Kodin saanut koira: DINO ELIAS

Syntymäaika: Noin 2013
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa (Turku)
Kokoarvio:

30.10.2016
Dino Eliaksen onnekas tarina alkaa siitä, kun yhdistyksen lentokummina toiminut romanialainen nainen, Diana, kysyi, voisimmeko auttaa yhtä koiraa. Hän oli ruokkinut sitä kauppakeskuksen parkkialueella pari viikkoa. Vastaavia avunpyyntöjä tulee yhdistykselle paljon. Suurimpaan osaan vastaamme kieltävästi, sillä kaikki paikat ovat aina täynnä. Koiria on aina liikaa. Resursseja auttaa kaikkia apua tarvitsevia ei vaan yksinkertaisesti ole. Dinon kohdalla asia ei ollut yhtään sen erilaisempi.

Yhdistyksemme aktiivit kuitenkin menivät Dianan kanssa 8.9.2016 katsomaan koiraa. Koira kuulemma eli ostoskeskuksen vieressä olevalla pellolla, jossa sitä ei tällä kertaa kuitenkaan näkynyt. He kävelivät pellon toisella laidalla olevan hökkeliasutuksen pihalle, jossa elää köyhiä ihmisiä. Lauma lapsia ympäröi heidät saman tien. Koira oli myös pihalla, mutta aktiivimme eivät edes ehtineet moikata koiraa, kun talosta kömpi selvästi humalassa oleva mies. Mies alkoi huutamaan ja raivoamaan, otti pitkän laudan käteensä ja yritti lyödä heitä. Heidän oli tällöin lähdettävä ilman koiraa.

Asia jäi sikseen, kunnes Dianalta tuli viesti 19.9., että koirien pyydystäjät ovat ottaneet koiran ja se on toimitettu Bragadirun kunnalliselle koiratarhalle. Bragadiru on paikka, jossa koirat tapetaan säännöllisin väliajoin. Tappamismetodeja ei tiedetä. Bragadirussa koirilla ei ole toivoa kodin saamiselle. Dino onkin yksi niistä harvoista poikkeuksista, joka tulee saamaan kodin. Diana kävi hakemassa sen Bragadirusta ja toimitti yhteistyöeläinlääkäriasemallemme OneVetiin. Dino kastroitiin saman tien ja nyt se on odottamassa OneVetin Cosoban tarhalla kodin löytymistä ja Suomeen tuloa.

Dino on arvioitu n. 3-vuotiaaksi, kooltaan se on noin 40 cm. Se käyttäytyi rauhallisesti automatkalla OneVetiin ja oli hämmentynyt ja väsynyt paikasta toiseen joutumisesta mutta koko sen ajan mitä Diana on koiraa nähnyt, se on ollut rauhallinen ja ihmisläheinen. OneVetin eläinlääkäri sanoi Dino Eliaksesta: ”He’s a good boy”.

Dino Eliaksen terveystarkastuksessa kävi ilmi, että kohtalolla oli vielä yksi yllätys tälle kultaiselle pojalle. Dino Elias todettiin positiiviseksi sydänmatotartunnalle. Dinolla ei näkyviä oireita ole toipuminen on yleensä hyvä. Voitte lukea lisää sydänmadosta kotisivuiltamme ja vapaasti kysellä aiheesta lisää.

8.2.2017
Tapasimme Dino Eliaksen tammikuussa kun kävimme Romaniassa. Dino esiteltiin meille eräässä huoneessa Onevetin koirasuojan rakennuksessa. Tämä tila on usealle koiralle hieman jännittävä liukkaine lattioineen ja niin myös Dinolle. Huoneessa oli myös monen muun koiran hajuja jotka kiinnostivat Dinoa enemmän kuin me vieraat ihmiset. Dino on saanut hoitoa sydänmatotartunnalleen ja on pian valmis matkaamaan Romaniasta Suomeen.

14.2.2017
Dino Elias pääsee tulemaan Suomeen 23.2.2017. Mikäli poika pääsisi suoraan omaan kotiin, se olisi mahtavaa, muuten Dino joutuu hakea vauhtia kotihoidon kautta. Mikä ei senkään tietenkään ole huono asia, sillä se on yhden askeleen lähempänä kotia!

23.2.2017
Dino Elias saapui tänään Suomeen kotihoitoon.

14.3.2017
Dino varattiin tänään omaan kotiin jonne pääsee muuttamaan ihan lähitulevaisuudessa. Ihanaa elämää, Dino ja suuren suuri kiitos niin kotihoitajalle kuin kodin antaneelle perheelle <3

7.4.2017
Poika muutti omaan kotiin 18.3.2017.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Dino Elias saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dino Elias on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dino Eliaksen yhteyshenkilö: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: