Kodin saanut koira: GUNPOWDER (Tea Puppies)

Syntymäaika: 10/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
13.4.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Gunpowder ja muut Tea Puppies -sisarukset SenchaOolong, Rooibos, Earl Grey, Bancha, Chai, Dalgona, Lipton ja Matcha hylättiin tarhalle niiden ollessa aivan pieniä.
Nyt pennut asustavat Cosoban tarhalla sisäpihalla yhdessä muiden tarhalla olevien pentujen kanssa.

Pihalla muiden pentujen kanssa ne hakeutuvat mielummin pois toisten jaloista, ja jännittävät selvästi hiukan muita koiria, mutta ajan myötä niiden persoonat ovat alkaneet erottua toisistaan ja pennut ovat rohkaistuneet selvästi. Toisistaan Tea Puppiesit hakevat myös paljon turvaa ja seuraa.

Pennut ovat vielä tottumattomia ihmisiin ja uudet ihmiset jännittävät niitä jonkin verran. Oman hoitajansa kanssa pennut ovat kuitenkin hieman reippaampia ja tulevat iloiseksi tämän nähdessään.  Gunpowder soljuu mukana isossa koiraporukassa ja seurailee ihmisten ja muiden koirien puuhia sivumpaa väistellen hieman innokkaampia koiria. Gunpowder ole ensimmäisenä tungeksimassa ihmisten luo, mutta tulee kyllä heti kun siihen tulee väljempi mahdollisuus muilta innokkaammilta koirilta. Ihmisten luo päästessään Gunpowder on utelias ja rohkea vintiö, joka innostuessaan kiipeää vieraidenkin päälle, jos ihminen istuu maassa. Riiviömäiseen tapaan Gunpowder innostuu repimään vaatteista ihmisiä ja maistaa, jopa hieman hiuksiakin. Gunpowderia saa silitellä ja se tuntuu siitä jopa hieman ujosti nauttivan.

Koska Gunpowder ja sen sisarukset ovat vielä ihmisten suhteen tottumattomia, tulevat ne tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Uuteen kotiin muuttaminen ja tarhalta pois pääseminen tulee olemaan Gunpowderille valtava muutos ja kotikoiran arkeen tottuminen voi viedä aikaa. Koska jo kodissa asuminen ja hihnassa lenkkeilykin tulevat olemaan Gunpowderille uutta ja ihmeellistä, haemme sille perhettä jossa osataan tukea pentua matkalla kohti kotikoiran elämää. Gunpowder myös hyötyisi varmasti kotona odottavasta reippaasta koirakaverista, johon se voisi tukeutua ja josta se voisi ottaa mallia.

Pentujen perimässä epäillään olevan jonkin verran vinttikoiraa. Gunpowderin tulevan perheen olisi hyvä etukäteen tutustua vinttikoirien erityispiirteisiin ja varautua esimerkiksi voimakkaaseen saalisviettiin. Tästä johtuen Gunpowderia ei sijoiteta kotiin, jossa on kissoja.
Gunpowder tulee tarvitsemaan paljon positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa tukea, johdonmukaista ja rauhallista opastusta ja koulutusta kasvaakseen reippaaksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi.

Gunpowder on tällä hetkellä noin 45 cm korkea ja painaa noin 10 kiloa. Tea Puppiesien arvioidaan kasvavan noin 55-60 cm korkuisiksi.

Päivitykset
14.5.2022
Gunpowder matkusti ikiomaan kotiinsa Suomeen. Onnea Gunpowder ja perhe!

13.4.2022
Gunpowder hypähtelee sivuille suoraan varattuna, sillä sen oma koti löytyi jo ennen adoptio-ohjelmaan päätymistä.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Gunpowder tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen kastraatiota.

Gunpowder saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gunpowder on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gunpowderin yhteyshenkilönä toimii Elisa Laitonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: