Kodin saanut koira: CROCUS (nyk. Viima) (Garden-pennut)

Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.9.2021
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on valmis, sieltä löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, kuten kissoja, vuohia ja hevosia.

Mihai pelastaa tarhalle koiria lunastamalla niitä pahamaineisilta kunnallisilta tarhoilta ja ottamalla huomiinsa löytämiään, hylättyjä koiria. Lisäksi Mihain tutut ja paikalliset pyytävät usein Mihain apua löytäessään itse kodittomia koiria kuljeksimasta alueella. Näin kävi myös Garden-pentujen tapauksessa. Pennut olivat syntyneet erään paikallisen rouvan puutarhaan. Pentujen ollessa noin neljän viikon ikäisiä rouva oli yhteydessä Mihaihin ja pyysi tätä ottamaan turvattomat pennut suojaan tarhalle. Yrityksistä huolimatta pentujen emoa ei valitettavasti onnistuttu saamaan kiinni, joten pennut ovat joutuneet eroon äidistään jo hyvin nuorena.

Pentujoukkio lisättiin ohjelmaan noin 3,5 kuukauden iässä. Crocus, Muscari, Lilium, Lupinus, Corylus, Achillea, Geranium, Aruncus, Phlox ja Monstera olivat normaaleita peruspentuja, energisiä ja leikkisiä ja tulivat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Mihai kertoi silloin, että pentueen mustat yksilöt, joihin myös Crocus kuuluu, olivat hieman ujompia kuin kaksi harmaanruskeaa. Tämän ihmeempiä eroja ei tarhaoloissa voitu näin pienistä pennusta havaita. Yleisesti ottaen pennut suhtautuivat ihan hyvin ihmiseen, toki ne ovat vielä hyvin tottumattomia, sillä kokemusta ihmisistä on rajatusti. Nyt, pentujen ollessa jo noin 9kk ikäisiä, on niistä kasvanut varsin vauhdikkaita, uteliaita ja innokkaita. Ne antavat vieraidenkin ihmisten koskea ja pysyttelevät lähellä, mutta ovat selvästi tottumattomia kosketukseen. Pennut eivät juurikaan ole haukkuneet tarhalla ja ne suhtautuvat kohteliaasti muihin tarhan koiriin.

On hyvä huomioida, että pennut ovat vielä hyvin nuoria, joten niiden käytös tulee muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Emme myöskään tiedä mitään pentujen perimästä, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia pennuissa mahdollisesti voisi aikuisena olla.

Crocus on vielä ihmisten ja tarhan ulkopuolisen elämän suhteen tottumaton, joten se tulee tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Pennun muutto uuteen ympäristöön tuo sille valtavasti stressiä kaiken uuden ja jännittävän edessä. Jokainen arkinen asia on opeteltava alusta asti, koiran ehdoilla ja tahdilla. Kotiutumisen edetessä pennut keksivät varmasti myös pentumaisia kujeita, joten kärsivällisyys ja huumorintaju ovat tärkeitä. Aktiivinen nuori koira tulee myös tarvitsemaan riittävästi lajityypillistä tekemistä pysyäkseen tyytyväisenä. Crocus voisi tykätä tulevassa kodissaan kivasta koirakaverista, mutta pärjäisi luultavasti ainoanakin koirana.

Crocus on tällä hetkellä noin 45 cm korkea ja painaa arviolta 10 kg. Se tulee luultavasti kasvamaan vielä 50-55 cm saakka ja aikuispaino on arviolta 20 kg. Crocus on kevytrakenteinen ja pitkäjalkainen.

Päivitykset

1.12.2021
Viima matkasi omaan ihanaan kotiinsa 27.11! <3

20.9.2021
Crocus ei vielä tiedäkään, että sitä odottaa Suomessa nyt ikioma koti ja perhe! Onneksi olkoon koko porukalle.

8.9.2021
Kulkurien aktiivit pääsivät ensimmäistä kertaa sitten koronan alkamisen vierailemaan Romaniassa. Aktiivit tapasivat myös Garden-pennut ja Crocuksen profiilia on nyt päivitetty uusilla tiedoilla, videoilla sekä kuvilla. Crocuksesta on kasvanut upea, pitkäjalkainen komistus! Crocus oli aktiiveita kohtaan innokas ja utelias, mutta selvästi tottumaton kosketukseen. Antoi kuitenkin vieraidenkin koskea itseään ja jäi myös rapsutettavaksi. Pentujoukko rallitti pitkin pihamaata innoissaan.

23.8.2021
Saimme Garden-pennuista videota sekä kuvia tarhalta. Crocus on jälleen videolla ihana, iloinen höseltäjä. Missä olisi se Crocuksen oma ihminen?

12.7.2021
Saimme Mihailta uutta videota Garden-pennuista, jotka ovat kerenneet kasvaa jo 7 kuukauden ikään. Crocus on videolla varsin innokas ja pomppii sekä hyörii Mihain ympärillä. Crocuksen tuleva perhe saa varmasti roiman annoksen pentuenergiaa talouteensa! Tulee kuitenkin muistaa, että alkujärkytys voi olla suuri koiran joutuessa eroon tutusta pentueesta ja paikasta matkustaessaan kotiinsa. Osa Garden-pennuista on päässyt jo omaan kotiinsa ja jo kotiutuneet pennut tuntuvat nauttivan kovasti koiraseurasta. Tämän vuoksi myös Crocukselle olisi ihana löytää perhe, jossa olisi jo kiva koirakaveri.

12.4.2021
Crocus aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Crocus saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Crocus on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: