Kodin saanut koira: MIRABEL

Syntymäaika: n. 6/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.3.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Mirabel on tullut Carpelle jossain vaiheessa syksyä -21. Tällöin se päätyi asumaan parvopentujen kanssa, mutta onneksi Mirabel oli ehditty rokottaa eikä se sairastunut parvoon. Nyt Mirabel on asuttanut häkkiään Ollien ja Pulmun kanssa ja tämä porukka vaikuttaa olevan hyvinkin sopuisa. Ainakin pentuna Mirabel on myös ollut hyvin kiinnostunut häkin seinän toisella puolella olleista kissoista, seuraillut niiden touhuja suurella mielenkiinnolla ja yrittänyt kovasti leikkiä niiden kanssa seinän läpi.

Mirabel seurailee Pulmua melko tarkkaan, ja he ovatkin melko tiivis parivaljakko. Mirabel voisikin kotiutuessaan hyötyä reippaan koirakaverin tuesta, mutta Mirabelia voidaan harkita myös ainoaksi koiraksi tapauskohtaisesti. Mirabel on melko tavallinen nuori tarhakoira – tottumaton ihmisiin ja väistää suoraa kosketusta, muttei ole varsinaisesti arka tai ujo vaan enemmänkin iloinen ja utelias. Mirabel on noin 43cm korkea, mutta hyvin hennon rakenteensa vuoksi painaa vain 8-9kg.

Mirabel voisi sopia monenlaiseen perhekokoonpanoon, kunhan perheessä riittää kärsivällisyyttä ohjata Mirabelia kohti tasapainoista kotikoiran elämää positiivisin ja koiralähtöisin koulutusmetodein. Vaikka Mirabel on tarhalla melko reippaan oloinen, kotiutuminen on pitkä prosessi jonka aikana koiran käytös voi muuttua. Mirabelilla on hyvin vähän kokemuksia ihmisistä, joten on hyvin tärkeää että perhe on sitoutunut käyttämään vain positiivisia koulutusmetodeja.

Päivitykset

17.6.2023

Mirabel on saanut oman kodin!

27.5.2023

Mirabel on varattu omaan kotiin!

11.3.2023

Aktiivimme tapasivat Mirabelin helmikuun loppupuolella. Mirabel oli tullut innoissaan vastaan kun aktiivit tulivat häkkiin ja söi nameja heidän käsistään. Kamera kiinnosti Mirabelia kovasti ja se seurailikin silmä kovana tätä jännittävää kapistusta. Mirabel oli uusia ihmisiä kohtaan tavattaessa utelias, ja antoikin heidän rapsuttaa leuan alta, vaikka kosketus onkin muuten vielä jännittävää. Kanervaan Mirabel selvästi tukeutuu edelleen, ja kotoa olisikin hyvä löytyä reipas koirakaveri.

Lisätty iloisesta ja ihanasta Mirabelista kuvia ja videoita.

29.9.2022

Aktiivimme tapasivat Mirabelin tarhalla syyskuussa. He kertoivat Mirabelin olevan yhtä ihana pikkuinen kuin aiemminkin – Mirabel lähestyi aktiiveita Pulmun ja Kanervan kanssa ja tutki uusia ihmisiä iloisesti. Tarjotut namit maistuvat hyvin. Suora kosketus on Mirabelille vielä jännittävää, eikä neiti hakeudu rapsuteltavaksi tai aivan kiinni ihmiseen, vaikka kiinnostunut onkin. Aktiivit kertovat Mirabelin olevan nuoresta iästään huolimatta melko rauhallinen. Mirabelin häkkikokoonpano oli hieman muuttunut Ollien matkustettua Suomeen, ja nyt syyskuussa Mirabel asui Pulmun, Kanervan ja nuoren uroskoiran kanssa.

Lisätty uusia kuvia ja videoita Mirabelista.

13.8.2022

Mirabel pääsee seuraamaan häkkikavereitaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan!

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mirabel saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mirabel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mirabelin yhteyshenkilönä toimii Oona Sildén.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: