Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
3.7.2023
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.
Elvis on tullut tarhalle pentuna vuoden 2022 lopusa 11 muun sisaruksensa kanssa. Elviksen lisäksi pentueeseen kuuluu Sting, Ludovico, Lennon, Morrison, Hendrix, Whitney H, Marilyn M, Katy P, Billie E, Cyndi L ja Michael J.
Elvis on kasvanut pennusta aikuiseksi tarhalla ja on siksi vielä ihmisten suhteen tottumaton, joten se tulee tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Tulevalta omistajalta odotetaan sitoutumista tähän, sekä koiralähtöisiin koirankäsittelymenetelmiin. On tärkeää, että tulevassa kodissa ymmärretään, että tottumattoman koiran kanssa aivan kaikkea pitää harjoitella ja useita kertoja. Lempeyden ja rakkauden lisäksi siis kärsivällisyys on tarpeen. Elvis voisi hyötyä kodista, jossa olisi jo ennestään koirakaveri tukemassa kotiutumista ja tottumista uusiin ympyröihin, mutta tapauskohtaisesti muitakin vaihtoehtoja harkitaan.
Elvis on mustaruskea poika, jolla on vaaleaa rinnassa. Elvis on kooltaan nyt n. 58 cm korkea.
Päivitykset
3.7.2023
Muusikkopentue tavattiin toukokuun tarhavierailulla. Elvis asustelee edelleen Ludovicon ja Stingin kanssa. Kaikki kolme tulivat kiinnostuneesti kohti vierailijoita. Veljekset ovat kiinnostuneita sekä vieraista että nameista. Kaikkia vähän kuitenkin jännittää ja perääntyvät sen jälkeen, kun ovat käyneet ihmisen luona. Pojat vuorottelevat namien otossa eikä heille tule riitaa nameista, vaan maistelevat niitä hyvässä yhteisymmärryksessä ja vaikuttavat tulevan hyvin toimeen keskenään. Elvis on ainoa, joka ei ota nameja kädestä. Sen sijaan poseerata poika osaa – hänestä saa hienosti kuvia, kun on paikallaan ja katsoo suoraan kameraan. Elvis on näistä kolmesta korkein. Veljekset myös liikkuvat yhdessä ja hakevat tukea toisistaan. Näistä kaikki sopisivat todennäköisesti hyvin toisen, rohkean koiran kaveriksi.
20.2.2023
Veljekset tavattiin jälleen tammikuun vierailulla. Häkissä on Elviksen, Ludovicon ja Stingin lisäksi edelleen yksi arempi koira. Veljekset hyppelevät ensin innoissaan ympärillä, kun menemme häkkiin. Hetken päästä Sting ja Ludovico menevät häkkiin tauottamaan. Sting ja Ludovico haistelevat myös puhelinta, ottavat herkkuja kädestä sekä nuolevat sormia. Elvis jää katselemaan kauempaa. Elvis ravistelee paljon, mutta on myös rauhallisin. Elviksestä on vaikea sanoa, että väistääkö muita koiria tai paineistuuko vieraiden läsnäolosta. Kaikki kolme ovat hyvin tottumattomia eivätkä anna koskea, mutta namit maistuvat kaikille.
1.11.2022
Aktiivimme tapasivat Elviksen syyskuussa. Elvis asuu Stingin, Ludovicon ja aremman uroksen kanssa ja he vaikuttavat tapaamisen perusteella tulevan hyvin toimeen keskenään. Koko Muusikko-pentue on hyvin kiinnostunut ja innostunut vieraista, vaikka ovatkin tottumattomia ihmisiin. Elvis pitää kolmikosta eniten etäisyyttä ihmiseen, ilme ja olemus on kuitenkin kiinnostunut, utelias ja avoin. Elvis ei tule hakemaan herkkuja kädestä, mutta maahan heitetyt namit se syö mielellään. Toisaalta Elviksellä ei myöskään ole paljon tilaa tulla ottamaan kädestä herkkuja, kun veljet ovat niin innoissaan syömässä niitä. Elvis ottaa tukea veljistään ja hyötyisi varmasti kotonakin reippaasta koirakaverista.
10.4.2022
Elvis asuu veljiensä Ludovicon ja Stingin kanssa samassa paddockissa. Urokset tulevat hyvin toimeen keskenään, heillä on rento ja seesteinen tunnelma häkissä. Elvis suhtautuu uteliaasti vieraita kohtaan, se pitää kuitenkin enemmän etäisyyttä kuin veljensä. Elvis tulee vieraiden lähelle, mutta seuraa mieluummin käden ulottumattomissa noin metrin päässä. Elvistä helpottaa kun se saa tutustua ihmisiin omaan tahtiin, paineistuu ja tauottaa houkuttelemalla. Tulevan kodin tulee ymmärtää ajan antamisen tärkeys. Elvis vaikuttaa hieman herkältä, mutta oikein kehityskelpoiselta persoonalta, jolle tarhaelämän häly ei ole eduksi. Elvis haukkuu, jos muut haukkuvat. Koko kolmikko ikäisekseen rauhallisia.
14.1.2022
Aktiivit tapaavat muusikkopentuja paddockissa ja tunnistuksen perusteella Elvis olisi yksi näistä. Kaikki pentueen tyypit ovat innoissaan uusista ihmisistä – vaikuttavat olevan sellaisia reippaita perusteinejä kaikki. Tauottavavat jännittävää tilannetta paljon kopissa. Elvis jää vähän muiden jalkohin.
7.11.2021
Lisätty muutama uusi kuva ja video.
1.11.2021
Muusikkopentueen pojat Ludovico, Elvis, Hendrix sekä Sting jakavat häkin ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Elvistä vähän ujostuttaa, mutta tulee pienen harkinnan jälkeen hakemaan namia. Poika on tottumattoman oloinen, mutta seuraa muiden sisarusten mallia tiiviisti. Elvis voisikin hyötyä reippaasta koirakaverista. Ei kuulla haukkuvan vierailun aikana.
14.8.2021
Mainio Elvis aloitti oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.
_____________________________________________________
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Elvis saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Elvis on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Elviksen yhteyshenkilö on Laura Arala.