Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
26.2.2024
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.
Joulupentue hylättiin tarhalle noin kuukauden ikäisinä joulukuussa 2021. Pentuja oli alun perin seitsemän, mutta valitettavasti kaksi pennuista menehtyi.
Välke on viettänyt lähes koko elämänsä tarhalla ja sillä on verrattain vähän kokemusta ihmisistä. Siksi se tulee tarvitsemaan uudelta kodilta aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea alkutaipaleellaan. Koska Joulupentueen kaikki jäsenet tukeutuvat vahvasti toisiinsa, on toivottavaa, että Välkkeellä olisi uudessa kodissaan reipas koirakaveri antamassa tukea ja esimerkkiä kotikoiraksi kasvamisessa.
Välke on noin 45-50 cm korkea, väritykseltään beige ja hänellä on tumma maski. Kooltaan Välke on vähän pienempi kuin sisaruksensa.
Päivitykset
26.2.2024
Joulupennut tavattiin jälleen helmikuussa. He ovat ennallaan eli sen kummempaa muutosta suuntaan tai toiseen ei ole nähtävillä. Aidalla kaikki uskaltautuvat tulla nuuskimaan ja hakemaan nameja vierailta aidan raosta, mutta ihmisen käydessä sisällä ovat ujompia ja käyvät kurkkimassa kopin oven suussa.
17.1.2024
Välke tavattiin lokakuun tarhavierailulla. Välke ja Himmeli asuvat edelleen samassa häkissä. Kun vieraat ovat häkin ulkopuolella, Välke uskaltaa ottaa nameja kädestä. Kun yksi vieriasta menee häkkiin, Välke piiloutuu ensiksi koppiin pieneksi hetkeksi. Vieras menee kyykkyyn ja heittelee nameja lähettyville, jolloin Välke tulee kopista syömään nameja maasta. Välke myös kurkottelee kovasti ihmistä kohti ja pystyy kovalla kurkottelulla ottamaan namin myös vieraan ihmisen kädestä – säpsyy kuitenkin hurjan paljon. Kun vieras nousee kyykystä seisomaan, sekä Välke että Himmeli piiloutuvat koppiin. Välke tulee hiukan itsenäisemmin kopista ulos ja Himmeli tulee Välkkeen perässä. Tästä huolimatta Välke ei sovellu ainoaksi koiraksi. Vierailun loppupuolella Välke väsähtää ja menee koppiin lepäämään eikä tule enää ulos kopista tässä kohtaa.
22.6.2023
Välke tavattiin toukokuun tarhavierailulla. Välke asustaa kahdestaan Himmelin kanssa. Himmeli on Välkettä vähän isompi.
Molemmat katselevat vierailijoita ensin turvapaikkansa (häkin takaosa vanerin takana) oviaukolta. Kun vieraista yksi menee häkkiin sisään, niin uskaltavat paremmin tulla pois turvapaikastaan. Kaksikko on siis hirveän kiinnostuneita ihmisestä. Molemmat peesailevat toisiaan, kylki kyljessä tulevat ihmistä kohti ja yhdessä peruuttavat kauemmas ihmisestä palaten kuitenkin aina ihmisen lähistölle. Heti jos joku vieraista liikahtaa tai nousee seisomaan häkissä, niin peruuttavat koppiin, mutta tulevat aina takaisin.
1.11.2022
Aktiivimme tapasivat Välkkeen syyskuussa. Jingle B, Himmeli ja Välke asuvat samassa häkissä. Kaikki pennut ovat tottumattomia, jännittävät vieraita ja säpsyilevät. Kaikki tauottavat kopissa, mutta ovat kiinnostuneita vieraista ja nameista. Tilannetta helpottaa, kun on selkä pentuihin päin, silloin uskaltavat tulla paremmin ulos kopista ja nopeasti vähän haistamaankin. Kaikki hakevat nameja sekä maasta että kädestä. Pennut tukeutuvat paljon toisiinsa.
20.6.2022
Välke aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Välke saapuu Romaniasta Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Välke on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Välkkeen kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.