Kodin saanut koira: NANCY (Aseman pennut)

Syntymäaika: 1/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Vantaa)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta
29.10.2018
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Pääsääntöisesti eläimet asuvat sisätiloissa ja ulkoilevat turvallisesti aidatulla pihalla. Kuitenkaan ei voida puhua normaalista kotiympäistöstä koirien suuren määrän vuoksi, vaikka ympäristö sellainen onkin. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Lorete on asunut vuosia Luizan kodin lähistöllä sijaitsevalla rautatieasemalla. Sillä on ollut lukematon määrä pentuja, joista tuskin kukaan on selvinnyt alkua pidemmälle. Kun Luiza sai asemalla työskentelevältä naapuriltaan tiedon, että Loretella on uudet pennut, Luiza kiirehti asemalle. Tällöin oli helmikuu ja Romaniassa pakkasta, joten pennut olisivat tuskin selvinneet. Siten pentue emoineen päätyi Luizalle. Nyt, kun pennut ovat saaneet tarvittavat rokotukset, koko poppoo tulee etsimään kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

CrinanDanutinIvonen, Nancyn, Deirdren ja  Codrinin emo  Lorete on ollut pennuilleen erinomainen äiti. Se on jaksanut hyvin lapsostensa riekkumista ja jatkuvaa roikkumista nisissä. Tavatessaan vieraan se ei hermostu, vaikka sen pennut menevätkin ihmisten luo, joskin välissä on verkkoaita. Se ei myöskään itse hakeudu vieraiden luo, mutta Luiza kertoo, että tutuille Lorete on rohkea ja sosiaalinen. Se ei kuitenkaan ole mikään erityisen vilkas, vaan rauhallinen ja sävyisä. Vaikka se elääkin nyt pentujensa kanssa omassa aitauksessaan, Luiza kertoo, että se tulee toimeen kaikkien koirien kanssa ja on asemalla eläessään sielläkin tullut toimeen niin ihmisten kuin koirien kanssa. Näissä olosuhteissa pennut ovat saaneet kasvaa ja vaikka niiden ihmiskontaktit ovat vähäisiä, ne ovat positiivisia. Pennut ovat saaneet kasvaa tasapainoisen emonsa kanssa, mistä on niille jatkossa paljon hyötyä, mutta niiden kanssa on silti opeteltava monen monta asiaa aivan alusta ja varauduttava, että aluksi ne voivat olla arkoja uusien asioiden suhteen.  Nancyn Luiza kertoi sen ollessa pikkupentu, olevan pentueen aktiivisin ja myös eniten riiviö. Nancy vaikuttaa myös todella älykkäältä. Nyt tyttö on kasvanut ja hänestä on kuoriutunut kultainen ja ystävällinen koiranalku.  Tytöstä saisikin lempeällä ja määrätietoisella kasvatuksella varmasti oivan harrastuskaverin mihin tahansa lajiin. Pelkäksi sohvaperunaksi tästä tytöstä tuskin on.

Nancy on kotihoidossa Vantaalla ja häntä saa tulla sovitusti tapaamaan.

Nancy on tällä hetkellä keskikokoinen. Se on noin polvenkorkuinen ja painaa noin 15kg.

Päivitykset

18.11.2018

Nancy muutti omaan kotiinsa 10.11 ja kaikki on sujunut erinomaisen hienosti.

9.11.2018

Nancy on tänään varattu ikiomaan kotiinsa. <3

4.11.2018

Viikko on vierähtänyt kotihoidossa ja Nancy oppii päivä päivältä enemmän kotikoiran elämästä. Viikon aikana Nancy on oppinut jo valtavasti uusia asioita. Kotihoitaja kertoo, että viimeiset pari päivää Nancy on osannut tehdä jo tarpeensa ulos. Yöt tyttö nukkuu hyvin ja herää vasta, kun perheen ihmiset nousevat ylös. Ykainoloa on harjoiteltu järjestelmällisesti ja toistaiseksi noin parin tunnin yksinolo on sujunut oikein hienosti. Nancy on ehtinyt tutustua jo autoiluunkin, eikä matkanteko autossakaan tuottanut reippaalle tytölle ongelmia. Kotihoitoperheen oma uroskoira sekä Nancy ovat alusta asti tulleet erinomaisesti toimeen, eikä koirien välillä ole jännitteitä. Nancy yrttää ajoittain hakea urosta leikkikaveriksi, mutta vanhempi herra ei jaksa nuoren hulivilin leikkeihin lähteä ja Nancy osaa jättää papan hienosti myös rauhaan.

Ulkoilu sujuu Nancyn kanssa päivä päivältä paremmin. Tyttö uskaltaa jo liikkua ulkona, melko vilkkaassa ympäristössä reippaasti, joskin vetää hieman remmissä. Tätä kuitenkin harjoitellaan kotihoitopaikassa namien avulla johdonmukaisesti ja harjoitukset tuottavatkin tulosta. Tyttö on oppinut jo ottamaan kontaktia ja ohituksia harjoitellaan tällä hetkellä. Nancy ei rähjää remmissä koirille, eikä liikenteelle mutta olisi kiinnostunut menemään tervehtimään muita koiria.

Kotihoitoperheessä kävi kuluvalla viikolla vieras, johon Nancy suhtautui hyvin. Namien avulla tyttö uskalsi mennä melko reippaasti tutustumaan vieraaseen ja pian istuskelikin jo vieraan vieressä rapsutuksista nauttimassa. Nancy onkin kovin hellyydenkipeä tyttö, joka hakee paljon rapustuksia ja läheisyyttä kotihoitoperheeltään.

Nancy antaa käsitellä itseään hienosti. Muutaman kerran on sen suusta jouduttu ottamaan sinne kuulumattomia asioita, eikä tämä ole aiheuttanut ongelmia. Myös kynsienleikkuuta kokeiltiin kuluvalla viikolla ja tyttö antoi hienosti leikata kynnetkin.

Nancy on aivan uskomattoman ihana ja valloittava tyttö. Missä olisi se koti, jolla olisi Nancyn mentävä aukko elämässään? Lisätty Nancylle kuvia sekä videoita.

30.10.2018

Nancyn kotihoitaja lähettää kuulumisia Nancyn ensimmäisen viikon varrelta:

“Nancy on osoittautunut todella herttaiseksi ja kiltiksi tytöksi. Sitä ymmärrettävästi vielä jännittää uusi ympäristö erityisesti ulkona.  Sisällä se on alkanut jo hakemaan oma-aloitteisesti rapsutuksia ja se on jo innostunut sisällä leikkimään. Yöt Nancy on nukkunut rauhallisesti.

Nancyllä ei ole kokemusta hihnakävelystä, joten yhdessä samalla puolella tietä kävelyä harjoitellaan nyt hänen kanssaan. Nancy kävelee jo ulkona melko reippaasti eteenpäin, mutta ei kuitenkaan vedä hihnassa. Ulkona se käy säännöllisesti tarkistamassa kuonolla tökkäämällä molempia kotihoitajia, että kaikki on paikalla ja kunnossa. Tämä tapa toimia, kuten Nancyn ulkonäkökin kertoisi, että hänessä on mahdollisesti jotakin paimenkoiraa rotuperimässään. Kun Nancya jännittää ulkona, se tulee aivan kotihoitajan jalkoihin kiinni hakemaan tukea ja tarkkailee siitä jännittävää asiaa.

Nancyn kanssa on jo ajettu autolla ja se sujui ongelmitta. Sisäsiisteysasia alkaa olla jo hyvällä mallilla. Nancy on tullut hyvin toimeen meidän oman 8-vuotiaan cockerspanieliuroksen kanssa.
Ruoka maistuu Nancylle hyvin ja sitä onkin ollut helppo motivoida uusiin asioihin nameilla. Esimerkiksi takin pukeminen päälle jännitti aluksi Nancya, mutta herkuilla palkkaamalla takki muuttui hyvin nopeasti kivaksi asiaksi. Nancyn käsittelyssä ei ole ollut mitään ongelmia. Nancy ei ole meillä kertaakaan murissut mistään asiasta ihmisille eikä Felixille. Se ei hauku kerrostalon äänille eikä ole toistaiseksi haukkunut ulkonakaan millekään.
Nancy ei vielä ole ollut pitkiä aikoja yksin, mutta kaupassa käynnin ajan se on ollut rauhallinen ja hiljaa. Meiltä löytyy kamera, joten olemme sitä kautta voineet tilannetta tarkkailla.
Nancya voisi ajatella sekä ainoaksi koiraksi, että reippaan ja kiltin koiran kaveriksi.  Uskoisin, että Nancy nauttisi pitkistä lenkeistä ja vapaana juoksemisesta. Se on vielä pentu, joten sille on hyvä myös järjestää aktivointia. Muuten Nancy saattaa aktivoida itse itseään, yhdet lenkkarit menikin jo Nancyn suihin, kun ne oli jätetty turhan houkuttelevasti lojumaan lattialle.
Uskon, että kun Nancy vielä rentoutuu uudessa ympäristössään, siitä kuoriutuu herttaisen ja kiltin tytön lisäksi iloinen tyttö, olemme siitä saaneet ulkona nähdä jo muutamia pilkahduksia. Nancy kehuista ilahtuessaan on muutaman kerran suloisesti pomppinut iloisesti yhden hoitajan luota toisen luo. Olisi ihanaa nähdä Nancyn saavan oman kodin, ja sen tällä hetkellä hieman huolestuneen ilmeen muuttuvan iloiseksi.”

29.10.2018

Nancy saapui Suomeen lauantaina 27.10 kotihoitoon harjoittelemaan kotikoiran taitoja. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hienosti. Tyttö on ystävällinen ja reipas, joskin vielä väsynyt ja ihmeissään muuttomatkasta. Tytön kuulumisia päivitellään kuluvan viikon aikana, kunhan hän saa kotiutua hoitopaikkaansa rauhassa. Tulossa myös tuoreita kuvia ja videoita tästä kaunottaresta.

16.10.2018

Ihana Nancy saa pian elämänsä mahdollisuuden, sillä se lentää kotihoitoon Suomeen etsimään sitä omaa kotiaan. Nancyn tiedetään aiemmin haukkuneen pihalla ollessaan. Nyt Luiza kertoo, että tilanne on rauhoittunut kesästä. Nancy haukkuu edelleen ajoittain pihalla ollessaan ja muiden mukana. Samoin Nancy haukkuu leikkiessään mutta turhanpäiväinen haukkuminen on loppunut. Kuitenkin tulevan kodin tulee tiedostaa ,että haukkumista voi, etenkin alkuun, ilmetä. Nancy tulee toistaiseksi moitteettomasti toimeen kaikkien koirien kanssa ja on kovin leikkisä nuori koiranalku. Myös kissojen kanssa Nancy tulee hyvin toimeen.

1.10.2018

Nancy on pentueen ainoa tyttö, joka vielä odottelee omaa kotiaan tarhalla. Nancysta on kasvanut upea, persoonallisen näköinen hassuttelija, joka on saanut rohkeutta ainakin tutussa ympäristössä toimimiseen. Tarhan ulkopuolinen maailma on Nancylle aivan vieras asia, joten kotiutuessa tulee varautua siihen, että asioihin totuttelu ja tutustuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Nancyssa on valtavasti potentiaalia ja sen hullunkuriset leikkituokiot tuovat väkisinkin hymyn kasvoille.

8.6.2018

Tarhaolosuhteet ovat alkaneet vaikuttaa tähän aktiiviseen koiranalkuun. Nancy ei asu tällä hetkellä muun sisarusparven kanssa, sillä aitauksessa ollessaan se haukkuu taukoamatta epäilemättä turhautuneisuuttaan. Sisätiloissa haukkumista ei ilmene mutta Nancyn haukkumistaipumus on otettava huomioon asuinympäristöä mietittäessä. Nancy tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Aktiivien vierailun aikana se leikkikin riehakkaasti toisen koiran kanssa asuntovaunun sisällä. Tavaratkaan eivät välttämättä ehjänä selviä tämän aktiivisen pennun innostuessa niillä leikkimään. Aiemmin pentueen aktiivisin ja vilkkain Nancy menee nyt selkeästi sisaruksiaan enemmän lukkoon, kun aktiivimme sitä käyvät tapaamassa. Se antaa käsitellä itseään mutta selkeästi jännittää sylissä olemista. Nancyn olisikin hyvä päästä pian pois tarhalta tutustumaan ulkomaailmaan ja saamaan positiivisia ihmiskontakteja sekä tekemistä, jollaista sen aktiivinen ja fiksu luonne kaipaisi.

22.5.2018

Lisätty kauniille Nancylle uusi video ja kuvia.

28.4.2018

Nancy aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, ja myös muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Nancy kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Nancy saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nancy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

https://www.facebook.com/azimis/videos/pcb.10214923235011815/10214923223451526/?type=3&theater

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: