Päivitetty 06.07.2022

Kotia etsivä koira: STING (Muusikko-pentue)


Syntymäaika: 01/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta
6.7.2022
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Sting on tullut tarhalle vuodenvaihteessa 11 muun sisaruksensa kanssa. Stingin lisäksi pentueeseen kuuluu Elvis, Ludovico, Lennon, Morrison, Hendrix, Whitney H, Marilyn M, Katy P, Billie E, Cyndi L ja Michael J.  Pennut tulevat hyvin toimeen keskenään ja toistaiseksi ovat uteliaita sekä kiinnostuneita ihmisistä. Ne antavat hyvin koskea ja käsitellä, mutta osaa se jännittää. Ihmiskontaktien puute kuitenkin huolettaa Adinaa – pennut saattaisivat tulla aroiksi, kun ne varttuvat saaden vain vähäisiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Pennut haukkuvat jonkin verran, niin kuin normaaliin koiran kommunikointiin kuuluukin.

On hyvä huomioida, että pennut ovat vielä hyvin nuoria, joten niiden käytös tulee muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Emme myöskään tiedä mitään pentujen perimästä, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia pennuissa mahdollisesti voisi aikuisena olla.

Sting on vielä ihmisten suhteen tottumaton, joten se tulee tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Tulevalta omistajalta odotetaan sitoutumista tähän, sekä koiralähtöisiin koirankäsittelymenetelmiin. On tärkeää, että tulevassa kodissa ymmärretään, että pennun kanssa aivan kaikkea pitää harjoitella ja useita kertoja, ja että pennun kuuluukin kujeilla ja hassutella. Lempeyden ja rakkauden lisäksi siis kärsivällisyys ja huumorintaju ovat tarpeen. Sting voisi hyötyä kodista, jossa olisi jo ennestään koirakaveri tukemassa kotiutumista ja tottumista uusiin ympyröihin, mutta tapauskohtaisesti muitakin vaihtoehtoja harkitaan. Stingillä on todettu röntgen-kuvissa myös löysät lonkat, jotka suomalaisen ortopedin lasunnon mukaan tulevat vaatimaan kodilta fysioterapiaa, ravintolisää, lihaskunnon ylläpitoa ja mahdollisesti kipulääkettä. Mikäli nämä keinot eivät riitä, saattaa Sting tarvita lonkkaproteesin.

Sting on vaaleanruskea poikapentu, jolla on tumma kuono. Sting on pentueen isoin, kooltaan noin 57 cm ja 35 kiloa.

Päivitykset

6.7.2022

Sting on kuvattu röntgenissä ja saimme kuvista lausunnon suomalaiselta ortopediltä: “Kuvassa merkitty huonompi lonkka oikeaksi. Eli se on todella löysä. Kuva on vino, joten vasemman lonkan tilannetta on vaikea kuvista arvioida. Mutta siis löysät ovat ja jos jo nyt kliinisiä oireita, niin melkoinen työmaa edessä. Vaatisi lihaskuntoa, fysioterapiaa, kipulääkettä, ravintolisää. Jos ei näillä pärjää, sitten proteesi harkintaan.”

10.4.2022

Sting asuu veljiensä Elviksen ja Ludovicon kanssa samassa paddockissa. Urokset tulevat hyvin toimeen keskenään, heillä on rento ja seesteinen tunnelma häkissä. Kolmikko suhtautuu uteliaasti vieraita kohtaan. Sting ja Ludovico ovat hyvin samankaltaisia, myös Sting on kiinnostunut vieraista, se nuuskii ilmaa, kiertää, kaartaa ja käy nuuskimassa vieraan ihoa ja vaatteitakin, tottumaton suoraan kosketukseen ja säpsyy hieman käden liikkeitä. Syö namit kädestä, reipastuu ja rentoutuu paljon nopeammin kuin veljensä ja pian käy nuolemassa vieraan naaman. Sting haukkuu jos muut haukkuvat. Stingillä on karvanvaihto menossa eikä siksi ole oikein edukseen huhtikuun kuvissa. Koko kolmikko ikäisekseen rauhallisia.

Sting on veljiään huomattavasti suurempi ja aika tukevassa kunnossa. Kävely löysän näköistä etenkin lonkkien osalta, voi olla lihavuuden ja lihasköyhyyden summa tai sitten jokin vaiva. Sting kuvataan myöhemmin, jotta saadaan tästä tarkempaa tietoa.

14.2.2022

Aktiivit tapaavat muusikkopentuja paddockissa ja tunnistuksen perusteella Sting olisi yksi näistä. Kaikki pentueen tyypit ovat innoissaan uusista ihmisistä – vaikuttavat olevan sellaisia reippaita perusteinejä kaikki. Tauottavavat jännittävää tilannetta paljon kopissa.

8.11.2021

Lisätty uusia kuvia ja video.

1.11.2021

Muusikkopentueen pojat Ludovico, Elvis, Hendrix sekä Sting jakavat häkin. Sting on porukan ujoin ja käy usein kopissa tauottamassa vähän jännää tilannetta. Rohkaistuu kuitenkin sisarusten tukemana pikku hiljaa ja ilostuu silmissä, tulee ottamaan nameja kädestä ja heiluttaa häntää.  Ei kuulla haukkuvan vierailun aikana.

14.8.2021

Suloinen Sting aloitti oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

_____________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Sting saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sting on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Stingin yhteyshenkilö on Laura Arala.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.