Päivitetty 23.07.2022

Kotia etsivä koira: TITIUU (Hattivatit)


Syntymäaika: 3/2021
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
steriloidaan

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja taustat
16.6.2022

Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on pitkän linjan eläinsuojelija Bukarestista ja hän käyttää lähes kaiken palkkatyöstään ylijäävän ajan ja rahan kodittomien koirien auttamiseen.Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.  Carpen tarhaa rakennettiin suureksi osaksi lahjoitusvaroin ja varainkeruu- ja rakennusprojekti saatiin virallisesti päätökseen elokuussa 2019. Tarhan koiramäärä on maksimissaan 150 koiraa, jotta jokaisen yksilön hyvinvoinnista kyetään pitämään huolta.

Hattivatti-pentue emoineen asuivat ennen tarhalle päätymistään Carpen tarhan läheisellä pellolla. Carmen yritti pyydystää pentujen emoa yli vuoden, mutta aran emon kiinni saaminen ei ollut mikään helppo projekti. Emokoira ehti synnyttää pellolle kymmenittäin kodittomia pentuja, joista useat tosin ovat olleet onnekkaita, päässeet turvaan Carpen tarhalle ja löytäneet kotinsa Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Esimerkkeinä näistä ovat Malima ja Kai.

Kuluneena keväänä, Hattivattien ollessa vain muutaman päivän ikäisiä rääpäleitä, Carmen onnistui kuin onnistuikin pyydystämään emon ja poimi sen pentuineen turvaan. Nyt emokoiran ei enää tarvitse synnyttää yhtäkään koditonta koiraa Romanian pelloille

Hattivattien seitsemän pentua Primadonna, Titiuu, Tuittu, Sedrik, Viljaana, Radamsa ja Piika ovat viettäneet tarhalla koko pentuaikansa ja niistä huomaa, että ne ovat melko tottumattomia kosketukseen ja saattavat hiukan hypähtää sivuun, kun käsi ilmestyy niitä rapsuttelemaan. Pentueesta Sedrik, Primadonna, Tuittu ja Radamsa ovat jo löytäneet omat kotinsa Suomesta, mutta Titiuu odottaa edelleen sen oman kodin löytymistä.

Muut Hattivatit Titiuuta lukuunottamatta asuvat tällä hetkellä vielä tarhalla aran emonsa kanssa. Titiuun Carmen kuitenkin joutui siirtämään syksyllä pois porukasta, sillä se haastoi jatkuvasti riitaa sisarustensa kanssa. Tämä on hyvin normaalia kun pennut kasvavat ja luonne-eroja alkaa tulla enemmän esiin.

Muutto pois aran emon ja sisarusten luota on tehnyt Titiuulle hyvää ja se on rohkaistunut reippaan uroskoirakaverin tuella paljon. Titiuu on energisen, aktiivisen ja iloisen oloinen nuori koira, joka tulevassa kodissa varmasti tulee kaipaamaan runsaasti tekemistä ja aktivointia.

Aktiivimme tavatessa Titiuun toukokuussa, suhtautuu se heti uteliaasti ja kiinnostuneesti häkkiin saapuvaan vieraaseen ja syö tämän tarjoavat herkut heti kädestä. Titiuu haluaa olla lähellä ihmisiä ja se vaikuttaa yllättävän rohkealta. Vaikka jokin asia sitä vähän jännittäisi, palautuu se tilanteesta nopeasti. Koirakaverin kanssa elo sujuu sopuisasti, eikä resursseistakaan tule kinaa.

Kuten muutkin Hattivattisisarukset, Titiuu vaikuttaa turhautuneelta ahtaaseen ja tylsään häkkielämään. Titiuun olisi varmasti hyvä päästä omiin koteihin sosialistumaan ja purkamaan energiaa mahdollisimman pian. Titiuun kotiehdokkaiden on hyvä ottaa huomioon, että Hattivatit ovat eläneet hyvin rajoittunutta elämää tarhan häkissä, eikä niillä ole mitään kokemuksia ympäröivästä maailmasta. Totuttelu kotikoiran elämään saattaa siis olla pitkä prosessi. Titiuu voisi varmasti hyötyä reippaasta koirakaverista, mutta tämän tulisi olla tasapainoinen ja itsevarma koira.

Titiuulla on pennuista tummimmat kasvot ja sillä on suloinen, vähän täplikäs ulkomuoto.

Kokoa Titiuulla on nyt noin 50 cm ja se painaa noin 23 kiloa.

Päivitykset

16.6.2022

Aktiivit tapasivat Titiuun toukokuussa 2022. Titiuu asuu edelleen samassa häkissä kuin ennen, eikä se haukkunut aktiiveja heidän saapuessaan häkkiin. Titiuu jännitti hieman tarhan omistajan Carmenin tekemiä nopeita liikkeitä, mutta aktiivien liikkuminen oli Titiuulle  suht okei. Titiuu uskalsi tulla ihmisten viereen ja se haistelikin uusia tulokkaita kovasti.

Titiuun profiiliin lisättiin uusi video ja kuvia.

23.4.2022
Titiuu on saanut häkkikaverikseen reippaan uroskoiran, mikä on selvästi tehnyt todella hyvää Titiuulle. Titiuu suhtautuu heti uteliaasti ja kiinnostuneesti häkkiin saapuvaan vieraaseen ja syö tämän tarjoavat herkut heti kädestä. Titiuu haluaa olla lähellä ihmisiä ja se vaikuttaa yllättävän rohkealta. Vaikka jokin asia sitä vähän jännittäisi, palautuu se tilanteesta nopeasti. Koirakaverin kanssa elo sujuu sopuisasti, eikä resursseistakaan tule kinaa.

Titiuun profiiliin lisättiin useita videoia ja uusia kuvia.

31.10.2021
Aktiivimme tapasivat Titiuun lokakuisella Romanian reissullaan. Titiuu oli siirretty toiseen häkkiin asumaan sisarustensa seurasta, sillä se oli jatkuvasti aloittanut tappeluita suuressa porukassa. Selvästi muutto on myös rentouttanyt Titiuuta, sillä se on tavattaessa iloisen ja uteliaan oloinen.

Titiuulle lisättiin uusia kuvia ja video.

8.10.2021
Titiuu aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Titiuu saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Titiuu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Titiuun yhteyshenkilönä toimii Nina Ehrström

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.