Kodin saanut koira: PIIKA (Hattivatit, nyk. Dina)

Syntymäaika: 3/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romania (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.4.2022
Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on pitkän linjan eläinsuojelija Bukarestista ja hän käyttää lähes kaiken palkkatyöstään ylijäävän ajan ja rahan kodittomien koirien auttamiseen. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.  Carpen tarhaa rakennettiin suureksi osaksi lahjoitusvaroin ja varainkeruu- ja rakennusprojekti saatiin virallisesti päätökseen elokuussa 2019. Tarhan koiramäärä on maksimissaan 150 koiraa, jotta jokaisen yksilön hyvinvoinnista kyetään pitämään huolta.

Hattivatti-pentue emoineen asuivat ennen tarhalle päätymistään Carpen tarhan läheisellä pellolla. Carmen yritti pyydystää pentujen emoa yli vuoden, mutta aran emon kiinni saaminen ei ollut mikään helppo projekti. Emokoira ehti synnyttää pellolle kymmenittäin kodittomia pentuja, joista useat tosin ovat olleet onnekkaita, päässeet turvaan Carpen tarhalle ja löytäneet kotinsa Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Esimerkkeinä näistä ovat Malima ja Kai. Keväällä 2021, Hattivattien ollessa vain muutaman päivän ikäisiä rääpäleitä, Carmen onnistui kuin onnistuikin pyydystämään emon ja poimi sen pentuineen turvaan. Nyt emokoiran ei enää tarvitse synnyttää yhtäkään koditonta koiraa Romanian pelloille

Hattivattien seitsemän pentua Primadonna, Titiuu, Tuittu, Sedrik, Viljaana, Radamsa ja Piika olivat adoptio-ohjelmaan tullessaan (lokakuussa 2021) noin seitsemän kuukauden ikäisiä ja valmiita löytämään ikiomat loppuelämän kotinsa. Piika sisaruksineen olivat kaikki luonteiltaan uteliaita ja reippaita pentuja, jotka tulivat heti vierailevan ihmisen luokse tervehtimään, nuuhkimaan ja syömään herkkuja. Ymmärrettävästi ne olivat kuitenkin melko tottumattomia kosketukseen ja saattoivat hiukan hypähtää sivuun, kun käsi ilmestyi niitä rapsuttelemaan.

Pennut asuivat ohjelmaan tullessaan tarhalla aran emonsa kanssa ja Carmenilla olikin huoli, että ne muuttuvat ajan saatossa aremmiksi. Tarha oli kuitenkin ääriään myöten täynnä, eikä tilaa pennuille ollut tilaa missään muualla. Hattivattisisarukset vaikuttivat turhautuneilta ahtaaseen ja tylsään häkkielämään ja nahistelivat keskenään jonkin verran. Pentujen olisi hyvä päästä omiin koteihin sosialistumaan ja purkamaan energiaa mahdollisimman pian.

Piika on yksi pentueen kuudesta nartusta ja Piika on sisarustensa tavoin energisen, aktiivisen ja iloisen oloinen nuori koira, joka tulevassa kodissa varmasti tulee kaipaamaan runsaasti tekemistä ja aktivointia. Piika on siskojensa tapaan tottumaton ja säpsyy yllättäviä ääniä ja liikkeitä. Kotiehdokkaan tulee ottaa huomioon, että Hattivatit ovat eläneet hyvin rajoittunutta elämää tarhan häkissä, eikä niillä ole mitään kokemuksia ympäröivästä maailmasta. Totuttelu kotikoiran elämään tulee siis todennäköisesti oleman pitkä prosessi ja vaatimaan kodilta paljon kärsivällisyyttä. Piika hyötyisi varmasti reippaasta koirakaverista. Pennut eivät tarhalla vaikuta kovinkaan haukkuherkiltä. Piikan erottaa kuvissa ja videoissa sisaruksistaan molempien silmien ympärillä symmetrisesti olevista ruskeista laikuista, jotka jatkuvat korviin sekä pilkullisesta karvapeitteestään.

Hattivattipennuilla on tarhalla ollut sikaripunkki, jonka vuoksi osalla niistä vielä näkyy ohuesti karvattomia kohtia. Lääkitys on kuitenkin tehonnut punkkiin hyvin, eikä tauti enää vaikuta vaivaavan pentuja.

Piika on nyt noin 45-50 cm ja painaa 12-15 kg. Se kasvanee vähän isommaksi keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

28.8.2022
Piika matkusti ikiomaan kotiinsa 13.8.2022 ja sai uudeksi nimekseen Dina <3

20.5.2022
Piika on varattu omaan kotiinsa Suomeen, jossa sitä jo kovasti odotetaan <3

8.4.2022
Piika tavattiin maaliskuussa tarhalla Kulkurien aktiivien toimesta. Tällä reissulla tarhalla oli mukana myös Ylen kuvausporukka myöhemmin ilmestyvää rescuesarjaa kuvaamassa. Piika asustelee yhdessä Primadonnan, Vilijaanan ja Hattivattien hyvin aran emon kanssa. Piika on aktiivien arvion mukaan reippain tämän häkin porukasta. Piika tulee ensimmäisenä tutustumaan häkkiin tuleviin vieraisiin ja on hyvin utelias ja iloinen. Piika on kuitenkin säpsy eikä anna ainakaan lyhyehkön vierailun aikana koskea. Tilanne voisi hyvin muuttua, jos häkissä päästäisiin olemaan pidemmän aikaa. Piika saa tukea muista häkin koirista. Kun tarhalla alkaa hälinä Ylen kuvausporukan saapuessa, ei Piika pakene koppiin kuten Primadonna ja Vilijaana. Piika tutkii innoissaan kameraa ja ihmisiä. Piika on kovin tottumattoman oloinen kaikkeen, mutta on mennyt syksystä paljon parempaan suuntaan. Olisi ihanaa, jos Piika pääsisi tutustumaan kotikoiran elämään, kenties reippaan koirakaverin tukemana omassa kodissaan. Lisätty kuvia ja video.8

14.1.2022
Piikaa käytiin taas tervehtimässä joulukuun puolivälissä Carpen tarhalla. Kaikki hattivatit asuvat yhdessä ja kun vieraat menivät niiden häkkiin olivat he hetken ihan pyörryksissä kun valkoisia koiria vaan vilisi ympäriinsä! Hetken päästä alkoivat eri koirat hieman erottua toisistaan. Söpö pilkullinen Piika haki nameja kädestä kaula pitkänä. Aluksi Piika väisti vähän ja säpsyi jos vieras liikutti kättä. Ihan minuuteissa tyttö kuitenkin hoksasi, että saa herkkuja ja reipastui ja hyppi päin vieraita aivan villinä namien toivossa. Kädet ja sormet olivat vaarassa mennä namien mukana parempiin suihin. Piika on tottumaton ihmisen kosketukseen ja käsittelyyn, mutta namien avulla tämän neidin saa melko varmasti houkutelluksi vaikka mihin. Lisätty video ja muutama kuva joulukuulta.

30.10.2021
Aktiivimme tapasivat Piikan sisaruksineen tarhamatkalla 17.10. Piika oli utelias ja kiinnostunut vieraista, vaikkakaan ei ollut niin rohkea kuin sisaruksensa Sedrik ja Tuittu. Piika kuitenkin reipastui hetki hetkeltä vieraiden ollessa häkissä, mutta tukeutui voimakkaasti reippaampiin sisaruksiinsa. Piikan kotiutumista ajatellen tämä kertoo siitä, että Piika hyötyisi koirakaverista uudessa kodissa. Lisätty Piikalle kolme kuvaa ja kaksi videota.

9.10.2021
Piika aloittaa kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Piika saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Piika on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: