncusCrocusPhlox ja Monstera ovat normaaleita peruspentuja, energisiä ja leikkisiä ja tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Mihai kertoo, että pentueen mustat yksilöt, joihin myös Muscari kuuluu, ovat hieman ujompia kuin kaksi harmaanruskeaa. Tämän ihmeempiä eroja ei tarhaoloissa ole voitu näin pienistä pennusta havaita. Yleisesti ottaen pennut suhtautuvat  ihan hyvin ihmiseen, toki ne ovat vielä hyvin tottumattomia, sillä kokemusta ihmisistä on rajatusti. Pennut eivät juurikaan ole haukkuneet tarhalla.

On hyvä huomioida, että pennut ovat vielä hyvin nuoria, joten niiden käytös tulee muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Emme myöskään tiedä mitään pentujen perimästä, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia pennuissa mahdollisesti voisi aikuisena olla.

Muscari on vielä ihmisten suhteen tottumaton ja ujo, joten se tulee tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Mihain arvion mukaan mustista pennuista erityisesti lyhytkarvaiset ovat muita ujompia, joten tulevan perheen tulee olla ehdottomasti sitoutunut antamaan pennulle aikaa ja ymmärrystä. Pennun muutto uuteen ympäristöön tuo sille valtavasti stressiä kaiken uuden ja jännittävän edessä. Jokainen arkinen asia on opeteltava alusta asti, koiran ehdoilla ja tahdilla. Kotiutumisen edetessä pennut keksivät varmasti myös pentumaisia kujeita, joten kärsivällisyys ja huumorintaju ovat tärkeitä. Ensisijaisesti Muscarille etsitään kotia, jossa on jo valmiina kiva koirakaveri tukea antamassa. Myös aikaisempi kokemus aroista ja ujoista koirista katsotaan eduksi. Ensimmäiseksi koiraksi Muscaria ei luovuteta, eikä ihan kaupungin vilinään vaan riittävän rauhalliseen asuinympäristöön.

Kaikki Garden-pennut ovat nyt kutakuinkin 35 – 40 cm korkeita ja painavat noin 6-7 kiloa. Mihai arvioi, että pennut tulevat aikuisena olemaan 50 – 60 cm korkeita ja noin 20 – 25 kilon painoisia, eli isohkoja keskikokoisia.

Päivitykset

14.7.2021
Muscari matkasi Suomeen omaan loppuelämän kotiinsa 10.7. ja sai uudeksi nimekseen Sirius <3

30.5.2021
Ilouutisia! Muscari on tänään varattu omaan kotiin <3


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu. 

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Muscari tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Muscari saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Muscari on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: