Kodin saanut koira: PIKKU FLUFFY

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Toijala)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.10.2020

Mihai Gregorie on romanialainen eläinlääkäri, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Voidakseen tehdä eläinsuojelutyötä paremmin, hänen perustamallaan yhteisöllä, M. G. Rescuella on rakenteilla oma tarha noin 30 kilometrin päähän Bukarestista, jossa myös ihastuttava Pikku Fluffy asui ennen Suomeen saapumista.

Pikku Fluffylla on aikaisemmin ennen tarhalle päätymistä ollut oma koti ja omistaja, mutta omistaja ei pystynyt enää huolehtimaan siitä. Fluffy saapui omaan kotiinsa Suomeen 4.7.2020 ja kotiutui hienosti ja sulavasti uuteen kotiinsa. Reilu kuukausi saapumisestaan Suomeen Pikku Fluffy joutui kuitenkin vaihtamaan kotia uudemman kerran, koska se perheen mukaan haukkui liikaa kerrostaloasunnossa ja sillä oli ongelmia yksinolon kanssa. Fluffy muutti kotihoitoon Toijalaan 12.8.2020 ja on nyt viettänyt kotihoitopaikassaan yhden ihmisen, kolmen koiran ja kahden kissan laumassa kokonaisen kuukauden. Missä on tämän hurmaavan nuoren poitsun uusi, aktiivinen ja sitoutunut koti?

Pikku Fluffy on kotihoitolaumassaan, kuin kala vedessä. Se kulkee mukana arjessa milloin missäkin, reippailee metsissä, treenaa temppuja tai loikoilee sohvalla tiiviisti kiinni ihmisen kyljessä. Fluffy on edelleen yhtä avoin ja reipas, ja ottaa jokaisen ihmisen sukupuoleen tai ikään katsomatta iloisesti vastaan. Fluffy rakastaa lapsia ja sopisikin erinomaisesti esimerkiksi kouluikäisen, koiran kanssa treenamisesta kiinnostuneen lapsen harjoittelukaveriksi. Fluffy onkin kovin fiksu, tarkkaavainen ja miellyttämisenhaluinen koira, joka on myös todella nopea oppimaan. Se oppii uudet temput muutaman toiston jälkeen ja koko koira loistaa päästessään treenaamaan ihmisen kanssa. Sille etsitäänkin ehdottomasti kotia, joka on valmis panostamaan yhteisiin aktiviteetteihin treenikentällä ja/tai arjessa. Fluffy voisi sopia myös esimerkiksi kaverikoiratoimintaan. Myös muiden koirien ja kissojen kanssa Fluffy tulee moitteettomasti toimeen ja viihtyykin joko leikkien tai vain rentoillen samanhenkisten kavereiden kanssa.

Fluffyn ainoa ns. haaste on edelleen haukkuminen. Se vaan on äänekäs koira, joka kommunikoi tunteistaan äänihuuliaan avaamalla. Haukkumista tapahtuu sekä yksin jäädessään että sen omien ihmisten kadotessa näköpiiristä. Joskus se saatta kiihtyessään myös haukkua ruokaa ja huomiota. Fluffy tarvitseekin edelleen positiivisia onnistumisen kokemuksia, itseluottamusta ja maltillista yksinolon opettelua, ilman että siitä tehdään merkittävää numeroa. On tärkeää, että tuleva koti sitoutuu harjoittelemaan yksinoloa ja perehtyy jo etukäteen sen kouluttamiseen ja mahdollisen eroahdistuksen ennaltaehkäisyyn ja sen hoitoon. Fluffya ei sijoiteta kerrostaloon ja yksinolotuntien minimoiminen arjessa olisi Fluffyn kannalta paras vaihtoehto.

Sylikoiran ulkonäöstä huolimatta, Fluffy ei ole sohvan nurkkaan sopiva suloinen pikkuhauva. Se on kyllä suloinen, mutta se vaatii reippaanlaisesti liikuntaa ja virikkeitä pysyäkseen tyytyväisenä. Fluffy rakastaa leikkimistä, niin leluilla, ihmisen kanssa kuin toisten koirienkin kanssa. Ideaalisinta olisikin, jos Fluffy löytäisi kodin, jossa olisi sille sopiva, energinen leikkikaveri ja esimerkiksi oma piha, jossa riehua ja temmeltää ihmis- ja eläinkavereiden kanssa.

Pikku Fluffylla on painoa arviolta noin 6-7 kiloa ja säkäkorkeutta noin 35 cm. Sen pitkäksi kasvava turkki kaipaa myös säännöllistä harjausta, hoitoa ja trimmausta. Fluffylla on kotihoidossa ollut allergista iho- ja korva-oirehdintaa ja se on nyt eläinlääkärin määräyksestä eliminaatiodieetillä, jotta saadaan selville, mille Fluffy on allerginen. Nyt Fluffy syö allergianappulaa ja se onkin vienyt oireilun pois kokonaan. Tulevan kodin tulee varautua siihen, että Fluffyn syömistä myös jatkossa saattaa joutua valvomaan.

Fluffy on tällä hetkellä kotihoidossa Toijalassa, minne sitä pääsee tapaamaan sovitusti adoptiohaastattelujen jälkeen.

Päivitykset

10.10.2020
Fluffy muutti tänään omaan loppuelämän kotiinsa. Onnea elämääsi, ihana Pikku Fluffy!

4.10.2020
Vihdoin Fluffynkin profiiliin saatiin vihdoin kirjata sana “varattu”. Onnea Fluffy ja suurkiitos Fluffyn kotihoitajalle, joka hoiti poikaa kuin omaansa!

22.9.2020
Fluffy on viettänyt kotihoidossa jo kuukauden! Hurmaava pörröpoika on herättänyt hurjasti kiinnostusta, mutta sitä oikeaa perhettä ei siitä huolimatta vielä ole löytynyt. Fluffyn perustieto-osiota päivitettiin ajankohtaisilla infoilla ja sen profiiliin lisättiin uusia kuvia ja videoita. Löytyisiköhän se täydellinen koti Fluffylle nyt?

17.8.2020
Pikku Fluffyn uusi elämä Suomessa alkoi karikkoisesti, kun se joutui vaihtamaan kotia yksinolo-ongelmien vuoksi. Fluffy muutti 12.8. kotihoitopaikkaan Toijalaan ja palaa nyt Kulkurien kotia etsivien koirien joukkoon. Fluffylle etsitään sitoutunutta ja aktiivista loppuelämän kotia.

Fluffyn kotihoitaja kirjoittaa Fluffystä näin:

“Fluffy on ollut meillä kotihoidossa nyt vajaan viikon verran. Tänä aikana olemme saaneet todeta että Fluffy on ennenkaikkea valtavan avoin, rohkea, reipas, energinen, luottavainen ja sosiaalinen koira. Fluffy suhtautuu tilanteisiin, paikkoihin, toisiin koiriin, kissoihin ja kaikkiin ihmisiin samalla lailla: varauksettoman iloisesti ja avoimesti. Olemme mm. vierailleet kauppakeskuksessa, jonne Fluffy käveli liukuovien ja ritilöiden halki kuin vanha tekijä, häntä pystyssä. Lenkillä Fluffy tsekkailee vastaantulevia ihmisiä tutustumisen toivossa ja jos se pääsee jotakuta ihmistä moikkaamaan, se hyppii suoraan syliin ja suukottamaan, oli kyseessä sitten nainen, mies tai lapsi.

Fluffy on käynyt erittäin tarpeellisessa trimmauksessa, jossa sen takkuinen ja osin huopaantunut turkki ajettiin ihan lyhyeksi ja kynnet leikattiin ja koko käsittelyn ajan Fluffy jaksoi ja malttoi ihan todella hyvin. Fluffylla on hyvä ruokahalu ja se syö mukisematta aikalailla mitä vain, nyt kotihoidossa Fluffy on syönyt lihaa & nappuloita piimän ja satunnaisten kananmunien kanssa. Fluffylle maistuu myös mm. erilaiset marjat, hedelmät ja vihannekset välipaloina vallan hyvin. Fluffy osaa myös hienosti käyttää nenäänsä, vaikka alkuun esim aamupalaraksujen nurmikolta etsiminen oli sille selvästi outoa. Fluffy kuitenkin suhtautuu kaikkeen avoimin mielin ja innostuu herkästi mistä vain mitä sen kanssa haluaakin touhata. Ulkoilemaan Fluffy lähtee joka kerta yhtä palavan innoissaan ja se osaa kulkea hihnassa moitteetta. Fluffy on myös sisäsiisti ja se voi nukkua (mieluiten sängyssä toki ihmisen kyljessä tai jaloissa kiinni) hyvinkin 10 tuntia yhtä soittoa, eli Fluffy osaa myös rauhoittua ja onkin tärkeää, että energiselle nuorukaiselle opetetaan myös rauhoittumista kierrosten tasaamiseksi.

Fluffy on fiksu ja nopea oppimaan asioita. Se on herkästi motivoitavissa kehuilla ja nameilla ja olisikin suotavaa, että tuleva koti jatkaisi sen opettamista perusasioiden suhteen, joihin Fluffylla on jo hieno alku olemassa. Fluffy antaa hyvin käsitellä itseään ja se harjoittelee parhaillaan mm. istumista ja kontaktin ottamista.

Fluffy on ihmiseen hyvin kiintyvää sorttia ja se näyttäytyy Fluffylla niin, että se jää herkästi haukkumaan ihmisen perään. Haukkumista voi esiintyä myös esimerkiksi huomiota halutessa, mutta vahvinta käytös on yksin jäädessä/eroon ihmisestä joutuessa. Uskoisin Fluffyn luonteella olevan myös asian kanssa tekemistä, sen nopeasti nousevat kierrokset ja energisyys yhdistettynä syvään ihmisrakkauteen synnyttävät herkästi eroahdistuksen. Tärkeää on, että Fluffy saa eämässään tasapainoisesti liikuntaa ja erilaisia aktivitetteeja. Sille ei missään tapauksessa riitä puolen tunnin hihnakävely jalkakäytävän laidassa vaan se tarvitsee virikkeitä ja esimerkiksi älytehtäviä tai temppujen opettelua ollakseen tyytyväinen ja tasapainoinen.”

4.7.2020
Pikku Fluffy huristeli tänään oman perheensä luokse Suomeen Kulkurien ensimmäisen maantiekuljetuksen kyydissä. Onnea Pikku Fluffy ja perhe!

29.5.2020
Pikku Fluffy on varattu omaan kotiin!

20.4.2020
Pikku Fluffy on herättänyt hurjasti mielenkiintoa ja tällä hetkellä emme ota vastaan Fluffysta enempään kyselyitä. Kiitos mielenkiinnostanne!

19.04.2020
Pikku Fluffy on lisätty adoptio-ohjelmaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Pikku Fluffy saapui Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pikku Fluffy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pikku Fluffyn yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: