Kodin saanut koira: FLY

Syntymäaika: 2008-2009
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

17.11.2015
Kulkurien edustajat vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa 2015 Romanian matka kohdistui mm. bukarestilaisen eläinsuojeluyhdistyksen, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle  Glinan tarhalle, jossa asuu ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Tutustuessaan näihin koiriin tapasivat Kulkurien aktiivit myös Flyn, Bragadirun kunnalliselta tarhalta noin kuukausi sitten pelastetun bordercolliemixin. Superaktiivinen ja sosiaalinen neiti hurmasi luonteellaan ja valikoitui näin ollen yhdeksi onnekkaaksi koiraksi, joka pääsee aloittamaan kodinetsinnän Suomesta, osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Tavatessamme Flyn se eli samassa häkissä neljän muun samaan aikaan kunnalliselta tarhalta ulos otetun koiran kanssa, Tässä laumassa Fly oli pahnan pohjimmainen joka joutui toistuvasti lauman vahvaluonteisimman koiran kiusaamaksi. Tyttö tuli innoissaan tutustumaan ihmisiin, mutta joutui useasti antamaan tilaa muille koirille ja poistumaan koppiinsa. Yhden rähähkän seurauksena Flyn toisesta korvasta purtiin iso pala pois. Sinnikkäänä koirana Fly ei kuitenkaan lannistunut vaan tuli ihmisten luo uudelleen ja uudelleen. Itse se ei rähinöitä aloittanut tai vastannut niihin mitenkään. Ihmisiä kohtaan Fly on hyvin sosiaalinen ja nautti silmin nähden kun vihdoin sai huomiota osakseen. Se hyöri ja pyöri ja tuli luottavaisesti syliin. Fly vaikuttaa erittäin vilkkaalta ja aktiiviselta koiralta joka kuitenkin pystyi myös rauhoittumaan.  Sen voi helposti sanoa olevan lähes puhdas bordercollie, niin ulkonäön kuin luonteensakin puolesta ja näin ollen varmasti nauttii aktivoinnista myös kotiuduttuaan. Fly antaa käsitellä ja tutkia itseään ilman ongelmia.

Fly on noin 50cm korkea ja painoa sillä hieman liikaa, reilu 20kg.

21.1.2016
Ikinuori Fly on tänään varattu omaan kotiinsa.

11.3.2016
Fly on lentänyt omaan kotiinsa Suomeen.

22.6. 2016

Omaan kotiinsa kolme kuukautta sitten saapunut Fly on nykyään Nana. Saimme sen perheeltä ihania kuulumisia:

“Nana on nyt ollut kotona lähes kolme kuukautta ja tuntuu siltä, kuin olisi ollut meillä aina. Mummeli ja nuori romanialaisemme Jymy ovat kumpikin löytäneet paikkansa laumassa. Olimme vähän pelänneet että Jymy olisi dominoivampi näistä kahdesta ja talloisi tarhaoloissa alistuvaiseksi tiedetyn Nanan alleen, mutta toisin kävi: muutaman ruokaan liittyvän yhteenoton jälkeen Jymy on selvästi alkanut kunnioittaa Nanaa. Nana on ihmisen kanssa kyllä hyvinkin alistuva, heittäytyy herkästi selälleen rapsuteltavaksi. Välillä tämä selälleen heittäytyminen on myös silkkaa oveluutta: kuollutta painoa on vaikea siirtää pois esimerkiksi keskeltä keittiön lattiaa, jolloin on suuremmat mahdollisuudet saada suuhunsa pöydästä tippuvia herkkupaloja…
Nana on ollut aika helppo koira. Olimme etukäteen varautuneet monenlaiseen ongelmaan, mutta turhaan: eroahdistuksesta se ei tunnu kärsivän lainkaan, se ei myöskään metelöi eikä tuhoa mitään ja sisäsiisteys on ollut alusta asti hallussa. Kynnet saa leikata ja turkin voi trimmata. Harjaamisesta se nauttii suuresti. Toisten koirien tapaaminen lenkeillä on pala kakkua. Autossa matkustaminenkin sujuu kuin vanhalta tekijältä. Luulen, että tulevaisuudessa Nana pääsee työmatkoilleni mukaan.
Nana oli tullessaan hyvinkin pulleroinen. Se ei paljoa juoksennellut ja lenkitkin olivat alussa tahmeaa taaperrusta, mutta säännöllisen liikunnan ja ruokavalion avulla on muutama kilo karissut. Se on vaikuttanut koko koiraan: liikkuminen on selvästi vaivattomampaa, Nana on aina innoissaan lenkille lähdössä, jaksaa ottaa yhä pidempiä juoksuspurtteja ja joskus jopa hyppii!
Kolme haastetta meillä on ollut: kissoihin totuttelu, lapseen tottuminen ja luoksetulo. Kissat ovat nykyään ihan peruskauraa, Nana ei niitä jahtaa mutta saattaa joskus huvin vuoksi tehdä nukkumapaikaltaan valehyökkäyksiä ohikulkevaa kissaa pelotellakseen. Kissat ovat niin kovahermoisia, ettei niitä paljoa joku romanialainen mummo hetkauta. Lapseen tottuminen vei pidemmän aikaa, lähinnä siksi että kolmevuotiaamme on hyvin vilkasta sorttia. On varmaan koiran näkökulmasta aika kauheaa, kun mini-ihminen kaahaa potkumopolla pitkin pirttiä. Nykyään poika ja Nana ovat löytäneet yhteisen sävelen ja jopa talutus sujuu peltolenkeillä. Vauvan läheisyydessä Nana on aina ollut hyvin rauhallinen ja tulee mielellään pötköttelemään viereen, kun jumppaan vauvan kanssa leikkimatolla. Luoksetulo ja oman kodin alueella pysyminen ovat ainoat isommat asiat, mitkä ovat vielä opettelun alla. Nana kärkkyy hyvin mielellään pihan portilla että pääsisi nuuskimaan koiranposteja lenkkireitillemme. Ellei olla just nyt lenkille lähdössä, se yrittää livahtaa portista omin päin. Onneksi se on niin hidas hölkyttelijä että sen saa helposti juostua kiinni!
Joskus kun saa tilaisuuden, Nana käy varastamassa pojan sängystä pehmolelun ja vie sen omaan häkkiinsä. Siellä se pesee lelua kuin omaa pentuaan. Vanhat tavat taitavat istua tiukassa.
Kun katson Nanan tarhakuvaa ja Nanaa nyt, on vaikea uskoa että kyseessä on sama koira. Mutta oma koti, pari kylpyä ja paljon rakkautta tekee ihmeitä.”
 

———————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Fly saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fly on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: