Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
8.6.2024
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Team Octoberin pennut Bonfire, Storm, Drizzle, Leaf, Cozy, Bounty, Breezy ja Foggy ovat syksyn 2021 pentuja. Niiden taustasta ei tiedetä paljoa, ovatko ne syntyneet kodittomina vai hylätty synnyttyään. Adinaa tarhalla auttava mies oli löytänyt pennut paikallisen stadionin lähettyviltä ja tuonut ne Cosoban tarhalle, missä ne ovat varttuneet. Team Octoberin pentujen ja monien heidän kaltaistensa vuoksi Kulkurien toiminnassa steriloinnit kohdemaassa ovat niin tärkeitä, jotta jonain päivänä pentuja ei enää syntyisi niin paljon kodittomiksi. Vain osaa kodittomista koirista pystytään Romaniassa auttamaan ja vain harva pääsee turvaan esimerkiksi aina täpötäydelle Cosoban tarhalle.
Cozy on siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että se saa tällä hetkellä elellä vapaana tarhan isolla piha-alueella isossa koiralaumassa. Öisin koirat suljetaan häkkirivistön käytävälle, sillä muita vapaita paikkoja tarhalla ei ole. Cozy on viettänyt tarhalla lähes koko elämänsä ja siitä on kasvanut nuori koira, johon tarhaelämä on ymmärrettävästi jättänyt jälkensä.
Cozy mieluummin tarkkailee vieraita ihmisiä kauempaa. Kun Cozy saa valita itse, se mieluummin tutustuisi vähän rauhallisempaan tahtiin ihmeellisiin ihmisiin. Cozylla olisi kaikki edellytykset tulla vielä rohkeammaksi nuoreksi koiraksi kotioloissa, jos se saisi tutustua omiin ihmisiinsä ja uuteen elämäänsä omaehtoisesti ja ajan kanssa.
Cozy on asunut koko elämänsä sisarustensa, ja nykyisin myös useiden muiden tarhalla elävien koirien kanssa ja se tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Olisikin ensisijaista että Cozy saisi kodin, jossa sille olisi esimerkkiä näyttämässä yksi tai useampi koirakaveri ennestään. Koska Cozy on muiden koirien kanssa hyvin alistuva eikä ainakaan tarhalla osaa pitää laumassa puoliaan, koirakaverin olisi hyvä olla lempeä ja ystävällinen.
Cozy tulee tarvitsemaan uudessa kodissaan sitoutuneisuutta, ymmärrystä, paljon hyviä kokemuksia ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta. Kun Cozy reipastuu, on huomioitava, että se tulee myös tarvitsemaan reippaasti liikuntaa ja virikkeitä nuoren koiran tavoin.
Cozyn takajalkojen asento on hyvin suora ja ne vaikuttavat jäykiltä, joten tulevan kodin tulee olla valmis myös siihen, että Cozy saattaa tarvita tulevaisuudessa eläinlääkärin tutkimuksia ja esimerkiksi lääkitystä sekä fysioterapiaa rakenteellisten haasteiden takia.
Cozy on kooltaan noin 58 cm ja 28 kg.
Päivitykset
8.6.2024
Cozylle ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Cozyn kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä, joilla saisimme Cozylle lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta sekä aktivoimme Cozyn kodin etsinnän, jos kehityssuunta muuttuu parempaa kohti.
9.4.2024
Cozy on edelleen oma rauhallinen sivustaseuraava itsensä. Se pysyttelee vieraiden lähellä, uskaltautuu heitä nuuhkimaan ja jopa syömään herkkuja kädestä. Cozy ei kuitenkaan anna tutummankaan ihmisen koskettaa itseään, vaan perääntyy lähestymisyrityksiä. Väistäessään Cozy tekee pienen kierroksen palaten kuitenkin taas takaisin ihmisten lähettyville. Cozy väistää myös jonkin verran muita koiria, eikä lähde tungeksimaan muiden mukana ihmisten lähelle. Ujoudestaan huolimatta Cozy vaikuttaa kovin kiinnostuneelta ihmisistä ja seurailee tarkasti mitä he puuhaavat.
22.1.2024
Cozy asustaa edelleen tarhan pihalla isossa koiralaumassa. Cozylle tilanne isossa porukassa ei ole optimaalinen, vaan se väistää muita koiria pysytellen selvästi sivummalla. Cozy on selvästi isossa laumassa altavastaajana.
Cozy liikkuu jäykän oloisesti ja sillä saattaa olla kipuja, jotka myös saattavat vaikuttaa sen vetäytyvään käytökseen laumassa. Cozy näyttää ja vaikuttaa rauhallisella olemuksellaan paljon vanhemmalta kuin muut Team Octoberin jäsenet.
Cozy antaa mielellään uusien ihmisten lähestyä ja söisi kernaasti koko käden namien mukana. Kosketusta Cozy väistää vaikka muutoin pysytteleekin ihmisen lähellä.
4.7.2023
Cozy asuu edelleen isossa koiraporukassa tarhan sisäpihalla. Se ei tungeksi innokkaimpien joukossa vieraita moikkaan, mutta lähestyy ajoittain vieraita silloin kun siltä tuntuu. Jos ihminen lähestyy Cozya liian intensiivisesti, Cozy peruuttaa hieman kauemmas. Cozy vaikuttaa kuitenkin kiinnostuneelta ja kun sen antaa lähestyä omaa tahtia, se hakee jopa herkkuja kädestä. Koskeminen on Cozylle vielä vähän turhan jännää, mutta uteliaana tyyppinä se varmasti reipastuu kunhan se saa tarpeeksi aikaa.
12.3.2023
Aktiivimme tapasivat Cozyn helmikuisella yhdistysmatkallaan. Cozy elelee edelleen sopuisasti isossa koiralaumassa tarhan pihalla ja onkin siitä hyvin sopiva tyyppi viettämään päivänsä pihalla, sillä Cozy ei koskaan joudu tappeluihin tai muutenkaan aiheuta mitään hässäkkää tarhalla. Sen sijaan Cozy on ikävä kyllä muuttunut näkymättömäksi, ja ellei sitä etsimällä etsi, katoaa Cozy koiramassaan.
Cozy on tavatessa hyvin alistuva muita koiria kohtaan ja muut ottavatkin kaikki aktiivien tarjoamat namit Cozyn nenän edestä. Vieraat kiinnostavat Cozya kovasti, mutta silti suora kontakti on sen mielestä myös jännää. Ja ymmärtäähän sen, Cozy ei ole tottunut saamaan huomiota tarhalla. Voi, kunpa Cozylle pian löytyisi rakastava koti!
Lisäsimme Cozylle myös uusia kuvia ja videoita.
8.10.2022
On jälleen aika päivittää Cozyn kuulumisia syyskuisen tarhamatkan jälkeen. Cozy asuu edelleen tarhan pihalla vapaana ja vaikuttaa tulevan hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Cozy oli tavatessa ilahduttavan avoin ja kiinnostunut vieraistakin ihmisistä. Cozy tuli kosketusetäisyydelle ja söi namit kädestä. Vaikka Cozy olikin tottumaton, vaikutti se hieman avoimemmalta kuin aikaisemmin. Kosketusta Cozy säpsyi. Jos Cozy säikähti tai säpsähti jotain, se palautui nopeasti ja hakeutui heti takaisin tutustumaan.
Lisätty uusia kuvia ja videoita Cozysta.
30.6.2022
Aktiivimme tapasivat Cozyn kesäkuun alussa kuumalla Cosoban tarhalla. Cozy elelee edelleen vapaana pihalla ja osittain varmasti kuumuden vuoksi, osittain tottumattomuuden vuoksi se vaikutti pysyttelevän mielummin omissa oloissaan pienessä varjossa kuin seuraamalla aktiivisesti ihmisiä.
Cozyn sisarukset Foggy, Bonfire ja Drizzle ovat kotioloissa osoittautuneet melko aroiksi, joten myös Cozyn kohdalla tulee ehdottomasti varautua arkuuteen ja hitaaseen etenemiseen.
Lisätty helleköllöttely-kuvia ja video Cozysta.
8.11.2021
Aktiivimme tapasivat Team Octoberin pentueen lokakuussa Cosoban tarhalla. Cozyn arvioidaan olevan tällä hetkellä 55 cm ja 25 kg kokoinen. Pentue elää edelleen vapaana tarhan pihalla. Cozy tutustuu vieraisiin rauhallisesti ja avoimesti. Herkut maistuvat sille hyvin. Cozy ei vaikuta jännittyneeltä saadessaan oleilla vapaana ja makoilla milloin minkäkin tarhan rakennustarvikkeiden päällä. Cozy ei vaikuta tarhalla lainkaan päsmäröivältä eikä myöskään vaikuta juurikaan haukkuvan.
Uusia kuvia lisätty.
25.10.2021
Cozy aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Cozy saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cozy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.