Kodin saanut koira: TROMBI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Trombi2 0514

 

TROMBI

* arvioitu syntymäaika 07/2013

* narttu

* steriloidaan

 

 

 

 

03.11.2013
Nuori neiti Trombi on nimensä mukainen pikkuruinen pyörremyrsky. Trombi on löydetty kadulta harhailemasta n. 1 kk ikäisenä. Onnekseen Trombin löysi Asociatia A Doua Sansan vapaaehtoinen Dana, joka toimitti Trombin Glinan tarhalle turvaan kadulta ja rankkureilta. Glinan tarhalla Trombi elelee työmaamökin ympäristössä vapaana isossa koiralaumassa.

Trombi on nyt n. 3-3,5 kk ikäinen vilkas, valpas ja reipas neitonen, joka ei tunnu väsyvän juuri ollenkaan.  Kun leikkikaverit väsähtävät, jatkaa Trombi kuopan kaivuulla tai pressuja repimällä itsensä viihdyttämistä.  Trombilla on myös pennun tapaan alttius käyttää hampaitaan kaiken tutkimiseen. Luonnettakin tästä tytöstä löytyy reilusti, leikin tiimellyksessä kiusaa pienempiään herkästi. Trombista tulee arviolta keskikokoinen/iso koira.

Trombille etsitään nyt ehdottoman aktiivista ja reipashenkistä kotia, jossa tätä pikku riiviötä osataan ohjata käyttämään ylimääräinen energiansa oikeisiin ja sallittuihin asioihin. Myös hammastelun kitkeminen aikaisessa vaiheessa on Trombin tapauksessa tärkeää. Kaverina perheessä voisi olla aikuinen, rauhallinen ja täpäkkä koira opettajaksi kotikoiran elämään.

29.12.2013
Nuori neiti Trombi on kasvanut ja kaunistunut hurjasti. Trombi on edelleen reipas ja riehakas, aktiivinen nuori koira, joka rakastaa ihmisiä. Trombille etsitään edelleen aktiivista kotia, jossa ymmärretään liikunnan tarve ja aivotyöskentelyn tärkeys. Trombi asustaa Glinan tarhalla vapaana suuressa koiralaumassa ja tulee poikkeuksetta hienosti toimeen muiden koirien kanssa.

Lisätty uusia kuvia joulukuulta.

23.04.2014
Kaunis ja reipas Trombi odottelee edelleen kotiaan Glinan tarhalla Romaniassa. Nyt kun ikää tällä neidolla on jo hieman karttunut on Trombi  rauhoittunut selvästi, eikä ole enää riiviöhirviöpentu. Trombi asustaa edelleen vapaana mökin alueella useiden muiden kanssa. Sosiaalinen, pyörii jaloissa, mukana touhuissa koko ajan. Kooltaan Trombi on nyt n. 40-45 cm / 12-15 kg.

26.06.2014
Sain etuoikeuden tavata tämään hurmaavan ja erittäin kauniin nuoren neidon Romanian matkallani toukokuun lopussa. Trombi on kerrassaan täydellinen pakkaus. Nyt kun neidin ikä lähentelee jo vuotta, on pentumainen hösellyt karissut pois ja tilalle on tullut energinen ja aktiivinen, mutta samalla rauhoittumaan kykenevä nuoren koiran luonne. Trombi nauttii ihmisen kosketuksesta ja rauhoittuikin rapsutteluhetkeemme ihan tosissaan, kuten uusista kuvistakin voi huomata. Paljoa Trombi ei ole enää kasvanut maaliskuusta, eli mitat ovat suunnilleen ennallaan. Trombi asustaa edelleen varastomökin alueella vapaana ja tulee toimeen kaikkien koiralauman jäsenten kanssa. Pientä vahtitaipumusta tytössä oli havaittavissa, kun “vieras koira” osui alueelle, tyttö oli joukon ensimmäisenä haukkuen karkoittamassa tunkeilijaa.

Trombi on kerrassaan sydämeen asti painuva koira, olisiko sinulla koti tälle kauniille, lempeälle ja hurmavalle tytölle.

21.08.2014
Hurmaava Trombi on saanut kodin Tanskasta

Kodin etsinnässä auttoi Johanna Lisko.

 

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: